Johanna Tukiainen: Eroan ja etsin uutta poikaystävää!
Johanna Tukiainen kirjoittaa blogissaan vakavan suhteensa purkautumisesta.
Johanna Tukiainen käy Seiskan blogissa läpi eroa miehestään, jonka kanssa hän on ollut kihloissa kaksi vuotta.Juuri pari viikkoa sitten tuli täyteen 9-vuotta siitä kun tapasimme. Olemme asuneet yhdessä viimeiset 8-vuotta Helsingin keskustassa. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että ero on täysin väistämätön.
Hän ei käynyt sairaalassa katsomassa minua!
Eroon on syynsä, mutta nyt näyttää siltä, että Johanna on taistelunsa tässä parisuhteessa taistellut:
Minä olisin kuitenkin ollut valmis taistelemaan suhteemme eteen ja kyllä taistelinkin usean vuoden. Viimeinen tikki suhteellemme oli se, kun olin sairaalassa lähes kaksi kuukautta ja suomalainen mieheni, jonka kanssa olin asunut vuosia yhdessä, ei tullut katsomaan minua sairaalaan kertaakaan!
Johannan kumppanin välinpitämättömyys on loukannut kohublondia syvästi ja poikinut raivokkaita tekoja.
Kun palasin Suomeen, luin hänen kännykkäänsä kun hän nukkui. Sain selville, että hän oli pettänyt minua koko ajan. Olin niin raivoissani, että löin jalkani lasiovemme läpi jotta herättäisin hänet. Koko jalkapohjani aukesi ja koko keittiö alkoi virtaamaan verta. Avomieheni poltti vain tupakkaa eikä reagoinut mitenkään.
Amerikkalaiskultani oli psykopaatti!
Aiemminkin blogeissaan mainitsemastaan amerikkalaismiljonääristä Johannalla ei ole mairittelevaa kerrottavaa.
Juutalainen, Miamissa asuva mieheni oli komea, karismaattinen ja miljonääri. Se ei auttanut mitään, hän oli täysi psykopaatti.
Haluaisin lapsia ja naimisiin
Johanna etsiikin nyt luotettavampaa rakkautta ja kertoo millainen hän on tyttöystävänä.
Minusta on ihanaa seurustella ja olen helppo tyttöystävä:) En nalkuta ja olen tosi rento. En pidä yhden illan suhteista, mielestäni seksikin on kaikkein parasta parisuhteessa sellaisen ihmisen kanssa jota rakastaa. Haluaisin lapsia ja naimisiin.
Lisää yksityiskohtia ja muutama neuvo erosta selviytymiseen Johannan blogissa!

Lukijoiden kommentit (82)
Siis täh?
Eiks toi eronnu Mikasta jo vuosia sitten? Asunut Hesassa kaheksan vuotta? Mtäh? Mihin jäi Jollaksen residenssi? Näkyykö vielä pikku-ukkoja ja onko mökki demonien vallassa? En viitsi sanoa ääneen, mitä ajattelen, tulisi aika raskaat syytteet.
Hei siis
Ilmoita
asiattomasta kommentista
Tässä...
taas huomataan miten idioottimaiset jutut valtaa lehdissä tilaa (ketä oikeasti kiinnostaa) idioottimaista julkisuushakuisuutta tuon "naisen" touhu...
ja me tilataan näitä lehtiä noiden juttujen takia... eiköhän nyt kaikki katsota peiliin ja lopeteta lehtien tilaaminen ja näiden juttujen kommentointi...:)
Mies -73
mitäs
ne sun afrikan reissut ja muut toni halmeen kans oli? ihmekkös tuo jos ukollaski on jo uus kulta, ku sä et niin kovin oma kulta oo es ollu, paremminki kaikkien halukkaiden kulta...
yksiavioinen
Ei helvatti
Vieläkö tää sirkus jatkuu??? Poistu jo julkisuudesta, tajuatko?
mies 30 vee!
johanna, älä sure!
ehkä eläintarhasta löytyy sinulle uusi kumppani orankihäkistä
pomppulinna
Blondilla liikahti aivosolu.
tää blondi on tullut jätetyksi jo aikoja sitten, nyt hän on tajunnut tilanteen, ja keksi nyt jättää tän poikaystävänsä, jota ei siis ole vähään aikaan olutkaan.
ruutikellari
BRAVO!
siis nyt vasta kinkku tarjolla! en ehk osaa päättää vaan tukiaisen ja lordin väliltä kumman kans haluisin perheen perustaa :D
would u love monstergirl
Justiinsa
Toivottavasti hän ei ainakaan niitä lapsia tee. Tunnen jo valmiiksi sääliä näitä lapsia kohtaan...
n:asgfafgadf
Johanna on upea!
Mä haluan treffeille Johannan kanssa! Siinä on suomalainen rotunainen!
miten saan yhteystiedot?
truksu
ala valita muitten mielipiteista, sa johanna oot oikeesti ruma mutta tyhma
fani....not
ainii..
sun siskosta ei ole olemassa adjektiiveja kuvaamaan sita "pyhaa" yksinkertaisuutta, mita hanen ymparilla
velloo
fani...of course
rauhotu jo johanna
pitäsköhän nyt pikku hiljaa istahtaa ja miettii tekosias.ikävä kyllä sulle sattuu koko ajan jotain ja melkeimpä aina negatiivistä.olenkin täs ihmetellyt kun käyt toni halmeen kans lounaalla ym..miten kihlattusi kestää sen? pitää muistaa aina ennenkun syyttelee toista osapuolta että onko ITSELLÄ PUHTAAT JAUHOT PUSSISSA??
nyt kun olet eroomassa tai eronnut suunnittelet jo uutta suhdetta...et näköjään välittäny hänestä kun noin äkkii haluut jo uuden??
ja sitten haluut lapsii!! miksi haluut lapsii elämääs kun elämäsi on noin kaaosta? jos jatkuvasti sinulle sattuu ja tapahtuu niin miten PYSTYT HOITAAN LAPSESI? ei niitä pistetä hyllylle kun ei enää jaksa leikkii äitii.en halua olla ilkee mutta mieti ihan oikeesti mitä elämältäsi haluut! lopeta baareissa juoksemiset ja yritä nyt hommata itsellesi kunnollisempi työ...
kantapään kautta oppii
HA?
Ai oma kulta on pettany? Seuraavassa kappaleessa puhuu sitten Miamissa olevasta miehestaan. Voiskohan tuotakin sitten tulkita myos pettamiseksi??? halojata Johanna!!!
jukjuk
Ford sanoo mitä
"Sain selville, että hän oli pettänyt minua koko ajan."
Selvä. Ja sinä olet täysin syytön ja viaton itse.
"Juutalainen, Miamissa asuva mieheni oli komea, karismaattinen ja miljonääri."
Eihän se ole pettämistä jos mies on rikas? Mites Halme, sehän ei ole rikas?
"olen helppo"
You bet you are.
Renegade
Hahahahaa!
Hahahahaaa! Voi teitä kirjoittajia ja lukijoita joilla ei omaa elämää ole.Hahahahah! Kaikkea tekin uskotte mitä roskalehdissä höpötetään. Taitaa olla elämänne tylsää! Hahahahahaaa!!!
Peilissä omakuva
ööö
ei kyl asu oo pitkää aikaa ainakaa asunu helsingin keskustassa, ku asuu melkee mun naapurissa jollaksessa.. hehheh
jollaslainen
Onnittelut!
Onnittelen edellistä poikaystävää! Seuraavaksi veikkaan pizzakokkia.
kalkko
Oikeuteen vaan
Johannahan tunnusti rikoksen blogissaan kertoessaan että on lukenut toisen ihmisen puhelimesta tekstiviestejä salaa.
Lakimies
Miksei kukaan puutu?
Pikkusen rikokseksi voinee sanoa senkin, että sairaalahenkilökunta yritti tappaa hänet?
alempi virkamies
voi,voi
taas suomen turhin julkkis valittaa.katsoisi peiliin.missähän vika???
heikki leisti
kansa tykkää
Kommentien määrästä kansa tykkää näistä jutuista ja allers käärii rahat
jilut
kiirettä pitää
oon täs nyt ihan vaan aikani kuluksi tutkinut näit suomen super julkkuja ja niitten juttui..
tota Jossulla on kyl pakko olla pari kloonia, koska miten se on voinut tehdä kaikkee tätä..
1) menetti neitsyys 21v
2) 8v yhdes sen suomalaisen jampan kans josta nyt eronnut
3) kihloissa tai jossain suhtees muutaman vuoden sen jenkin kanssa
4) kanerva
5) halme
6) asuu jenkeis
7) asuu hesas
8) asuu jollakses
9) koko aika ruotsis tai muualla maailmalla reissussa...
jotenkin vaan tuntuu et jotkut asiat tuppais menee vähän päällekkäin... tjn..
Shaq-
Kyl sä pärjäät....
tuskin oli mikään vakava suhde,hei miehet ei vaan tykkää et niitten muija hilluu vähissä vetimissä toisten ukkojenkans.Jos sä olet USKOSSA ni ei muutakun käskyjä kertaamaan,kyl sit on pakko lopettaa usko tai muuttaa tapoja.Vetäydy julkkissopista ni parin vuoden päästä voit löytää jonkun,älä anna periks tai muutenkaa.Miehet tykkää kato luotettavist jotka on niinku yhen miehen muijia.
Masa-62
voi voi
kyllä nuo miehet on sikoja kaikki mitä minulla on ollut on ollu jollain tavalla outoja,hulluja,mustasukkasia,pukkeja tai jotain muuta vikaa ole vain ilman miestä niin elämä on paljon helpompaa lapsia kannattaa adoptoida jostain köyhästä maasta mitä järkeä tehdä omaa,kun maailma pulloillaan huonoissa oloissa olevia lapsia,ja kyllä niitä hyviäkin miehiä on mutta aika vähissä ja suomassa tietääkseni on enemmän naisia kuin miehiä,että hyvää on vaikea löyttä ainakin minun kokemuksesta
linnea84
hahahaha
ei siis voi molla totta, meneekö tällä tytöllä noin lujaa ettei tiedä missä menee, ei voi muuta kun nauraa
nauraen mennään
yksi mies kerrallaan
jos haluat miehen itsellesi niin pieni vinkki älä ole muiden miesten kanssa.
naimisissa
TUKSU4EVÖ
..Eikö olekkin Tuksu kuitenkin ihana katsoa kommenttien määrää! Älypäät ostaa seiskan, lukee ekana sun jutut, sit kirjoittaa sulle miten paljon parempia NE on ja kehtaa haukkua nimimerkillä sut päin naamaa..Voi hyvänen aika! Minä suorastaan RAKASTAN sinua!! Kertaakaan en ole kuullut sinun haukkuvan ketään julkisesti, vaikka joskus pahoitteletkin joidenkin käytöstä- mutta nekin on aikasemmin sinua tavalla tai toisella hyväksikäyttäneet. Tsemppiä Tuksu,tuksuta menemään samalla tyylillä. Täälä on kaksi naista liput korkealla sinun puolesta!
TUKSU4EVÖ
TÄÄLLÄ ODOTAN SINUA JOHANNA
Ota pikaisesti yhteyttä jottei toiset ennätä ennen sua!
Miljonääri Mies
Tämä on niin humoristista!!!!
Tosiasiassahan Mika heitti jossun pellolle jo vuosi sitten!
Se hieno kämppä Miamissa oli muuten Castle Beach Club (galleriassa olleitten kuvien perusteella tunnistettu!), eikä mikään luksushuvila omalla rannalla. Saahan sitä selittää vaikka mitä soopaa, kukaan ei enää usko mitään.
Milla Magia
Orgaaninen kämppä??
Jos alkaa keittiö virtaamaan verta niin ehkä niitä demonejakin sitten OIKEESTI on jonkun vintillä!!
HIPHEIjaa-a
Hyväksikäyttö
Sääliksi käyvät nämä selvästikin henkisesti romahtaneet, siihen hoitoa tarvitsevat julkimot, joita Seiskan tapaiset roskalehdet käyttävät julmasti hyväkseen myynnin nostamiseksi.
I.L.Kikurinen
go johanna!
Ihan samanlaisena tosin hieman nuorempana silikoniplatinablondina en voi kun nauraa näille kateellisille suomalaisille peräkylän pystymetsän porsaille, jotka kyllä avoimesti haukkuvat mutta IRL tekisivät mitä vaan päästäkseen edes lähelle Oikeasti Kaunista Naista.
NamuVaimo
HUOMIO SALARAKKAAT!
HUOMIO SALARAKKAAT JA ``TURHAT JULKKIKSET``LOPETTAKAA TILITTÄMINEN JA ASIOIDEN VÄRITTELY JA SILIKONEJEN HANKINTA JA JUORULEHDISSÄ KOKAIKA VALITTAMASSA TILITTÄMÄSSÄ TAI KERTOMASTA ELÄMÄSTÄÄN! IHAN OIKEEESTI LOPETTAKAA TYPERYYDEN HANKKI8KAA TYÖ JA MARIKALLE HALUAN SANOA ONNEA TULEVALLE LAPSELLE JA KOKOPERHEELLÄ JA MARIKA YKS NEUVO ÄLÄ OLE ENÄÄN JULKKIS POISTU VÄHIN ÄÄNIN JULKISUUDESTA ÄKKIÄ!!! SAMOIN TÄMÄ HENNA POIS VAAN HANKI TYÖ JA ELÄMÄ!! SAMAT SANA TÄLLE JOHANNALLE JA MARTINALLE LOPETTAKAA TOMMONEN TYPERYYS ETTEKÖ TAJUA JUTTUNNE JA TOILAILUNNE MUISTETAAN JA ON LEHTIEN ARKISTOISSA IKUISUUDEN!!! JA LAPSET NE NÄKEE SUSAN LOPETA ALASTON KUVAT JA HETI! LAPSES NE NÄKEEE ETKÖ YHTÄÄN AJATTELE !!! JOTEN HANKKIKAA ELÄMÄ!
salarakkaatpois
Samaa sarjaa kuin Kuroruusu
Tässähän ne on kuin kaksi marjaa, molemmat elää haavemaailmassa....
Musiikkia korvilleni...
pysähtyä
on aika joskus pysähtyä ja varsinkin kun pysäytetään. "joku" yrittää kertoa sulle jotain johanna. katso mitä kaikki merkitsee mille tielle olet menossa kaikki onnettomuudet etc. äläkä välitä näistä räyhähengistä täällä jotka sinuun purkavat omaa pahaa oloaan; sehän onkin niin helppoa kun ei tarvitse kasvoista kasvoihin kohdata. olen käynyt läpi aika samantapaisia kuvioita kuin sinä vaikken julkisuudessa. mutta lohtuna sulle, kun luopuu huonosta saa aina paremman tilalle tietysti edellyttäen että on ottanut opikseen.sinua rakastetaan johanna!
mamu
Johanna tee suomen kansalla palvelus
JA HÄIVY JULKISUUDESTA!!!!
Anti-Johanna
Kertokaa
Kuka tämä Johanna on, joku yrittäjä vai kunnallispoliitikko?
Ryynänen
Kaikille arvostelijoille!!!
Ihmiset tekee virheitä. Erityisesti kun kaikkea puidaan julkisuudessa, vääristellään jne. tulee varmasti tehtyä ja sanottua sitä mitä ei normaalissa taviksen paineettomassa elämässä tekisi. Jatkuva kritisointi vain ajaa julkkikset pahempaan ja pahempaan. Ettekö voisi vähän höllätä ja antaa olla, jos ette oikeasti osaa toivoa vilpittömästi jollekkin julkulle parempaa onnea! JOHANNA, en tunne sinua, mutta jokaiseen tekoosi on oma syy. Tee kuten parhaaksi näet ja jätä tietämättömien kritiikit omaan arvoon! Toivon sydämeni pohjasta parempaa onnea terveyden ja rakkauden suhteen sinulle! Jokainen ansaitsee onnea!
Jeniz
häivy
Seiska myy itteäään vain noilla RAUKOILLA.Nykänen ja tämä yli turvonnut Tukian ämmä.
ei lukia
enpä tiiää......
sun jutut vaihtelee vähän väliä!?et ole enään uskottava! jos nyt oikeesti sul on pitkä suhde ollut????miks eroat nyt vasta?onhan sairaaa keikastas jo aikaa????!!!!!!!!!!ja mitä hyödytää potkia laseja...jos ukko pettää??hö? lapsellista touhua sulta!
Boikotoin Tuksun aiheita
Verisille jalanjäljille luonnollinen selitys sittenkin!
Ensin Tuksu kertoi meille jännän kummitustarinan verisistä jalanjäljistä, mutta nyt hän lipsautti ohimennen itse teloneensa jalkansa lasioveen... Hmmm?
herlok solmes
ihan oikein
sitä saa johanna mitä tilaa ite viestittelit kanervankaa ja ei suhunkaan ole luottamista.
sitä saa mitä tilaa.
Ihana Johanna
Ja suomen kansa tykkää!
Johanna aiheuttaa varmasti eniten keskustelua näistä kansan mielestä "turhista" julkkiksista. Millä perusteella "turha" määritellään? Silläkö että "kun mä vaan en siitä tykkää" vai "ei se ole saanut edes oscarii" vai "ainut ei niin turha on pressa".., Sii mää en tajuu. Onko eniten keskustelua aiheuttanut henkilö enää "turha" ?
Mii laik siskokset Tukiainen! Saadaan kaikki "eipäs-juupas" jupisijat ulos kaapeistaan pätemään että kuka kirjoittaa paskimman/parhaan viestin puolesta tai vastaan. Näinhän se menee ja julkisuusarvo senkun kasvaa.
Go Johanna&Julia Go!
Riihen takaa
Onko kiva vittulla ihmiselle jolla menee huonosti?
suomi on kamala maa. mitä enemmän saa toista haukkua,sitä enemmän hymyyn suu leviää. hullua miten joku saa kiksit haukkumalla ja irvimällä toisia...
nainen22
Riittää
Siis jumalavita tää matami tarvii vähän ulkopuolisen valaistusta omasta näöstään. Mee pois pliis
Kotikolli
Jossu!
Lopeta toilailusi ja pidä itsestäsi parempaa huolta. Kauheeta kattella tuollaist päätöntä kohellusta mitä elämäsi on.
huolissaan
Voimia Tuksu!
Voimia sinulle Johanna!Haluat oikeasti tehdä töitä tanssiryhmäsi kanssa etkä olla turha julkkis,media antaa sinusta varmasti ihan väärän kuvan.Jaksamista!!!
Tuksufanit
-
hahah, vai että tuksu suuttuu jos kumppanilla on toinen. :D itse vikitellyt halmetta ja ilkkaa, sekä hehkuttanut vähän väliä jollakin ihmisellä, saadakseen julkisuutta.. lopettaisit jo johanna sen hengittämisen.
hyivivivvvv
sananvapaus.
sulle nainen.22.se riippuu minkälainen julkkis on kun. on tuollainen turha ja kohujulkkis ja keinolla millä hyvänsä julkisuuteen niin saa haukkua kun ei tavallinen elämä kelpaa sananvapaus.
saalistaja.
No voivoi...
Sanonpahan vaan,ettei sua taida kestää erkkikään.Jos mä rupeisin sulle,niin sun olisi ihan heti pakko hinata mut seiskan kanteen ja hirmuisin tuuletuksin. Juuri näin :-)))
kissantassu1
mitäs seuraavaksi kehitettäis??
Tuksu se vaan koettaa puksuttaa eteenpäin. Käsikirjoituksessa ei taida enää pysyä - mahtaako sitä edes olla.
Toista se oli mattishöyn alkuaikoina (viisitoista vuotta sitten), kun tarinoilla oli käsikirjoittajat ja pääosan esittäjä sentään koetti osallistua...
Heka Heka, eiku heko heko.
emmämitääntiiä
empä..
usko oikein tuohon jalan telomiseen, olisi siitä jo aikaisemmin "lehdissä" kirjoiteltu..
jiiman
woot
mitä se seurustelu halmeen kanssa oli? joko se on kuollu ja kuopattu
-masku
Kato nyt Johanna:
Näytät kaamealta vosulta tuossa kuvassa. Tee nyt jotain ulkonäöllesi: poistata nuo surkeat hiuslisäkkeet ja vaihda meikkityyliä raikkaammaksi. Painosta viis, mutta pukeudu sen mukaan :)
Linnatar
Haistakaa seiska vaikka p........
Kuka teillä katsoo minkä viestin voi poistaa,tukiaisen perheystävä vai, En todellakaan odota että tämä viesti pysyy täällä.
Seiska on perseestä.
Ennustan
tällä menolla Tuksu ja Halme sikiää suomen tulevan presidentin.
H. Nuora
-.-
Aina vain "minä minä minä...", ei ihme että Tukiaista/Tukevaista petetään, se on nolo.
..............s
pitäis olla joku varoitus otsikon yhteydessä
voi helvetti olin just syöny kalliin lounaan ja kun näin tuksun kuvan niin jouduin juoksemaan vessaan oksentamaan ja keneltäköhän voi hakea korvauksia kalliista lounaasta muuten meni 40¬ hukkaan.
elämä pilalla
matematiikkaa
Jos tämän suomalaisen kanssa on oltu 8-9 vuotta, ja Miamissa oltiin pari vuotta sitten, niin eikö Tuksu sitten seurustellut yhtäaikaa Miamin miehen ja Mikan kanssa? Millaista uskovaista hommaa se on?
tiksukkk
Spoiled milk?
Sanoisko sun ystävät jenkeissä nyt sulle:"Can`t help a spoiled milk"? Se on spilled milk!!!
Pakkinen
Johannan kanssa olisi mukavaa
Voi kun ihmiset mollaavat Johannaa. Kaikesta arvostelusta huolimatta Johanna on mielestäni ihana mukavan näköinen blondi nainen ihan minun makuuni. Hänessä on jotakin sellaista seksikkyyttä, joka vetoaa meikäläiseen. Ihmettelen kauheasti jos joku mies voi päästää irti tuollaisen namupalan. Jos itse olisin samassa tilanteessa pitäisin Johannasta kiinni kaksin käsin ja tarjoaisin hänelle sitä vaimon paikkaa rinnallani. Tämä on vain minun haaveilua mutta mukavaa sellaista.
pekuri
X
MUISTATHAN, ETTÄ OLET VASTUUSSA OMASTA KIRJOITUKSESTASI JA SEN SISÄLLÖSTÄ. KIRJOITTAJAA
SITOO SUOMEN LAKI. LAKIA RIKKOVA KIRJOITTAJA VOI JOUTUA OIKEUDELLISEEN VASTUUSEEN.
|
ILMOITUS
|
















