Viihdeuutiset

Bobby Brownin kiukuttelu ja Bobbi Kristinan katoaminen varastivat huomion Whitneyn hautajaisissa!

20.2.2012 11:30 / KUVAT AOP
Legendaarinen laulaja Whitney Houston haudattiin perjantaina.

Laulaja Whitney Houston menehtyi 11. helmikuuta hotellinsa sviitin kylpyammeeseen.

Ikään kuin tähden kuolema ei olisi ollut kyllin suuri skandaali, kuvaan nousivat ex-miehen kanssa riitelevä suku ja tyttären huumeaddiktion vauhdittama alamäki.



Bobby järjesti "kohtauksen" ja paineli kasinolle

Whitneyn ex-mies Bobby Brown saapui perheelle varattuun pienimuotoiseen tilaisuuteen lauantaina seurueensa kanssa.

US Weeklyn mukaan tuohtunut ja punasilmäinen Bobby liihotteli kamuineen kirkon etupenkkiin, josta seurue häädettiin, sillä Bobbyllä oli kutsu vain kahdelle. Koska seurueen ei sallittu jäädä, Bobbykin häipyi vain varttitunnin tulonsa jälkeen.

- En voi ymmärtää, että minua kohdeltiin näin. Minut ja lapseni oli kutsuttu hautajaisiin, mutta meitä vaadittiin siirtymään, ei ketään muuta. Sitten turvamiehet estivät minua tapaamasta tytärtäni. Suutelin siis vain ex-vaimoni arkkua ja lähdin, sillä en halunnut aiheuttaa kohtausta. Lapseni ovat aivan järkyttyneitä tapahtumista, Bobby selosti The Rolling Stone -lehden mukaan tiedotteessaan.



- Bobby oli todella suunniltaan siitä, miten häntä kohdeltiin Whitneyn hautajaisissa. Hänen mielestään perheen olisi pitänyt kohdellä häntä yhtä hyvin kuin hänen sukunsa kohteli Whitneyn perhettä, kun Bobbyn äiti kuoli viime vuonna, lähipiiri selvittää TMZ.comille.

- Bobby on yrittänyt tavata Bobbi Kristinaa, mutta suku on järjestelmällisesti estänyt sen, kuten esti hautajaisissakin. Hän haluaa olla tyttärensä tukena mutta ei halua vaikeuttaa Bobbi Kristinan tilannetta. Hän ei myöskään aio ryhtyä oikeustoimiin, vaan jättää tilanteen "korkeimman käteen", lähipiiristä kerrotaan.



Hautajaisepisodin jälkeen Bobby kuitenkin sanojensa vakuudeksi veti hyväntuulisen keikan ja paineli sen jälkeen paikalliselle kasinolle.



Bobbi Kristinan huumeongelma varjosti hautajaisia

Whitneyn hautajaisilta huomiota on vienyt myös tytär Bobbi Kristinan kolme-neljä vuotta jatkunut huumeaddiktio ja äkillinen katoaminen heti hautajaisten jälkeen.

Whitneyn äiti Cissy Houston istui tyttärentyttärensä Bobbi Kristinan vieressä kolme ja puolituntisen hautajaisseremonian ajan. Mutta kun tilaisuus päättyi ja Whitneyn arkku vietiin pois, Bobbista ei näkynyt jälkeäkään.

Bobbi kuitenkin löytyi, ja perheen edustaja vakuutti kaiken olevan hyvin ja että huumeilla ei ollut asian kanssa mitään tekemistä.

The Daily Beastin mukaan lähipiiristä olisi kuitenkin tihkunut tieto, että Bobbi löydettiin huumeiden vaikutuksen alaisena hotellihuoneestaan.

Perhe haluaisi Bobbin vieroitukseen mahdollisimman pian hautajaisten jälkeen - ennen kuin tilanne riistäytyy kokonaan käsistä. Addiktio ei ole tuulesta temmattu, sillä Bobbista on taltioitu kuvia, joissa hän imaisee ilmeisesti kokaiinia pillillä lasialustalta.

Toistaiseksi ei ole varmuutta siitä, aikooko Bobbi Kristina noudattaa perheensä toivetta.
Keskustelut - Suomi24
ILMOITUS