Katso kuvat!

Hääyllätys! Povipommi Pamela Anderson meni naimisiin kahdesti samana vuonna - eri miesten kanssa! Kuvat jouluhäistä julki

Hllwd | 28.01.2021 11:02

Pamela Anderson, 53, on kaikessa hiljaisuudessa kipittänyt avioliiton onnelliseen satamaan. Nykyinen rouva virallisti suhteensa turvamiehenään toimineeseen Dan Hayhurstiin jouluaattona. 

Dan on kotoisin samasta pienestä kanadalaiskylästä kuin Pamela. Pamelalle avioliitto on järjestäen kuudes, mutta myös toinen vuoden 2020 aikana solmittu liitto. Viime vuoden tammikuussa Pamela asteli alttarille nuoruudenrakkaansa Jon Petersin kanssa. Liitto päättyi vain 12 päivää myöhemmin.

Lue myös: Povipommilegenda Pamela Andersonin avioliitto päättyi ennätysnopeasti – ikämies säikähti aviosäätyä!

Baywatch-sarjan tähti kertoo suhteensa Daniin syventyneen koronapandemian aikana. Ulkonaliikkumiskieltojen ja rajoitusten vuoksi pari vietti tiiviisti aikaa keskenään, ja lopulta he rakastuivat.

RASTA Sanctuary -eläinjärjestö julkaisi Pamelan ja Danin hääkuvia Instagram-tilillään. Pamela on tehnyt tiivistä yhteistyötä eläinjärjestön kanssa jo usean vuoden ajan.

- Tämä vuosi yhdessä on tuntunut ihan seitsemältä vuodelta – niin kuin koiran vuodet, Pamela naureskeli.

Daily Mailille antamassaan haastattelussa Pamela kertoo menneensä Danin kanssa naimisiin kiinteistössä, jonka hän osti isovanhemmiltaan 25 vuotta aiemmin. 

Lue myös: Povipommin jäähyväiset! Pamela Anderson jättää sosiaalisen median: ”He haluavat hallita aivojasi"

- Täällä vanhempanikin vihittiin, ja he ovat vielä yhdessä. Minä ikään kuin suljen ympyrän, Pamela kertoi.

Povipommi kertoo, että intiimeissä häissä ei ollut paikalla perhettä tai ystäviä, mutta tuoreella avioparilla on heidän täysi tukensa. Häät toteutettiin maalaisromanttisessa hengessä, sillä tuoreella morsiamella oli muun muassa pitkävartiset kumisaappaat jalassaan.

- Olen juuri siellä missä minun kuuluukin olla, eli sellaisen miehen käsivarsilla, joka todella rakastaa minua, Pamela lausui.

Lue myös: Popsi popsi porkkanaa, mieskuntoa se vahvistaa! Pamela Anderson väittää vegaanien olevan parempia sängyssä: ”Olen hyvin varma tästä”

Teksti:Ida Herranen
Kuvat:All Over Press, Instagram
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!