Hyppää pääsisältöön
Orgasmin saavuttaminen on joskus vaikeaa.

Eikö orgasmi onnistu? Asiantuntija selittää!

Voi viedä jopa vuosikausia, ennen kuin ihminen löytää seksuaalisen nautinnon. Jokin aika sitten julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että vain 18,4 prosenttia heteronaisista saa orgasmin yhdynnässä. 

Kyseessä ei ole ainoastaan naisten ongelma, sillä Journal of Sexual Research -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa neljäsosa miehistä ilmoitti teeskennelleensä orgasmeja. Seksitutkija ja parisuhdeterapeutti Sarah Hunter Murrayn mukaan on monia mahdollisia tekijöitä, miksi henkilö ei kykene saavuttamaan orgasmia.

Fyysiset syyt 

Jos orgasmia ei tule, todennäköisin selitys on, että tekniikassa on jotain vikaa. Suurin osa naisista ei kykene saamaan orgasmia ilman klitoriksen stimulaatiota. Sen laiminlyöminen voi jättää naisen ilman kliimaksia. Lisäksi seksiin tarvitaan aikaa; naisen orgasmiin saatetaan tarvita 20 minuuttia klitoriksen hyväilyä, tai enemmänkin. Orgasmin saavuttaminen helpottuu, kun oman kehon ja omat halut oppii tuntemaan.

Myös kipu voi olla este nautinnolle. Naisilla endometrioosi tai emätinkouristus voivat aiheuttaa kipua. Esimerkiksi hormonaalinen ehkäisy voi puolestaan vaikuttaa libidoon. Miehillä yleisin ongelma ovat erektiohäiriöt. Ne voivat liittyä muun muassa terveydentilaan, tupakointiin tai lääkitykseen. Asiasta on syytä keskustella lääkärin kanssa.

Psyykkiset syyt

Myös henkiset esteet voivat pitää orgasmin loitolla. 

– Taustalla voi olla monia syitä; et tunne yhteyttä kumppaniisi, olet stressaantunut, tunnet epävarmuutta omasta kehostasi, tai menneisyydestäsi voi löytyä seksuaalinen trauma, Murray luettelee.

Pornon ja median ja elokuvien syöttämät epärealistiset odotukset siitä, miltä ihmisten tulisi näyttää ja miten sängyssä tulisi käyttäytyä, voivat asettaa kovia paineita niin naisille kuin miehille. Myös erilaiset mielenterveysongelmat, kuten ahdistus ja masennus, saattavat vaikuttaa seksielämään.

Mikä neuvoksi?

Hyvä uutinen on, että paljon on tehtävissä sekä fyysisten että henkisten ongelmien korjaamiseksi. Henkisisten ongelmien avaamiseen tehokkain työkalu on yleensä kommunikaatio. Puhu peloistasi kumppanisi, ja tarvittaessa ammattilaisen kanssa. Vaikka se kuulostaa vaistojenvastaiselta, Murray neuvoo myös olemaan keskittymättä liiaksi orgasmiin; stressi kliimaksin puuttumisesta vain pahentaa ongelmaa. Nauti siis seksistä sellaisenaan, ilman paineita.

Fyysisiin ongelmien kohdalla kannattaa ensimmäisenä keskittyä tekniikkaan. Kokeilkaa rohkeasti erilaisia asentoja ja puhukaa siitä, mikä kummastakin tuntuu hyvältä. Myös masturbaatio on hyvä tapa tutustua omaan kehoon. Kun tekniikka on kunnossa, voivat seksilelut ja liukaste lisätä nautintoa.

Lähde: The Huffington Post


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
all over press

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!