Ai kamala! Näin rajuja vammoja seksistä voi aiheutua - lääkärit ja hoitajat kertovat!

Hotnow | 06.05.2019 12:56

Lääkärit, sairaanhoitajat ja ensihoitohenkilökunta ovat kertoneet Redditissä seksivammoista, joita he ovat työssään nähneet.

"Olen nähnyt vuosien varrella lukuisia murtuneita peniksiä. Tarina on aina sama. Laiha mies alla, suurikokoisempi nainen päällä, rajua seksiä. Yhden kaverin kivespussi oli turvonnut verenvuodon takia verkkomelonin kokoiseksi", päivitteli eräs sairaanhoitaja.

Ammattilaiset ovat joutuneet todistamaan monia kiusallisia tilanteita, kun potilaiden seksikokeilut eivät ole sujuneet toivotulla tavalla.

"Yksi miespuolinen potilaani oli käyttänyt vaimonsa vibraattoria naisen ollessa matkoilla. Lopputuloksena hänen sigmasuolensa repesi ja hänelle jouduttiin suorittamaan kiireellisen suolistoleikkaus. Leikkauksen jälkeen hän totesi pää painuksissa: 'No, tämä taisi tulla kalliiksi.'"

Naisella, jonka sisko työskenteli sairaanhoitajana, oli samankaltainen tarina jaettavanaan.

"Ensiapuun tuli viidenkympin tienoilla oleva maanviljelijä ja hänellä oli kesäkurpitsa takapuolessaan. Hän väitti olleensa ajamassa traktoria alasti, kun hän oli pudonnut maahan ja laskeutunut kesäkurpitsan päälle."

Esineet väärissä paikoissa

Moni ketjuun osallistunut myönsi nähneensä erikoisia esineitä, jotka olivat "vahingossa" päätyneet potilaiden takamuksiin. Erään epäonnekkaan stripparin kohdalla selitys tosin osoittautui todeksi.

"Hän oli esittänyt tanssin tulevalle morsiamelle. Tanssiessaan takaperin mies päätti toteuttaa jonkinlaisen hypyn, jonka päätteeksi hänen peppunsa tömähtäisi tuolille. Hän ei kuitenkaan tajunnut, että tuoli oli rikki. Kyseessä oli sellainen selkänojaton, pyörivä jakkara. Tyyppi seivästi perseensä tuolin tankoon, eikä hän päässyt siitä enää irti. Paikalle kutsutut ensihoitajat eivät saaneet häntä irti, eikä myöskään palokunta, joten he lähettivät miehen sairaalaan saadakseen hänet irti tuolista."

Eräällä ensiavussa työskentelevällä henkilöllä oli myös varoittava esimerkki intohimon ilmaisemisesta liikenteessä.

"Tyttö käveli sisään ensiapuun ja hän oli kuin suoraan huonosta vampyyrielokuvasta. Hänet suupielensä olivat aivan veressä. Kaikki sairaanhoitajat kiinnittivät huomionsa häneen, mutta hän sanoi, ettei veri ollut hänen. Sitten ensihoitohenkilökunta saattoi hänen poikaystänsä sisään."

Lähde: Men's HealthReddit

Teksti:Jenna Jylhä
Kuvat:Rex Features
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!