Skip to main content
Monella on seksissä vielä opittavaa.

9 yllättävää faktaa seksistä!

Seksin alkeet ovat valtaosalla hallussa, mutta aivan kaikkea ei ala-asteen seksuaalivalistuksessa opetettu. Metro UK listasi 9 yllättävää faktaa seksistä.

1. Nesteytys parantaa orgasmeja.

Ihmiskeho koostuu suurimmaksi osaksi vedestä. Niinpä nesteytetty keho parantaa myös seksielämää. Ihmisen onkin helpompi saavuttaa orgasmi, ollessaan hyvin nesteytetty.

2. Seksi polttaa kaloreita.

Kuten missä tahansa, liikunnassa, myös seksissä palaa kaloreita. Joidenkin tutkimusten mukaan keskiverto seksin harrastaja voi polttaa jopa 200 kaloria 30 minuutin aktiivisen session aikana.

3. Kreikkalaiset harrastavat eniten seksiä. 

Durex-kondomin tekemän tutkimuksen mukaan Kreikassa harrastetaan eniten seksiä. Toiselle sijalle tuli Brasilia ja kolmannen sijan jakoivat Puola ja Venäjä.

4. Ihmisillä ja delfiineillä on jotain yhteistä.

Sekä ihmiset että eläimet harrastavat seksiä lisääntymistarkoituksessa. Ihmisten lisäksi myös delfiinien tiedetään kuitenkin harjoittavan seksiä myös pelkän mielihyvän takia.

5. Kurpitsat kiihottavat miehiä.

Chicagossa tehdyn tutkimuksen mukaan kurpitsan tuoksu voi parantaa verenkiertoa peniksessä ja toimia afrodisiakkina miehillä. 

6. Seksi voi olla euforista.

Seksin aikana kehoon vapautuvat endorfiinit voivat aiheuttaa euforisen tilan, joka muistuttaa joidenkin huumeiden aiheuttamaa tunnetta.

7. Useat paavit ovat kuolleet seksin aikana.

Ilmeisesti useat roomalaiskatoliset paavit ovat kuolleet seksin aikana. Cynthia Ceilanin Thinning The Herd-kirjan mukaan Paavi Johannes VII joutui rakastajansa miehen hakkaamaksi kesken seksin. Johannes XIII kohtasi kuolemansa, kun hänen takamukseensa työnnettiin hiilihanko, ja Paavi Leo VII sai sydänkohtauksen seksin aikana. Johannes Paavali I:n sanotaan menehtyneen pornokokoelmansa parissa.

8. Suuteleminen on epähygieenistä.

Seksi ja suuteleminen kulkevat käsi kädessä. Ehkä tiesitkin, ettei kumpikaan ole steriiliä puuhaa, mitta harva tietää, miten epähygieenistä suuteleminen todella on. Yhden, kymmenen sekuntia kestävän ranskalaisen suudelman aikana kumppanista toiseen ehtii siirtyä jopa noin 80 miljoonaa bakteeria.

9. Pyöräily voi aiheuttaa erektiohäiriöitä.

Luonnollisesti tämä kohta pätee ainoastaan miespuolisiin pyöräilijöihin. Polkupyörän istuimen paine nivusiin voi johtaa erektiohäiriöihin.

Lähde: Metro UK


Teksti:
Seiskan toimitus
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!