Viihdeuutiset

Antti Kurhinen pääsee tosi-tv-ohjelmaan, joka kestää vuosia?!

15.8.2011 18:53 / TEKSTI JA KUVA MILLA LEINONEN
Kohusuhteesta Henna Kalinaisen kanssa tuttu Antti Kurhinen saattaa olla tuleva maailmanluokan julkkis!
ANTTI560.jpg
Suomen Big Brotherissa vuonna 2008 soppaa hämmentänyt ja mallinakin työskennellyt Antti Kurhinen, 27, lähtee tekemään uutta aluevalloitusta.

Antti on nimittäin kutsuttu Moskovaan hakutilaisuuteen, josta on mahdollisuus päästä miljoonayleisön eteen venäläiseen House-2 tv-ohjelmaan, joka on maailman pisimpään kestänyt tosi-tv-ohjelma. House-2 eli "Dom-2" on näkynyt vuodesta 2004 lähtien venäläisellä TNT-kanavalla.

- Aion hurmata valitsijat tukallani, ulkoisella olemuksellani sekä tällä, mikä on korvieni välissä. Moni luulee että olen tyhmä, mutta se ei pidä paikkaansa, Antti kertoo Seiskalle.

Mikäli Antti pääsee castingeista jatkoon, hänet saatetaan nähdä talossa jo muutaman viikon päästä. Siinä tapauksessa mies laittaisi kämpän vuokralle ja lähtisi metsästämään naista Venäjältä.

- Ohjelmaformaattiin kuuluu, että henkilöt luovat parisuhteen talossa. Jotkut ovat synnyttäneetkin siellä. Formaatti ei kuitenkaan ole yhtä tiukka kuin BB:ssä, sillä asukkaat saattavat lähteä lomailemaan tai muuta vastaavaa. SIlloin kameraryhmä lähtee vain mukaan. Useat pariskunnat asuvat omissa taloissa, Antti selventää.

SEISKA-TV: Antti Kurhisen mietteet ennen Venäjälle lähtöä!
Keskustelut - Suomi24
ILMOITUS