Viihdeuutiset

Matti Vanhanen lähetti yh-äidille seksivihjailuja!

26.3.2009 6:47 / KUVAT SEISKA
Pääministeri Matti Vanhanen velloo uudessa skandaalisopassa.
VANHA460.jpg
Matti Vanhasen suhdeskandaalit ovat olleet tapetilla tiuhemmin kuin pääministeri varmasti soisi. Matin ja Merja Vanhasen eron jälkeen (huhtikuu 2005) Seiska paljasti Matin kahden vuoden seksisuhteen ”Kaarinaan” heinäkuussa 2005. Vanhanen pysyi jonkun aikaa hiljaa, mutta myönsi lopulta uskovansa kohun vaikuttavan presidentinvaaleihin. Seuraavaksi Mattiin yhdistettiin Espoossa asuva kolmen lapsen yksinhuoltaja Susan Kuronen (nyk. Ruusunen). Kolme viikkoa myöhemmin selvisi, että Matti oli yrittänyt iskeä parturina toimivaa Kirsi-nimistä naista tekstiviestein vuoden 2005 loppupuolella ennen kuin oli tavannut Susanin. Kirsi unohtui kuitenkin nopeasti.

Nyt tuliterä Seiska paljastaa skandaalin, jonka ytimessä on jälleen pääministeri Matti Vanhanen. Pääkaupunkiseudulla asuva yksinhuoltajaäiti Leena kertoo Seiskan laajassa haastattelussa, millaisia tuntemuksia valtakunnan pääministeriltä tulleet vihjailut hänessä herättivät.
 
- Järkytyin Matin seksivihjailuista, Leena sanoo suoraan.
 
Vanhanenhan seurustelee Sirkka Mertalan kanssa. ”Tyylikkääksi jakkuleidiksi” kuvailtu Mertala on töissä vakuutusyhtiö Tapiolassa. Hän on ollut naimisissa kahdesti ja hänellä on kolme lasta.
 
Mertala ja Vanhanen ovat olleet yhdessä loppuvuodesta 2007. Matti oli bongannut vaalean Sirkan puhujapöntöstä Marina Congress Centerissä Helsingissä ja pyytänyt naista deiteille avustajan välityksellä. Maaliskuussa 2008 pariskunta esiintyi ensimmäistä kertaa julkisesti yhdessä Emma-gaalassa.
 
Mitä kaikkea skandaaliin liittyy? Millaisia pääministerin seksivihjailut olivat? Lue kaikki Vanhas-skandaalista uudesta Seiskasta!
Keskustelut - Suomi24
ILMOITUS