Lähes jokainen törmäsi eilen 1. huhtikuuta vitsiin, jonka todenperäisyyttä piti tarkastella kahteen kertaan. Aprillipäivän aikana sosiaalinen media täyttyi toinen toistaan uskomattomimmista väitteistä ja valokuvista.
Jälkimmäiseen tempaukseen osallistui yhdysvaltalainen televisioterapeutti Dr. Phil. Saw-kauhuleffoista tehdyssä parodiaversiossa oman jalkansa irti sahannut mies huijasi maailmaa poseeraamalla täysin viiksettömänä.
Kyseessä oli kuitenkin vitsi, sillä Philin ylähuulen päälle oli maskeerattu leikki-ihoa ja sen päälle leikkiviikset. Videolla Phil ajelee tavaramerkkinsä taivaan tuuliin ja näyttää sen jälkeen yksinkertaisesti isolta vauvalta. Tempaus keräsi yli 65 000 tykkäystä pelkästään Twitterissä.
Tunteja myöhemmin Phil päästi seuraajansa piinasta. Uudella videolla hän kysyykin: Luulitteko, että oikeasti luopuisin viiksistäni?