Hllwd

Lehtipaljastus: Julia Roberts valmistautui Pretty Woman-rooliin hengailemalla prostituoitujen kanssa!

26.03.2019 22:01

Kun Julia Roberts aikanaan valittiin Pretty Woman-elokuvan pääosaksi, ei hän ollut vielä suuri tähti. Elokuvan ohjanneen Garry Marshallin lesken, Barbara Marshallin mukaan Julia pystyikin valmistautumaan osaansa soluttautumalla oikeiden prostituoitujen joukkoon.

Barbara, entinen sairaanhoitaja toimi vapaaehtoistyössä losangelesilaisella klinikalla vuonna 1989, kun Garry valitsi Robertsin esittämään Richard Geren ihastusta.

- Garry ei koskaan vieraillut luonani klinikalla, koska hän oli luulotautinen ja pelkäsi saavansa jonkin tartunnan, mutta hän kysyi, voisiko Julia tulla puhumaan potilaiden kanssa, Barbara kertoi Page Six-lehden haastattelussa:

- Maksoin 35 dollaria kahdelle nuorelle naiselle, jotka kävivät klinikalla säännöllisesti, jotta he tapaisivat Julian... 20 minuutin kuluttua Julia huusi: "Heippa Barbara, me lähdemme ajelulle. Palaamme myöhemmin.”

julia roberts

Julia Roberts kuvattuna vuonna 2019

Barbara kertoo soittaneensa Garrylle paniikissa.

- Tähtesi lähti juuri tyttöjen kanssa ja luulen, että he menivät Hollywood Boulevardille. Olen huolissani. Mitä jos hän ei tule takaisin, hän muisteli sanoneensa.

Roberts kuitenkin palasi ehjänä takaisin. Barbara ylisti näyttelijätärtä "kovana naisena, joka osaa huolehtia itsestään niin kameroiden edessä kuin takana".

Barbara sanoo olleensa erityisen innoissaan elokuvan kohtauksesta, jossa Robertsin hahmo esittelee Gerelle kondomivalikoimansa:

- Olin ylpeä, koska tajusin, että Garry kiinnitti huomiota ja kunnioitti työtäni sukupuolitautien ehkäisemissä.

Lähde: Page Six 

Teksti:Jenna Jylhä
Kuvat:Rex Features
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!