Viihdeuutiset

Anna Abreun Linnan juhlien asu on postimyyntikopio!

13.1.2008 9:04 / KUVA SEISKA
Idols-tähti Anna Abreun Linnan juhlissa käyttämä iltapuku löytyy amerikkalaisen halpispostimyyntifirman sivuilta lukuisissa eri väreissä.
ANNA460.jpg
Anna Abreun itsenäisyyspäivän juhlapukua epäiltiin useilla keskustelusivustoilla kopioksi. Joku väitti, että puku on plagioitu amerikkalaismissiltä. Amerikasta sen malli onkin kotoisin, sillä sikäläinen halpispostimyyntifirma kauppaa aivan identtistä iltapukua hintaan 86,99 dollaria (vajaat 70 euroa).

Puvun suunnitellut Carla Ahonius kuitenkin tyrmäsi väitteet täysin.

Onhan se toki mahdollista, että kahdella maailmankolkalla saadaan ihan sama idea.

Katso alkuperäinen puku tästä!
Pyh
Eihän tuo ole edes "identtinen".. On ihan tavallista, että kun täällä tehdään hieno mekko niin toisella puolella palloa onkin melkein samanlainen. Ei maailmassa niin montaa eri ideaa kuitenkaan ole. Taas koitetaan saada juttua jostain missä sitä juttua ei ole.
DDa
Mitä te toimituksessa sekoilette?
eihän noissa ole mitään muuta samaa kuin tuo keskiröyhelö.
ei v kiinnosta
Mitä sitten?
Kopio tai "vahinkokopio", kaunis puku kuitenkin Annalla
KolisevaPeltirumpu
Hyi Anna!
Anna, miksi ihmeessä alennuit kopioimaan juhlapukusi? Olisit käyttänyt vähän luovuutta ja oikeasti tehnyt uniikin asun. Nyt en voi enää pukuasi kovin korkealle arvostaa. Kenties oikean pukusuunnitelijan apu olisi auttanut...
Annaan pettynyt
Voi ei!
Löysin itseni sivulta, josta en itseäni yleensä löydä. Onhan tuo hyvin samantapainen puku, Annan helma on vain "liehuvampi", yläosasta puuttuu "resorinauha" sekä puuttuupa tuolta sivulta vissiin koristehärpäkekin. Mutta ketä helkkaria tuo oikeasti kiinnostaa? kysynpä vaan. Onko sillä edes mitään väliä jos suunnittelija on lainannut ideoita amerikkalaisesta mallista? Kenen elämää tämä haittaa? Kaikki muodin mukana kulkevat ovat kopioita toisistaan, eikö tämäkin tapaus ole ihan normaali tänä muodin riepottelemana aikana?
tyytyväinen omaan makuunsa
Ei helevetti
Oha tääki uutinen jostai perseestä revitty. Ensinnäkään noita pukuja ei yhdistä muu kuin toi musta hässäkkä keskellä. Hommatkaa ny elämä ihmiset!!!
Drago
No mitä sitte
En edes huomannu koko asiaa, mutta minähän olenkin vain mies.
ei kateellinen
Ihan selvä kopio!
Voi voi, luuliko suunnittelija tosiaan jos kopioi netistä mekon mallin ettei sitä kaiveta esiin! Kiinni jäit, mielikuvituksen köyhyyttä ja oma häpeä jos vielä esittää suunnitelman omanaan...
Pah ja Pyh!
Seiska aina Annan kimpussa
Seiska ei siedä jostain syystä Annan menestystä ja on jatkuvasti Annan kimpussa. Aina jotain negatiivista julkisuutta yritetään väkisin kaivaa. Ei kai maailmassa ole yhtään pukua, jota ei jossain muuallakin olisi. Ei niitä pukumallejakaan miljonittain ole. Enpä usko, että Carla olisi kopioinut mistään halpispostimyynnistä pukua, kun tietää, että media seuraa negatiivisen suurennuslasin takia pukua.
ihmettelevä
Tekijänoikeuksia rikkovaa
Kyllä se niin on, että tekijänoikeudet ne on muodissakin. Piratismi on laissa rangaistava rikos. Kyllä teitäkin harmittaisi jos olisitte itse suunnitelleet ja tehneet kaiken työn ja joku vain kopioisi sen ja väittäisi omakseen, eikö?
Rikoksesta rangaistus
Kännykässä sama
Ei se keskiröyhelökään ole kuin saman värinen ja CutesyGirlin puvun kangas muistuttaa päivän polttamia verhoja.
Nudisti
voi morjes
kukakohan idiootti seiskan toimittaja tän uutisen on keksinyt??!??!???! säästäkää puuta ja lopettakaa lehtenne. eihän noissa puvuissa ole mitään samaa!
seiska on surkea lehti
Se hämmästyttää, kummastuttaa
Annaan pettyneelle pitänee kysäistä että mitä väliä sillä on onko puku käyty hakemassa halpa-hallista vai teetetty maailman arvostetuimmalla designerilla jos puku sopii ylle ja on kaunis? Vai oletko tosiaan niin ylpeä omasta vaatekomerostasi, ettet kehtaa kulkea ylläsi vaatekappale jollainen saattaa tulla toisella henkilöllä vastaan kadulla? Annan puku on hieno, oli kyseessä sitten 100% kopio tai ei.
Ei voi ummartaa
nii vissiin seiska LÄSKI!
anna ja sen puvunsuunnittelija on sen suunnitellut eikä mikää hitsin amerikkalaiselt missiltä"!onks välii seiska JUORUJA!
"kaunis puku sul"
moiihh
anna kävi sul mkyl mokakin jätit panun yksin vaan=Dmut ei se mitään, kaiken laistahan aina sattuu!!=)
sedvesilia=)
Upea puku
joka tapauksessa. Ja vähän samaa ideaa on mutta mitä se haittaa.
justtjust
Kopio
Niin onhan tuo ihan selvästi kopioitu, en lähde edes puolustamaan. Mutta tosiaan ei sillä ole mitään väliä. Jos olisin Annan puvun suunnittelija, myöntäisin kyllä asian, sillä valehtelu mielestäni vain lisää spekulaatiota. Nätti puku vaikkakin halpa(kerrankin niin päin) Tämä maailma on täynnä kopioita ja toisten ideoiden varastamista. Sitä se vain on, turha siitä numeroa tän asian kohdalla on nostaa.
kopioita
Hahhah
Tuollaisia samantapaisia mekkoja löytyy suomestakin. Itsellä Vero Modasta ostettu olkaimeton mekko, jossa samantapainen pitsivyötärö ja satiininauha. Tuskinpa on tarkoituksella tuota mekkoa Ahonius plagioinut.
Saz123
oliko muuta
....ja sitten ihmetellään miksi en enää tilaa seiskaa...eikö todellakaan, siis todellakaan ole muuta kirjoitettavaa
mpr
Joopa joo.
Ei ole suunnittelija - lapsukainen tajunnut, että internetin myötä maailma on pienentynyt, ja asiat saadaan selville, vaikka sivuja ylläpidettäsi missä päin hyvänsä. Jos ei omat ideat riitä, niin voi - voi. Surkuteltavaa, copy - cat.
Suikki
just anna..
joo, joo.. en tod kestä, apua! siis tää on piikaseen liikaa, hyi sinua!
sirpa selänne
hankkikaa elämä
Voihan puvuissa olla jotain samaakin, mutta Annan puku oli kaunis kuten kantajansa. väliäkö tuolla on onko kopio vai ei!!!
kotiäiti savosta
hahaahahaa
mummonikin tiesi että tuo oli kopio hame.. ensin vähän epäilin muttaa jöö näinhän se oli, huhu! vähän säällittävää kyllä :DDD
ounouuu
voivoi
Kuitenkin jos linnanjuhliin ollaan menossa niin hameen pitäisi olla jotenkin omaperäinen, eikä kopio.. Tätämieltä olen
ppaula85
Ihana Anna!
Oli miten oli väliäkö sillä. Anna oli aivan ihastuttava ja mekko oli täydellinen hänelle.
leelia
Väärin
En sanoisi että puku on kopia. Samaa näkö puvuissa on ja siitä on voitu ottaa mallia, mutta ehdottomasti ei mikää KOPIO..
Näin
älkää tuomitko
Ihan oikeati tuo puku on ihan eri, vähän saman tyylinen. voi Lol kun ihmiset jaksaa aina toisia morkata. Ite ette ees päässeet linnan juhliin !
suomi on julma maa. haluan pois.
:
Ei mitenkää suora kopio kyllä ole.
:(
:x
Ei oo kyllä kopio! Ei läheskään samanlainen.......!
SeiskaOnPaskalehti
Toimittajat surkeita
Ei oo kopio! Toimittajilla ei oo muuta tekemistä kun kyttätä miten julkikset pukeutuu. Julkiksetkin ovat ihmisiä! Kyllä nuo seiskan toimittajat jaksaa kaivella tätä asiaa. Carlan piirtämä puku ei oo kopio, ja se on paljon paljon paljon hienompi!!!!!!!!!!!!!!
tuostako teille maksetaan
täällä sitä SONY BMG:n tiimi yrittää pelastaa tilanteen
Nuo positiiviset viestit ja rauhoittelut on varmaankin Sony BMG:n oman väen viestejä, jos ei Annan itsensä väsäämiä ns. maineen säilyttämiseksi.
Anna-Panna
Waaaa Waaaa Waaaa....
Ketä kiinnostaa?!? Seiskakin on kopio ulkomaisista juorulehdistä, ja huono sellainen onkin. Siitä teille kenties seuraava sensaatiomainen uutinen??
Noob Saibot
voi voi...
tämän toimittajan voisi laittaa sinne ekaks lomautettavien listalle paikalle nro 1 . kaunis nainen kauniissa mekossa wau !
turust
voi saatana...
miten saatanan hölmöä oli se puku 1e tai 10 000e mitä väliä senkin pellet
minä tietän.
HUI...!!!
mitä väliä?? tun,pellet maksaako puku 1e vai 10 000e mitä tanakele väliä sillä on?? tä tä tä
tä tä tä ???
Onko väliä??
Anteeksi nyt vaan mutta tarviiko kaikilla olla edes mitenkään ainutlaatuisia noi mekot. Ja ihana sama se. Ei se kenenkään elämää voi haitata jos tuossakin mekossa olisi samoja ideoita vahingossa tai tarkoituksella. Kaunis puku on aina kaunis puku eikä siitä pääse mihinkään. Ja sanon suoraan että tuo Annan puhu on erittäin nätti! :)
Ihan sama!
haahaa
voi vittu näitä viestejä on hauska lukea!!!!!!!!!!
toinen
selvä kopiohan
toi, tosi noloa annalta...joku tossa sanoi että ei ole ihme ettei enää tilaa seiskaa, mut väliäkös sillä, SEISKA ON KUITENKIN SUOMEN SUURIN VIIKKOLEHTI!
Levikki 246 771 kpl
Kopio on!
Ihan selkeä kopio. Noloa, noloa!
asdkvghg
Piraatti
Hmmm, Annan puvun "suunnittelija" yrittää saada nimeä hieman kyseenalaisin keinoin. Samankaltaisuus tuskin sattumaa, on kyllä liian samannäköinen.
Jannike30
väliäkös sillä...
millanen mekko tai vaatetus on päällä, annalla on silti suomentoisiksi paras perse, mun jälkee :'D
MaikMaik
Huh
Kiva että tämäkin selvisi... Hah, tytöt surffailleet netissä, ja unelma luomus on valmis.
Justjoo
ihmiset hyvät
ei tuosta annaa tule syytellä jos maailmassa on yks samanlainen mekko. tuohan on vain paranneltu versio.
omppulillu
turhuuksien turhuus...
mitä sen on väliä jos on ns "halpis"jos kerta tykkää ja istuu päälle kuin tehty.
äiti84
huh huh
eikö kellään ole elämää kun tällaista pitää tutkia! puvuissa on vaikka kuinka paljon eroavaisuuksia. tietysti pitsi ja satiininauha on samalla lailla mutta kyllähän se suunnittelijakin ottaa ideoita jostain. joskus alitajuisestikkin. loppujen lopuksi kaikki puvut on kopiota toisistaan jos kerran ny tällätavalla aletaan tutkimaan... hieno puku! ja pitsi nyt vaan sattuu olemaan suosiossa...
ompelija
voi anna anna
Kopio.. sori nyt vaan. Ei ehkä kokonaan, mutta pitsi ja nauha otettu ja pakko ollut vähän muuttaa ettei netistä kuitenkaa iha tilattu :D Annalle nyt jotenkin sattuu kokoajan jotain typerää
noloah
hehheh
seiska on mainio lehti kun saa kaiken selville :D
hyväseiska!
Naurettavaa itkemistä
Seiska on kopio ulkomaisista roskalehdistä, voisiko tästä tehdä seuraavan artikkelin? Ja hiessä Deletee mjötähhh?
Kung Kong
Kopio vai?
Voi hyvää päivää! Loppuu taas vissiin 7päivää lehdellä uutiset kesken kun pitää yrittää vääntää uutista väkisin. Eihän toi puku edes ole samannäköinen. Veikkaampa vain että hyvä yhteensasttuma. On nimittäin aikavaikeaa tänäpäivänä kehittää mitää uusia vaatejuttuja. On periaatteessa kaikki kehitetty jo. Kaikki kooio kaikkia.
Hyvä Anna!
Lukekaa nyt
edes lakia oikein. Tekijänoikeudet koskevat vain "teoksia", eivät mitään hemmetin rättejä. Ja lukekaa teoksen määritelmä lakiteksteistä. Mitään tekijänoikeusia ei tässä rikota. Älkää väittäkö mitään sellasta mitä ette oikeasti tiedä.
immateriaalioikeuden opiskelija
EI VITTU TEITÄ!!!
Siis onk sil jotain vitun välii onko kopio vai ei se nyt on ihan se ja sama että maksaako 10e vai 10000e...vai ooteko vaa kateellisii ku ette ite ees päässy linnan juhliin!!! on tääki kyl semmone juttu et HUH HUH!!!!!!
Kyylästynyt!!!!!!!!!
seiska
tää seiska ei kelpaa edes paskapaperiksi. Mutta missä on matti ja kaikkien perskärpästen äiti kai? koska matti, kojonkoski ja kai tekevät yhteisen levyn?
kaikai
Niin varmaan...
Annalla on paljon erilaisempi ja hienompi puku kun noi.Hyii,ei ne ollut edes samanlaisia!
Abruun-fan
No jippii.
Häiritseekö se asia nyt näin paljon teitä ihmiset? Nätti puku joka tapauksessa, ja ihmiset jotka näitä solvaavat, ovat mahdollisesti varsin avuttomia..
Whatevah
hohhoijaa
Tottakai sillä on väliä, jos puvun tekijä yrittää ottaa kunnian asusta, jota ei todellisuudessa ole itse suunnitellut, vaan ottanut idean lähes suoraan toisen suunnittelemasta asusta. Minäkin voisin rueta muotisuunnittelijaksi, jos voisin kopioida muiden asuja omikseni, eikä sillä olisi kenenkään mielestä mitään väliä, vaikka en olisi niitä itse suunnitellutkaan! Huh huh!
musca4
HERÄTYYS SEISKA
Tuo on muutenkin vuoden 2009 mallisto ja Annan puku suunniteltiin pitkälle vuoden 2008 puolella. Joten kukakohan se on kopioinut ketä. Seiska on mulla aina mukana vessakäynneillä, paskapaperina.
roskalehti
Onneksi ei tarvi ostaa lehteä
Sillä täältä saa katsoa päivän turhimmat jutut aivan ilmaiseksi. Nyt ei Tukiaisesta tai Matista ole mitään uutta?
Salamat09
Hahaa!
Eihän tuo tietenkään täysi kopio ole, mutta kaikkein tärkein on kyllä kopioitu. Eihän Annan puku olisi näyttänyt miltään ilman tuota vyötärönauhaa. Näitä mekkoja on useampiakin maailmalla, eilen telkkarissa Unelmien poikamiehessä yhdellä tytöllä oli tuollainen mekko. Pisti nauramaan, koska Annan puvunhan piti olla ainutlaatuinen...
Hahaaaa
Hölmöä
Aika hölmöä lähteä kopioimaan ja paukutella henkeseleitä. Internetissä on ja kaikki ja kiinni jääminen varmaa. Sinänsä huvittavaa että amerikkalaisen postimyyntifirman puvut pärjäävät Rintaloille ja muille.
voi voi
Hyvä Anna
Ihana puku, anna haukkujen jäädä omaan arvoonsa. Aina jonkun puvusta löytyy jotain samaa, kuin "cuccilla".
mamamia
juu niin
lähes tuollainen puku oli myös tällähetkellä suomessa pyörivässä bachelorissa(unelmien poikamies-ohjelmassa)viimeksi pudonneen työn päällä. Juuri sama korsetti-idea siinäkin, tosin yläleikkaus oli halterneck, mutta muuten ihan samanlainen.
iiiiiiiiik
Seiska ei kestä kritiikkiä.
Seiska poisti viestini. Hahah. Älkääs nyt suuttuko, kun teitä kritisoidaan. Tehän ette siellä toimituksessa muuta teekkään, kun kritisoitte muita. Toivoisin että koko seiska lopetettaisiin, kun on niin B-luoka lehti.
Seiska sucks.
voijumala
ei herranjumala tätä seiskan meininkiä,mekkohan on aivan erilainen kuin annalla, niin ainoa asia mikä on samaa niin on tuo musta osa keskeltä. Annan puvussa on sitä paitsi leveämpi helma
säälittäväätää
Voi ei !
Niin, kopiohan tuokin kuitenkin jo on, liikaa yhtäläisyyksiä. Vaikka malli onkin ihan eri, mutta samaa tyyliä silti. Jos puhutaan kopiosta se ei tarkoita että puku on täysin samanlainen!
Hahaaaa
HYYYYYYYYYYYYYYYiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!
Karmee mekko
taltintti
siis...
siis,on varmaan ihan hirvee mailmanloppu tollanen! ja se on voinu olla vahinko! annan puku on hienompikin! ja sitä paitsi,annalla on hoikka vartal,ja toi käy tosi hyvin toi ``vyö homma!``ja toi puvun helma,niin siitä voi sanoo,että aika useissa iltapuvuissa on tuollanen. ja toi puvun muotokin,niin hihaton on keksitty ajat sitten:D ja periaatteessa,mitä se haittaa vaikka se olisikin kopio?? onko se teille jollekkin vaarallista? että mä niinku tätä mietin.. ja,annahan sitä pukua ei oo tehnyt.
Anna syytön!
Ei juma
tätä keltasta lehdistöä :D ei sitte muita aiheita keksitä,niin pitää repii tälläsiä..rajottakaa vähän!! "Hyi Anna! Anna, miksi ihmeessä alennuit kopioimaan juhlapukusi? Olisit käyttänyt vähän luovuutta ja oikeasti tehnyt uniikin asun. Nyt en voi enää pukuasi kovin korkealle arvostaa. Kenties oikean pukusuunnitelijan apu olisi auttanut..." <--ANNA EI ITSE OLE SUUNNITELLUT PUKUA,VAAN CARLA AHONIUS,johan se tossa ylhäälläkin lukee :)
TDS
taas seiska keksii omia
en löytänyt samalaista pukua linkistä voisko seiska tarkentaa vai onko tämä taas joku keksitty juttu.
Jarkkoooo
Mihin tää maailma on menossa?
Annan nimikin on plagioitu suoraan raamatusta.
Alexandria
Ne ovat kyllä TODELLA samanlaiset...
Oon ihan näin Anna-fani, joka tulee tänne siinä mielessä kommaamaan että taitaa tuo kopio olla. Mutta ei välttämättä Annan kopioima, vaan Carlan. Koska hänhän alunperin tämän "pohjapiirrustuksen" piirsi. En tiedä oliko Anna tästä tietoinen mutta kummiskin!
Anna on ihana <33
Sama se...
onko puku kuinka kaunis jos nainen itse ei ole minkään näköinen.
ruikul
Kaukovainio GB
Eiköhän muotiala ole kuitenkin aivan kuluttajien aiheuttamaa, joten koulutus alalle on aivan samanlaista kaikkialla. puvut suunnitellaan länsimaisella materialismilla mikä MYY
hoida homma
kauhee possu toi Anna
lenkille mars!
levius
Justiisa?
Miettisitkö vähän mitä kirjotatte? Kun ei oo MITÄÄN toditeita, ja puvun suunnittelija on ilmoittanut että ei kopioinut, niin Onko sitten pakko tulla kirjottamaan 100% paskaa?
Lol SEISKA!
Voi jeesus!!
Kappas kun maailmassa on kaks pukua,joiden keskiröyhelö sattuu muistuttamaan toisiaan. Miten luulette, että sellaisen puvun pystyy tekemään, joka ei muistuta mitään muuta olemassa olevaa vaatetta?????
perkeleen ääliöt
Annasta pidetään
Ja kaunis tuo puku on kuin mikä. Ei paljon hetkauta suuntaan jos toiseen Annasta pitäviä tää juttu :D
Hyvä Anna
Aika paljon samannäköinen
Mutta eihän se silti välttämättä ole kopioitu, voihan olla et suunnittelija ei ikinä ole tuota ameriikan kolttua nähnytkään. Sama visio vain ollut kahdella eri suunnittelijalla.
ihan magee kolttu
EVKK
EVVK
Viis puvusta
huoh
no ompas samanlaiset. vain musta röyhelö keskellä on samantapainen..
-nice-
eikääää:D
Tossa ei oo muuta samaa kuin toi keskipitsi... Itselläni on mekko jossa ihan samanlainen pitsi tossa keskellä ja vielä tommonen satiininauhaki. Ja ihan suomesta ostettu, että tuskin on tarkoituksella kopioinut just tota pukua! Jos jollaki on raidallinen mekko niin tuskin hänkään kopioi marimekkoa! Sama asia. :D
pihlavantaa
hhhh
noni siinä taas nähtiin rehellinen suomalainen!!
njhjh
Jaa että ei muka näytä yhtään samalta?
Voivatko puvut enempää toisiaan muistuttaa. Testatkaa näkönne jos ette näe puvuissa mitään yhtäläisyyksiä. Pitäisiköhän tilata tuollainen mekko jossakin värissä..
Jurppi
EI
OLE
KOPIO
Who cares!?
Mitä väliä? Linnanjuhlat oli ja meni.
,,,
..
se on vaan sattumaaa!!!!!!!!!! RELATKAA HEI PIKKUJUTTU!!
132465798
TYHMÄÄÄ
Mitä väliä jos puku on amerikkalainen kun se ei ole suomalainen ja jos anna ei tiennyt siitä ja suunnitteli saman laisen puvun suunnittelian kanssa ja eikö se oo tärkeintä et kailla oli hauska ja annalla oli ees asu päällänsä ja vielä anna oli KAUNIS siinä asussa terveisin ANNA ABREU FAINI.
anna abreu fani TODELLAKIN
varmaa...
väliäkö sillä.Puku näyttää annan päällä upeelta, eiks se oo pää asia..
100%annafani
Hahah..
Siis varmaan tonne on heti tehty samatyylisii mekkoi ku annall on toi. Ett saatais tämmönen tyhjänpäivänen kohu tästäki. ....
Anna ffaani
Feikkicrocsit!!
Mun kaverilla on feikkicrocsit, ne kengät siis, ja must feikki on ihan okei. Kaikil ei oo varaa brändeihin!!!
AntsuFantsu
POSTIMYYNTIKOPIO?
ei se minun mielestä huonolta kuulosta tämä postimyyntikopio. Anna Abreulla oli linnan juhlissa komea keltainen puku ja pidin siitä aika hyvin. anna abreu ei tiedä vielä että olen hänen ihailijansa/fani.
POHJOIS-SUOMALAINEN
kopio on selvästi!
jepjep..ja nää seskan dissaajat miksi surffailette näillä sivustoilla jos on niin huono lehti? omituista..
jeeseiska
pitihän toi arvata
Tollanen kopio sopii oikeen hyvin tollasen portugaali kääpiön päälle.
simo vaatehuoneelta
hahhaaaa!!!!
onneks toi tulin julki!anna abreu on laiska kun ei jaksanut tehä parempaa pukua!
jölehkla-jfkls
ketä kiinnostaa
Ihan hirveetä jos jossaki on saman tyylinen riepu. Juhlatkin on jo juhlittu. Itehän menisin hawaipaita päällä ja ropelilippis päässä.
jeesususus
no voi voi!!!
ne on jo myöntäny et ne on ottanu siit puvust pikkasen mallia, mut pitääkö tehä kärpäsestä härkästä saatana soikooooo
hyvät ihmiset
ei oo totta! pötyä kaikki!!
tuo ei oo kopio. ihan selvästi on vaan sattunu samallainen puku vaikka ei ees oo hirveen sammallainen.
pötyä kaikki
hahaha
ei jeesus. mitä sitte????
s
Ha ha....
Voi jestas sentään... Ihan selvä kopio! Tota Annan pukuu on vaa pikkusen muuteltu, mut muuten näkee heti että se on kopioitu.. Ja muuten, kuka idiootti jaittaa keltasen mekon linnanjuhliin??? Mä oon samaa mieltä ku ''Rikoksesta rangaistus''!!!
I hate Anna Abreu
No ei oo kopio!
Tuo puku ei tosiaankaan oo kopio! Ärsyttää kun ihmiset viittii jankuttaa siitä että Annan linnanjuhlapuku ois muka kopio.
AnnaFan4-ever
anna on paras
Ei tosna oo mikään kopio seiskan luuserit ja ihan sama vaikka oliskin ollu, se ei silti muuta sitä etteikö anna olis ollu silti linnan kuningatar
timo the annan fani
Kopio
Se amerikkalainen postimyyntihame on kopio Annan hameesta.Tosijuttu
jeees
ei saatana
onko sillä välii että onko se kopioitu. vaate näyttää annan päällä hyvältä se on tärkeintä.tääki taas niin tärkeä uutinen!!!!todellaki (ei)!
anna fani<333
Jos tuo on mukamas kopio niin. ..
huoh toimitus
annan puku kunniaa
LUKEKAA!!!
EI ANNA SITÄ ITE OO TEHNY! EI ANNAA VOI SIITÄ SYYTTÄÄ!! SE ON SEN SUUNNITTELIJAN VIKA SIT! MUT ANNA ON PARAS! <33 taitaa A-I-V-O-T puuttuu teiltäki!
Tavallista Seiskaa
Sellasta se on kun ei juttuja riitä, pitää repiä tälläisiä idioottimaisuuksia. Hankkikaa toimittajat toki silmät ja aivot ennen kuin alatte juttua tekemään.
SeiskaOnPerseestä123
ei sitten parempaa keksi
seiska on kyllä aika huono keksimään juoruja.... Tosi paska juoru. Tämä EI SIIS TODELLAKAAN ole mikään kopio. mutta se on seiska, ja aina pitää olla jotain kiusaamassa. Onko nýt hyvä mieli??
haistakaa paska seiska
just joo
Miten ihmeessä mä tänne eksyin???? No, anyway, MITÄ HELVETIN VÄLIÄ SILLÄ ON JOS ON "MUKA SAMANLAINEN" PUKU JOSSAIN TUOLLA RAPAKON TOISELLA PUOLELLA????? EIKÖ PÄÄASIA OLE SE, ETTÄ PUKU ON KAUNIS JA SEN KANTAJA PITÄÄ SIITÄ, EIKÄ SE, ETTÄ JOLLAIN JENKKIMISSILLÄ OLI VUONNA KIVI JA KEPPI "HIVENEN SAMANNÄKÖINEN" PUKU TAI ETTÄ JOTAIN SAMANTAPAISTA PUKUA KAUPITELLAAN POSTIMYYNNISSÄ???????? Ei helvetti.... Seiskan toimittajat, HANKKIKAA VI*TU ELÄMÄ!!!!!!!!!!!!
todellakin sanaton...
järkevää
On taas järkevää laittaa näitä tyhmiä otsikoita. Ja eihän toi oo muutenkaan täysin kopioitu. Te toimittajat jaksatte koko ajan keksiä tyhmiä otsikoita ja muokata viellä aina kaikkia tähtien sanomisia. Tässä tosin Anna ei sanonnut mitään. Vaikka Carlo Ahonius on suunnittelija niin mistä sitä silti tietää onko Carlo tiennyt tälläisestä puvusta. Ja ketä haittaa joku kopio puvusta. No tottakai tämä haittaa itserakkaita, mutta en luulisi näin siitä kuka on "alkuperäisin" tämän puvun tehnyt. Ja, vaikka itse fanitan Annaa niin älkää ajatelko, että en haluasi ajatella mitään pahaa Annasta. Ja Annaan pettynyt nick : Carlo on ITSE suunnitellut tämän puvun Anna vain sanoi mitä halusi pukuun.
http://www.sarahkennel.webs.com
ANNA ON KAUNEIN
KUULE ANNAAN PETTYNYT ANNA ON TOSSA PARHAIMMILLAAN ETTÄ HAISTA SINÄ KUULE !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!PASKA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
ANNAN FANI(HEVI RUMPALI)
VALETTA!
toi Annan mekko ei todellakaan oo mikään feikki! Carla on sen tehnyt!!
Abreu_fan<3
Just
Noihan on ihan erilaiset! Pelkästään toi "vyö" on vähän saman tapainen...
Ikuinen Anna
Re
Students should prove their writing skillfulness oft. Thence, it would be correct to buy the <a href="http://quality-papers.com/topics/classification_essay">classification essay writing</a> using a help of professional English writing services.
Kimberley20Zf
anna abreu <333333
hieno puku annalla <33333
<3333
Lisää kommentti artikkeliin:

"Anna Abreun Linnan juhlien asu on postimyyntikopio!"






X MUISTATHAN, ETTÄ OLET VASTUUSSA OMASTA KIRJOITUKSESTASI JA SEN SISÄLLÖSTÄ. KIRJOITTAJAA SITOO SUOMEN LAKI. LAKIA RIKKOVA KIRJOITTAJA VOI JOUTUA OIKEUDELLISEEN VASTUUSEEN.
ILMOITUS