Skip to main content
Seksi polttaa kaloreja.

Men's Health selvitti, voiko seksi korvata kuntosalitreenin - katso tieteelliset tulokset!

Jokainen lienee joskus miettinyt, käykö seksi kuntoilusta. Kuten mikä tahansa aktiivinen puuha, seksi polttaa kaloreita, mutta voiko sillä todella korvata salitreenin? Men's Health selvitti, mitä mieltä tiede on asiasta.

Toki se, paljonko kaloreita seksi polttaa, riippuu monesta eri tekijästä, kuten siitä, kuinka kauan seksi kestää, ja millaisissa asennoissa sitä harrastetaan.

Vuoden 2013 tutkimus Montrealin yliopistossa väräväsi 21 heteroseksuaalista pariskuntaa käyttämään SenseWear-laitteita seksin aikana. Tutkijat totesivat, että miehet polttivat keskimäärin 100 kaloria seksin aikana, kun taas naiset polttivat noin 69 kaloria. Tutkijat arvioivat, että miehet polttavat noin 4,4 kaloria minuutissa ja naiset 3,1 kaloria.

Juoksu kuluttaa enemmän kaloreja

Tutkimustulokset perustuivat keskimääräiseen aikaan, joka pareilta kului seksin harrastamiseen. Se oli noin 25 minuuttia. On siis syytä olettaa, että pidempi sessio polttaisi enemmän kaloreja. Silti, tutkijoiden mukaan seksi poltti vain vähän kaloreja verrattuna esimerkiksi juoksemiseen. Miehet polttivat juostessa keskimäärin oli noin 276 kaloria.

Tutkijoiden mukaan seksi ei varsinaisesti käy kuntosalitreenistä, mutta he lisäsivät, että seksiä "voidaan joskus pitää merkittävänä liikuntasuorituksena".

Parantaa mielialaa ja immunivastetta

Toinen, vuonna 2013 julkaistu tutkimus ei ollut yhtä positiivinen. Tutkijat tarkastelivat aiempaa tutkimustietoa, jonka mukaan seksin keskimääräinen kesto on vain 6 minuuttia. Tutkijoiden mukaan tämä tarkoittaisi, että 30-vuotias, 70-kiloinen mies polttaisi tyypillisesti vain 21 kaloria seksin aikana.

Laihduttamiseen tai lihasten kasvattamiseen seksi ei siis näyttäisi yksinään riittävän, mutta se ei tarkoita, etteikö seksi olisi hyväksi terveydelle. Seksi voi paitsi kohottaa mielialaa, myös parantaa immunivastetta, ja joidenkin tutkimusten mukaan jopa alentaa eturauhassyövän riskiä miehillä.

Lähde: Men's Health


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
all over press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!