Skip to main content

Belgiassa erikoinen aarrejahti: tuhannet naiset etsivät seksileluja - katso video!

Tuhannet naiset osallistuivat epätavalliseen aarteenmetsästykseen Belgiassa. Noin 4000 osallistujaa etsi seksileluja Wépionin kylässä.

Tapahtuman järjesti Belgialainen seksileluyritys, Soft Love. Järjestäjät, jotka vakuuttavat tapahtuman juhlistavan naisten vapautusliikettä, hautasivat noin 800 seksilelua suurelle kentälle ja päästivät osallistujat metsästämään niitä. 

– Tämä upea tapahtuma on juhla naisten ilmaisunvapaudelle, johon kuuluu, kuten arvata saattaa, myös seksuaalinen ilmaisunvapaus, tapahtuma toteaa mainoksessaan.

Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna jo kahdeksatta kertaa.  Myös tänä vuonna valtaosa osallistujista oli naisia. Noin 200 miestä osallistui aarrejahtiin, jossa metsästettiin dildoja. Osallistujien odotettiin pukeutuvan tilanteeseen sopivasti, ja moni olikin lisännyt asuunsa kondomeja tai vibraattoreita. Osa saapui paikalle kokovartalon penisasuun pukeutuneena.

Tapahtuma on kuitenkin vuosien varrella herättänyt paljon polemiikkia. Järjestäjä Nicolas Bustinin mukaan yhtiö on saanut yli tuhat vihaista sähköpostia ja satoja kiukkuisia puheluja.

Tapahtuman tuotot jaettiin eri hyväntekeväisyysjärjestöjen kesken.

Lähde: Mirror


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Katso Seuraavaksi

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!