Hyppää pääsisältöön
Kolme ex-spaissaria juhlii bändiä - uutta musiikkia ja kiertue?!

Kolme ex-spaissaria juhlii bändiä - uutta musiikkia ja kiertue?!

Musiikkihistorian tunnetuin tyttöbändi Spice Girls viettää juhlavuotta. Yhtyeen Wannabe -läpimurtohitin julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta.

Melanie "Mel B" Brown, 40, ehti jo ilmoittaa, että olisi synti jättää merkkipaalu huomioimatta.

- Olisi tylyä olla juhlimatta tapausta. Toivottavasti siis jotain alkaa pian tapahtua, The Mirror kertoo Mel B:n todenneen.

 

Studiopäivä yhdessä

Jotain jo tapahtuu. Spice Girlsin kolme entistä jäsentä Melanie Brown, Emma Bunton, 40, ja Geri Horner, 43, viettivät vastikään yhdessä kaksi päivää studiolla. 

 

Mel B, Emma ja Geri postasivat studiolta yhteiskuvan. Kuva: Instagram

 

Kolmikolta odotetaankin uutta musiikkia lähiaikoina. 

 

Muoti vie ajan

Melanie, Emma ja Geri ovat alustavasti suunnitelleet ensi vuodelle pienimuotoista kiertuetta. 

Victoria Beckham, 42, on ilmoittanut, ettei lähde mukaan Spice Girlsin mahdollisiin juhlakonserteihin. 

Victoria vetosi muotialan työkiireisiinsä.

 

Victoria työllistää tätä nykyä itsensä muotisuunnittelulla. Kuva: Instagram

 

Oma ura ykkösenä

Myös Melanie "Mel C" Chisholm, 42, jää juhlahumun ulkopuolelle.

Melanie C:n kerrotaan keskittyvän nykään soolouraansa.

 

Mel C on läheisissä väleissä ex-spaissareihin, mutta ei halua enää bändiympyröihin mukaan. Kuva: Instagram

 

 


Teksti:
Sari Nurmo
Kuvat:
All Over Press

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!