Hyppää pääsisältöön
Avioparia uhkaa ero.

Miehen masturbaatiotapa uhkaa avioliittoa!

Kumppanista paljastuu ajan kanssa vääjäämättä ärsyttäviä piirteitä ja tapoja. Olipa kyseessä sitten sängyssä syöminen tai sukkien jättäminen lattialle, pienetkin asiat voivat aiheuttaa parisuhteessa suuria riitoja. Näin on käynyt myös eräälle naiselle, jonka koko avioliitto on nyt vaakalaudalla hänen miehensä masturbaatiotapojen takia. 

Mumsnetissä nimeä Crossitch käyttävä nainen paljastaa, että hänen miehellään on "epämieluisa" tapa sängyssä. Hän sanoo olleensa naimisissa 31-vuotiaan miehen kanssa vuoden. Nyt nainen kuitenkin harkitsee avioeroa, sillä hän ei voi sietää miehensä sotkuista itsetyydytystä.

– Minulla on tarpeeksi kokemusta miehistä ymmärtääkseni, että masturboiminen on normaalia, mutta hän kuvittelee, että hän voi r*nkata petivaatteisiin minun ollessani ulkona. Tullessani kerran takaisin huomasin pistävän hajun. Kun istuin sängylle, tajusin käteni lepäävän kostean läntin päällä, nainen valittelee.

Hän selittää, että kyseessä olevan toistuva rike. Mies on myös muuten sottainen, eikä huolehdi henkilökohtaisesta hygieniastaan tyydyttävästi. Nainen sanoo yrittäneensä puhua asiasta, mutta mies suuttuu ja huutaa: "En pidä siitä, että minulle sanellaan, mitä saan tehdä!"

– En kestä sitä enää, mutta minusta tuntuu, että minun pitäisi muistuttaa itselleni, ettei kukaan ole täydellinen, nainen jatkaa:

–  Minusta tuntuu kuin asuisin vihaisen teini-pojan kanssa, enkä tiedä, miten en huomannut kaikkea tätä aiemmin.

"Hän kuulostaa painajaiselta"

Muilta sivuston käyttäjiltä ei heru lainkaan sympatiaa miehelle.

– Onko hänessä mitään positiivista? Hän kuulostaa painajaiselta, enkä näe, mitä etuja suhteessasi olisi, kuuluu yksi kommenteista.

– Jätä hänet niin nopeasti kuin pystyt. Lähde heti, sillä tulevaisuus vaikuttaa synkältä, toisessa neuvotaan.

– Toivottavasti sinulla ei ole lapsia tämän persläven kanssa. Jos ei, hae avioeroa heti, koska asiat tulevat vain pahenemaan, kolmas varoittelee.

Lähde: MirrorMumsnet


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
all over press

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!