Syöpää sairastava näyttelijä luovutti - sovittelee miljoonien oikeustapauksen!

Syöpää sairastava näyttelijä luovutti - sovittelee miljoonien oikeustapauksen!

Hllwd | 23.08.2016 17:07

Näyttelijä Shannen Doherty on suostunut sovittelemaan bisnesmanageriaan vastaan nostamansa 15 miljoonan oikeussyytteen.

Shannen nosti syytteen manageriaan Steven Blattia vastaan, koska näyttelijän mukaan hänen sairausvakuutuksensa umpeutui managerin takia. Siksi Shannen ei päässyt käymään lääkärin vastaanotolla säännöllisin väliajoin ja syöpädiagnoosin saaminen venyi.

Shannen on vaatinut manageriltaan 15 miljoonan korvauksia, mutta hän suostui sovittelemaan tapauksen. Uutissivusto TMZ:n mukaan näyttelijälle maksettavaa korvaussummaa ei ole paljastettu.

 

Syöpä levisi

Helmikuussa 2015 syöpädiagnoosin saanut Shannen poistatti toisen rintansa kasvaimen vuoksi toukokuussa. Näyttelijän mukaan syöpä oli kuitenkin ehtinyt levitä.

- Leikkauksen aikana huomattiin, että osa syöpäsoluista oli saattanut levitä imusolmukkeita laajemmalle alueelle. Siksi aloitimme kemoterapian, sen jälkeen on vuorossa sädehoito, Shannen kertoi Entertainment Tonightille.

 

 

 

Teksti:Antero Alhonen
Kuvat:All Over Press
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!