Hllwd

74-vuotias Blondie-solisti Debbie Harry täräyttää: Olisin tienannut paremmin myymällä itseäni!

10.12.2019 16:04

Debbie Harry arvelee, että hän olisi tienannut enemmän rahaa seksityöllä kuin laulajana. Blondien keulahahmo vitsaili asiasta Event Magazinen haastattelussa.

- Olisin varmasti ansainnut paljon enemmän rahaa, jos olisin h***a, enkä laulaja, nainen totesi DailyMailin mukaan.

Harry viittasi kommentillaan huhuihin, joiden mukaan hän olisi työskennellyt seksibisneksessä ennen kuin hänestä tuli tähti. 

- Sellaisia huhuja liikkui. Olin nainen miesten maailmassa. Olin erilainen, tyttö bändissä. Kaikki eivät tietenkään pitäneet siitä, joten roskapuheita saattoi odottaa. Minulle kyse oli kuitenkin aina musiikista ja teen musiikkia yhä tänä päivänä.

Debbien tuskin kuitenkaan tarvitsee katua uravalintaansa, sillä hänen varallisuutensa mitataan kymmenissä miljoonissa euroissa. Blondien nimi löytyy Hall of Famesta ja Harryn hiljattain julkaisema kirja, Face It, on saanut maailmanlaajuista huomiota.

- Elämässäni menee aika hyvin. Olen valitukseni valittanut ja sitten on vain jatkettava eteenpäin. En aio lopettaa kirjoittamista, enkä esiintymistä, sillä ne auttavat minua jatkamaan eteenpäin.

Teksti:Jenna Jylhä
Kuvat:Rex Features
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!