Hyppää pääsisältöön

Muistatko vielä "Octomomin" 10 vuoden takaa? Kahdeksikon äiti jätti pornon - keskittyy nyt täysillä 14 lapseensa! Katso video!

Octomom-lempinimellä tunnettu Nadya Suleman on paljastanut jättäneensä huumausaineet ja aikuisviihdeuran menneisyyteen. Yhteensä 14 lapsen äiti sanoo jättäneensä kritisoidun roolihahmonsa antaakseen omalle ja lastensa elämälle uuden suunnan.

Nadya, 43, nousi julkisuuteen kymmenen vuotta sitten, kun hän synnytti kahdeksikon. Hän oli jo ennestään kuuden lapsen äiti. Nadyan suurperhe sai paljon huomiota mediassa, mutta yleisön reaktio ei ollut yksinomaan positiivinen.

Naista kritisoitiin huomionhakuisuudesta etenkin sitten, kun selvisi, että kahdeksikko oli syntynyt keinohedelmöityksen tuloksena.

Työttömyys ajoi pornoon

Negatiivinen huomio johti siihen, että Nadyan oli yhä vaikeampi löytää töitä. Tuolloin hän keksi hyödyntää julkisuusarvonsa stripparina ja pornotähtenä. Samalla hän jäi koukkuun reseptilääkkeisiin, joita hän käytti "turruttaakseen tuskansa". 

– Olin joutunut synkkään kierteeseen. Octomomille ei ollut tarjolla terveitä mahdollisuuksia, nainen myöntää.

Terveellinen elämä

Viimeinen käännekohta tapahtui, kun Nadya töistä kotiin tullessaan löysi 10-vuotiaan tyttärensä, Amerahin, leikkimästä pukuleikkejä. Tyttö oli pukenut ylleen äitinsä strippari-korkokengät. 

Nyt Nadya vakuuttaa jättäneensä epäterveet elämäntavat taakseen ja keskittyvänsä täysillä perheeseensä. Hän noudattaa terveellistä ruokavaliota, liikkuu päivittäin ja vannoo pahamaineisen Octomom-hahmon olevan historiaa. Hän on opiskellut itsensä kasvatustieteiden kandiksi ja toimii nyt ohjaajana muille äideille.

Ennen kaikkea hän haluaa olla paras mahdollinen äiti kahdeksikolleen, Jonahille, Nariyahille, Josiahille, Maliyahille, Isaiahille, Noahille, Jeremiahille ja Makaille, sekä muille lapsilleen.

Lähde: The Sun


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!