Viihdeuutiset

Miia: Vihdoinkin Tommin kiireet hellittävät!

3.3.2008 15:48 / TEKSTI ILKKA JANHUNEN, KUVA SEISKAN ARKISTO
Aviopari suunnittelee jo ulkomaanmatkaa.
nikuset225Suomen mäkihypyn päävalmentajan pestistä huhtikuussa luopuvan Tommi Nikusen vaimo Miia sanoo Seiskalle, että Tommi ehti kypsytellä hyvän aikaa päätöstään.

- Minulla ei kuitenkaan ole asian kanssa mitään tekemistä, vaan ratkaisu oli yksin Tommin. Ymmärrän päätöksen hyvin. Hän on kuitenkin vetänyt maajoukkuetta jo kuusi vuotta joten varmasti hän haluaa tehdä välillä jotain muuta, Miia sanoo.

Tommi Nikusen valmennuksessa Suomen mäkimiehet saavuttivat useita arvokisamitaleja joista kirkkaimpina joukkuemäen maailmanmestaruus Val di Fiemmen MM-mäessä 2003 sekä yhdistetyn joukkuekilpailun olympiakulta Salt Lake Cityssa 2002.

Miia iloitsee siitä, että jatkossa hänellä ja Tommilla on enemmän yhteistä aikaa.

- Se on kyllä hienoa! Jotain lomasuunnitelmia meillä jo on, esimerkiksi Thaimaan-matkasta olemme puhuneet, mutta saa nyt nähdä milloin se toteutuu.
Keskustelut - Suomi24
ILMOITUS