Hyppää pääsisältöön
Katso kuvat!
Julkkikset esittelivät kroppiaan.

Julkkikset ottavat ilon irti viimeisistä kesäpäivistä: Lady Gaga paljasteli uimarannalla, Justin Bieber shoppaili paidattomana – kuvat!

Myös monet julkkikset joutuvat näinä päivinä jättämään kesäloman taakseen ja aloittamaan arkisen uurastuksen.

Kalifornialaiset saivat ihmetellä Malibussa Lady Gagan rantaleikkejä, kun laulaja telmi levämeren keskellä läpinäkyvässä harsossa heinäkuun lopulla erään aikakauslehden kuvauksissa.

Lady Gaga

Lady Gaga joutui viime viikolla ilkeään tilanteeseen, kun hän kertoi somessa artistiystävänsä Zombie Boyn alias Rick Genestin, 32, tehneen itsemurhan. Kuolemansyytutkinnat ovat yhä kesken, ja Rickin perhe järkyttyi Gagan postauksesta. Laulaja pyyteli sanomisiaan anteeksi sittemmin joka kanavalla.

Lue myös: Lady Gaga pyllisteli rannalla valkoisessa mekossa: aalto kasteli ja muutti valokuvaussession pornahtavaksi – kuvat!

Uima-asussa keskellä Manhattania

Justin Bieber

Laulaja Justin Bieber oli noussut viime viikon tiistaina vuoteesta joko väärällä jalalla tai sitten väärästä vuoteesta, sillä hänet ikuistettiin shoppailemasta New Yorkin keskustassa tässä ranta-lookissa. Työhön matkanneet manhattanilaiset saivat toki silmäniloa ihastellessaan Justin lihaksikasta kroppaa ja lukuisia tatuointeja.

Lue myös: Justin Bieber itkeskeli kadulla - paljasti syyt romahdukseen: etsii jumalalta apua sitoutumisongelmiin!

Rokkari piiloutuu päivävarjoon!

Steven Tyler

Aerosmithin Steven Tyler bongattiin Pohjois-Italian Como-järveltä viime viikolla, vaikka hän yritti piiloutua herttaisen päivävarjonsa alle. Keväällä 70 vuotta täyttänyt rokkari vietti meripäivää tuntemattoman kaunottaren seurassa. Comolta Steven jatkoi matkaa Pariisin Disneylandiin, jossa hän tapasi pitkästä aikaa Liv-tyttärensä ja tämän perheen.

Lue myös: Steven Tyler kanniskeli pyykkisäkkejä ympäri Helsinkiä – kuvat!

Lomakuvat paljastivat pettämisen!

Benjima

Kourtney Kardashianin kaksivuotinen suhde Younes Benjiman kanssa kariutui viime viikolla kuvasarjaan, josta tämäkin otos on peräisin. Younes oli kotona kertonut lähtevänsä kavereiden kanssa miesten retkelle Meksikoon. Entistä Hooters-tarjoilijaa, Jordan Ozunaa ei ihan heti pojaksi miellä, joten käry kävi ja Younes sai kuulla olevansa ulkona upporikkaasta Kardashianin julkkisperheestä.

Lue myös: Tämä Kourtney Kardashianin, 39, paljastava kuva oli liikaa mustasukkaiselle 25-vuotiaalle poikaystävälle - tyly viesti poistettiin somesta!

Isiä hieman hiukoo!

Elton John

Elton John, 71, hemmotteli aviomiestään David Furnishia ja heidän poikiaan Elijahia ja Zacharya Rivieran-lomalla. Elton oli vuokrannut pesueelleen hienon jahdin, joka oli ankkurissa Cannesin edustalla. Viisi- ja seitsemänvuotiaat vesselit saivat mielin määrin hyppiä jahdin kannelta mereen, mutta lounasajoista isukki ei tinkinyt. Pojat näyttivät sangen happamilta, kun joutuivat keskeyttämään vesileikkinsä nälän yllättäessä muusikon.

Lue myös: Hupsistakeikkaa! Elton Johnin nolo pyllähdys tennispelissä taltioitui kameralle!

Aurinkoa vain aamuisin!

Hugh Jackman

Aussinäyttelijä Hugh Jackman on sairastanut tällä vuosikymmenellä jo kahteen kertaan tyvisolusyövän. Hänen nenästään poistettiin kasvain viimeksi puolitoista vuotta sitten. Niin paljon kuin näyttelijä aurinkoa ja merta rakastaakin, hän joutuu nykyisin välttelemään keskipäivän paahdetta kaikin tavoin. Hugh ei ole kuitenkaan luopunut vesileikeistä vaan pistää kellonsa soimaan aamuvarhain ja lähtee kotirannalleen Sydneyn Bondi Beachille tekemään päivittäisen uintiretkensä.

Lue myös: Näyttelijäkomistukselle huonoja uutisia – ihosyöpä uusiutui!


Teksti:
Anne Pennanen
Kuvat:
All Over Press

Suosituimmat

Ladataan sisältöä

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!