Skip to main content
Voiko masturbointi aiheuttaa hiustenlähtöä?

Aiheuttaako masturbointi kaljuuntumista?

Masturbaatio on hyväksi terveydelle. Jostain syystä itsetyydytystä on kuitenkin historian kulussa pyritty suitsimaan mitä omituisimpien väitteiden avulla. Yksi myytti on, että liiallinen masturbointi voi aiheuttaa kaljuuntumista. Mutta onko väitteessä mitään perää?

Väitteen taustalla on ajatus siitä, että masturbaatio saa miesten testosteronit kohoamaan Ddihydrotestosteronin (DHT) korkea määrä elimistössä on puolestaan liitetty hiustenlähtöön. Tiede ei kuitenkaan ole todistanut yhteyttä kaljuuntumisen ja itsetyydytyksen väliltä. Itse asiassa useampikin tutkimus tukee myytin perättömyyttä. 

Vuonna 1979 tehdyssä tutkimuksessa verrattiin kahta miesryhmää, joista toisen edustajat harrastivat normaalisti seksiä, kun taas toinen ryhmä vältti seksin harrastamista. Seurantajakson jälkeen suoritettu verikoe ei kuitenkaan paljastanut eroja testosteronin ja DHT:n määrässä ryhmien välillä. Vuonna 2001 tehdyssä tutkimuksessa todettiin puolestaan, että miehillä, jotka pidättäytyivät masturbaatiosta kolmen viikon ajan, testosteroni oli itse asiassa kohonnut.

Toisen teorian mukaan masturbaatio aiheuttaa hiustenlähtöä, koska siemenneste sisältää proteiinia. Kun keho menettää siemennesteen mukana proteiinia, voi se teorian mukaan johtaa kaljuuntumiseen. On totta, että siemenneste sisältää proteiinia, mutta yksi ejakulaatio ei aiheuta vahinkoa keholle. Siemenneste sisältää noin 5,04 grammaa proteiinia 100 millilitraa kohden, mutta keskiverto mies ejakuloi vain 3,7 millilitraa. Miehen on siis lähestulkoon mahdotonta masturboida tarpeeksi, että sen vaikutukset voisivat näkyä hiuksissa.

Lähde: The Sun


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!