Hyppää pääsisältöön
chloe

Jösses! 19-vuotias Chloe masturboi 400 kertaa päivässä! - Muutti addiktionsa tuottavaksi bisnekseksi!

19-vuotias yhdysvaltalainen Chloe koki masturbointiaddiktionsa asiana, josta hän ei ikinä pääsisi eroon. Asia kuitenkin muuttui, kun hän oivalsi muuntaa addiktionsa bisnekseksi.

-Web-kameratyöskentely on tavallaan parantanut minut. Ennen tätä työtä masturboin 400-700 kertaa päivässä, hän myöntää.

Järjestely lienee mieluisa, sillä palkkatasossakaan ei ole ollut valittamista. Chloe tienaa nimittäin hurjat 113 000 euroa vuodessa. 

chloe1

Yhdestä kamerasessiosta on mahdollista lunastaa jopa useita satoja euroja kerrallaan. Työnkuvaan kuuluvat erilaiset sessiot, kuten esimerkiksi lesboseksi.

chloe2

Tuottaja löysi!

Chloella on käynyt tuuri, sillä hänen uransa lähti nousukiitoon tuottaja Jamali Maddixin löydettyä hänet. Maddix päätyi yhteen teinitytön videosessioon, ja vakuuttui näkemästään. Hän jopa lensi Yhdysvaltoihin asti tapaamaan nuorta Chloea.

Työ ei ole häpeällistä tai piiloteltua. Chloella on suuri fanijoukko tukenaan: Hänen sometilejä seuraa nykyisin  yli 178 000 seuraajaa. Hän on myös lanseerannut oman Soaked-nimisen vaatebrändinsä, joka tuo myös mukavasti lisätuloja.

chloe 4

Vaikka voisi olettaa, että raha on ainut motivaattori kyseiseen uravalintaan, ei näin suinkaan ole. Chloe tekee työtään suurimmaksi osaksi oman kokemuksensa vuoksi. Hän kuvailee työn olevan voimauttavaa.

- Saan purkaa kaiken ylimääräisen energiani. Se on todella intensiivistä, Chloe kertoo.

Poikaystävää ei haittaa!

Chloen poikaystävä Spencer ei pahastu, vaikka hänen tyttöystävänsä keimailee sadoille miehille. Hän tarkastelee asiaa bisneksenä.

spencer

- Aina kun luomme sisältöä, tienaamme rahaa, Spencer toteaa Channel 4 -kanavan haastattelussa.

- Minua ei haittaa, vaikka hän keikistelee samassa huoneessa 50 miehen läsnäollessa.

 

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Channel 4

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!