Hyppää pääsisältöön
Nicki Ken

Nicki Minaj on nyt rouva Onika Tanya Maraj-Petty - tuore aviomies on istunut vankilassa kahdesti!

Nicki Minaj, 36, on nyt virallisesti naimisissa Kenneth "Ken" Pettyn kanssa, 40. Nicki kertoo Instagramissa, että hänen koko nimensä on tätä nykyä Onika Tanya Maraj-Petty

Voiko olla totta? Nicki Minaj aikoo vetäytyä esiintymislavoilta ja perustaa perheen!

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

👰🏽🤵🏽😢🙏🏽🎀 Onika Tanya Maraj-Petty 10•21•19

A post shared by Barbie (@nickiminaj) on

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

My nigga home now he da Clyde to my Bonnie 🤞🏽

A post shared by Barbie (@nickiminaj) on

Pariskunta on pitänyt yhtä noin vuoden päivät, mutta Nicki ja Ken ovat tunteneet toisensa todella pitkään. Kertoman mukaan Nicki deittaili Keniä lukioikäisenä, mutta  teinisuhde hiipui omia aikojaan.

Rikostausta

Tuore aviomies ei ole taustansa puolesta mikään puhdas pulmunen, sillä TMZ:n mukaan hän istui 1990-luvun lopulla neljän vuoden vankeustuomion raiskauksen yrityksestä. 2000-luvun puolivälissä häkki heilahti jälleen, syynä syyksiluettu tappo. Ken vapautui vankilasta vuonna 2013 ja on sittemmin pysynyt kaidalla tiellä.

Lähipiirin mukaan Nicki uskoo vankasti, että Ken on oppinut läksynsä, eikä tule enää sekaantumaan rikoksiin. 

Huh, mikä asuvalinta! Nicki Minajin rinnat varastivat huomion muotijuhlassa – kuva!

Lähde: TMZ.

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.


Teksti:
Pauli Poutanen
Kuvat:
All over press

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!