Viihdeuutiset

Henna ja Antti kuvasivat: Poliisi haavoittunut ja rikollinen parkuu!

28.5.2010 15:53 / MILLA LEINONEN, KUVA
BB-pariskunta syöksyi keskelle tapaturmapaikkaa, jossa poliisi vietiin ambulanssilla hoitoon. Katso video!
460.jpg
Big Brother -tähdet Henna ja Antti Kurhinen kokivat eilen dramaattisia hetkiä Lintulammenkadulla Keravalla.

- Olimme menossa ystäviemme luota kotiin päin, kun satuimme keskelle kaaosta, Henna ja Antti kertovat Seiskalle.

- Antti teki heti uukkarin, Henna lisää.

U-käännöksen jälkeen, Antti nappasi kamerakännykän ja kuvasi koko episodin.

- Henna vastusteli ensiksi, mutta itse syöksyin poliisin eristämän alueen sisälle, Antti myöntää.

Tapahtumapaikalla loukkaantunut poliisi istui maassa ja kaksi epäiltyä oli virkavallan huostassa.

- Oli siistiä! Kerrankin sai seurata tilannetta sivusta eikä maijan takapenkiltä, Antti hihkuu.

- Meille ei ole koskaan aiemmin tapahtunut vastaavaa. Pääsimme yllättävän lähelle tilannetta, Henna säestää.

Videolla kiinniotettu huutaa kivusta. BB-pariskunnan mukaan hän oli saanut kasvoilleen pippurisumutetta, ja poliisi yritti lieventää kipua kaatamalla vettä tämän päälle.

Iltalehden kertoo, että kyseessä oli Vantaalta Keravalle päättynyt takaa-ajo-tilanne.

Katso tästä video!
Keskustelut - Suomi24
ILMOITUS