Hotnow

Ai kamala! Näin ikäviin seksivammoihin lääkärit ovat törmänneet!

16.10.2019 10:33

Escort-palvelu Xstasy.co.uk:n mukaan Iso-Britannian päivystysosastoilla vieraili viime vuonna yli 3,5 miljoonaa ihmistä seksiin liittyvien vammojen takia. Artikkelin mukaan Redditissä on nähty vuosien varrella useita viestiketjuja, joissa lääketieteen ammattilaiset ovat jakaneet urallaan kohtaamiaan seksivammoja. Yleisimpiä vammoja ovat katkenneet verisuonet ja murtuneet penikset, mutta monesti potilaiden sukuelimistä on jouduttu poistamaan erikoisia esineitä, kuten ruokaa, keiloja ja laavalamppuja.

Vaikea uskoa todeksi

Mirror listasi Redditistä löytyneistä tarinoista kiusallisimmat. 

- Kuljetimme kerran naista, jolla oli kolme hot dog-nakkia emättimessään, ja ne olivat olleet siellä jo kolme viikkoa. Hän kertoi, että ne olivat alkaneet käydä epämukavaksi, joten hän oli päättänyt soittaa palokunnalle. Tarkastin hänet ja sieltä pilkotti mädäntyvä hot dog, eräs ensihoitaja kertoo.

Anonyymillä sairaanhoitajalla oli vastaavanlainen kokemus jaettavanaan.

- Vanhempi herra saapui ensiapuun kahdelta yöllä ummetuksen takia. Tohtori tilasi röntgenkuvauksen. Tulokset paljastivat, että hänen peppuunsa oli työnnetty soijakastikepullo. Tohtori selitti, että potilas olisi vietävä leikkaussaliin. Mies kirjautui ulos nopeasti ja poistui paikalta.

Yksi ammattilainen oli joutunut todistamaan urallaan lukuisia seksiin liittyviä vammoja.

- Olen nähnyt lukemattomia miehiä, jotka ovat "kaatuneet" kynttilöiden, taskulamppujen, tai muiden vieraiden esineiden päälle. Pahin oli wc-harja, joka oli lävistänyt potilaan suolen... Lisäksi oli yksi vanhempi nainen, jolla oli keraaminen kissa emättimessään.

Teksti:Jenna Jylhä
Kuvat:Rex Features
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!