Skip to main content
Miehet yrittävät lisätä sperman määrää.

Miehet haluavat lisää siemennestettä lisäravinteiden avulla: "Jotkut näistä saattavat lisätä siittiöiden määrää!"

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan keskiverto mies tuottaa kerralla noin 3,7 millilitraa siemennestettä. Ilmeisesti lukuista miehet ympäri maailmaa pyrkivät lisäämään siemennesteensä määrää erilaisten lisäravinteiden avulla.

Koska siemennesteen määrä ei ole sama asia, kuin laatu, ei määrän lisäämiselle ei ole esimerkiksi lisääntymisen kannalta tarvetta. Siemennesteestä vain noin 10% muodostuu siittiöistä, joten paljon siemennestettä tuottavien miesten tavara voi olla laadullisesti heikompaa, kuin vähemmän tuottavien.

Silti monet miehet käyttävät kuussa merkittäviä summia muun muassa sinkkiin, D3-vitamiiniin ja foolihappoon, tuottaakseen enemmän siemennestettä. Miksi? Vastaus, kuten niin usein seksiä koskevissa kysymyksissä, on porno.

– Sieltähän se paine tuottaa suuria määriä siemennestettä luultavasti juontuu, sanoo urologi Jahmin Brahmbhatt:

– Nämä elokuvat eivät edusta todellisuutta. Niiden tuotantoon ja editointiin käytetään tunti- ja päiväkausia.

Brahmbhattin mukaan sinkin, foolihapon, seleenin ja C-vitamiinin yhdistelmän on todettu voivan kohentaa siittiöiden määrää jonkin verran. Varsinaisesti siemennesteen määrään niillä ei kuitenkaan ole havaittu juurikaan vaikutusta.

– On monia syitä, miksi siemennesteen määrä voi vaihdella päivittäin, Brahmbhatt jatkaa:

– Jotkut näistä lisäravinteista saattavat lisätä siittiöiden määrää, mutta se ei yleensä johda merkittävään muutokseen siemennesteen määrässä.

Sen sijaan nestetytys on tehokas tapa lisätä siemennesteen määrää. Esimerkiksi pornotähti Peter North, joka tuottaa tunnetusti suuria määriä siemennestettä elokuvissaan, vannoo kookosveden nimeen. Brambhattin mukaan määrällä ei kuitenkaan ole väliä, kunhan sperman laatu on hyvä. Hänen mukaansa paras tapa terveeseen spermaan on riittävä antioksidanttien, hedelmien ja vihannesten saanti.  Hän myös kehottaa miehiä välttämään alkoholia ja tupakkaa. 

Lähde: Men's Health


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!