Cardi B

Cardi B vastaa syytteeseen pahoinpitelystä - räppäristä videota kuvannut järjestyksenvalvoja joutui raivon kohteeksi!

24.02.2020 13:57

Räppäri Cardi B:tä joutuu vastaamaan syyteeseen pahoinpitelystä ja naispuolisen vartijan päälle sylkemisestä. Epäily rikos tapahtui helmikuussa 2018 losangelsilaisessa sairaalassa, kertoo TMZ-julkaisu. Sairaalassa Cardi oli ollut silloisen raskautensa takia. 

Järjestyksenvalvoja Emani Ellisin mukaan Cardi B pahoinpiteli häntä ympäri kehoa. Lisäksi hän väittää, että räppäri olisi sylkenyt hänen päälleen ja haukkunut rasistisilla ilmauksilla. 

TIlanne oli kärjistynyt, sillä Ellis oli yrittänyt kuvata räppäristä videota, vaikka Cardi B oli pyytänyt naista lopettamaan. Silminnäkijöiden mukaan järjestyksenvalvoja oli hermostunut räppärille, mutta käsirysyltä vältyttiin. Myöhemmin Ellis oli saanut potkut työstään. Syytteen mukaan Cardi oli painostanut sairaalaa irtisanomisessa, mutta sairaalan mukaan irtisanominen oli seurausta väärinkäytöksestä, jonka kohteensa oli asiakkaana ollut Cardi B. 

Raivotar

Viime viikolla yhdysvaltalaismediat kertovat uutta tietoa Cardi B:n kohutusta strippiklubitappelusta, joka sattui New Yorkissa kesällä 2018, noin puolta vuotta sairaalassa sattuneen välikohtauksen jälkeen.   

Cardi B oikeudessa - Mustasukkaisuuskohtaus strippibaarissa johti pahoinpitelysyytteisiin!

Hyökkäyksen kohteeksi päätyneet klubin työntekijät olivat nimittäin joutuneet pahoinpitelyn kohteeksi noin kahta viikkoa ennen kohuttua strippiklubirähinää. Epäilyiden mukaan Cardin hyvä ystävä Yonette "Star Brim" Respass olisi usuttanut pahamaineisen Bloods-jengin jäseniä siskosten kimppuun. Motiivi iskuun oli ilmeisesti sama kuin Cardillakin, eli kosto yrityksestä vikitellä räppäri Offsetiä, Cardin miestä. 

Star Brim (oik. Yonette Respass) Instagram-kuvassa.

Pahonpitelykäskyn Yonette välitti telkien takaa, sillä hän istui kesällä 2018 vankilassa. Määräyksen saatuaan jengiläiset olivat menneet klubille ja pahoinpidelleet naisia, mutta vahingoittamatta näitä vakavasti. Medialähteiden mukaan Yonette ei ollut lainkaan tyytyväinen lopputulokseen, sillä väkivalta oli ollut liian lievää. 
 
Jengiläisten tekemän iskun yhteys Cardin strippiklubitappeluun tuli ilmi poliisioperaation myötä, jonka kohteena oli New Yorkin Bloods-jengi. Operaation seurauksena 18 henkilölle on luettu syytteitä järjestäytyneeseen rikollisuuteen osallistumisesta. Joukkoon lukeutuvat Yonette-ystävän lisäksi Cardi B:n turvamieheksi oletettu henkilö. 

Älä missaa päivääkään! Tilaa Seiskan uutiskirje ja saat kuumimmat julkkisuutiset sähköpostiisi joka aamu klo 10 täysin ilmaiseksi.

Teksti: Niki Miettinen
Kuvat: All Over Press

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!