Viihdeuutiset

Tuksu surkeana: Ex-mieheni ei halua vauvoja kanssani!

10.12.2009 14:02 / MILLA LEINONEN, KUVA SEISKA
Johanna Tukiainen voivottelee blogissaan, ettei hänen ex-miehensä halua seurustella tai tehdä yhteisiä vauvoja.
4080_JOHANNA225.jpg
Kohublondi Johanna Tukiainen, 31, pohtii henkeviä tuoreimmassa Seiskan blogissaan.

- Minä olen aina rakastanut lapsia ja eläimiä ja minusta olisi ihanaa saada itsellenikin samanlainen perheidylli, jonka omat vanhempani ovat saavuttaneet. Elämä on todella vaikeaa....silloin kun ex-miehelläni oli kova vauvakuume kun olin 25-vuotias, niin en itse vielä halunnut lapsia, hän avautuu.

Tilanne kuitenkin muuttui päinvastaiseksi.

- Nyt kuitenkin kun olisin valmis asettumaan aloilleni ja haluaisin seesteisyyttä elämääni, niin ex-mieheni ei halua enää seurustella eikä lapsia kanssani, vaikka itse olisin siihen valmis, Tuksu surkuttelee.

Samassa blogissa kohuneito kertoo myös kuinka hän deittaili todella mukavan tuntuisia ja korkeatasoisia ruotsalaisia miehiä. Taas.

Löytyisikö heistä Tuksulle puoliso ja lasten isä? Lue lisäksi miten Michael ihastui palavasti Johannaan!

Klikkaa tästä Johannan blogiin!
Miksi blogia ei pääse kommentoimaan?
Onko Tuksu kieltänyt kommentoimisen?
Pylliäinen
Johanna
Poistu julkisuudesta!!!
fg3q4tr
eikä!!!
Kommenttien lukeminen on puolet huvista!!! Vaadin kommentteja takaisin!!!!
Hanska
on se
kieltänyt kommentoinnin, ilmeisesti liikaa negatiivista palautetta ymv, kateutta ilmennyt..
juujoojii
MITEN
Siis ANNETAAN OLLLA?????????????
huolestunut
MISSÄ SE PIRUN AUTOTUNETON..
SOM DEI, HEI, HEI.. KANSA HALUAA KUULLA !!! NO USKO JO MENNYT, TYHJIÄ LUPAUKSIA, PUHEITTEN PYÖRTÄMISIÄ VAIN.. TYHMÄÄ TOUHUA. MENIS VAIKKA PIRU SIIVOOMAAN NIIN TIETÄS MITÄ OIKEA TYÖN TEKO ON! VIT*TTAA TUOLLASET LOIS ELÄJÄT.. EI PSYYKE ENÄÄ KESTÄNYT KUN POISTI KOMMENTOINNIN PLOKISTAAN :) JO OLIHAN SE TUKSU VIELÄ ORANGE, HE HEH HEE!!! ROTEVA ON KYL TYTTÖ, MASSA KAUSI.. ENNEN KEVÄÄN PÖHINÄ-DIETTIÄ!!
epola
VEROTTAJAA EHKÄ KIINNOSTAA !!
HYVÄHÄN SE RUOTTISSA ON KÄYDÄ "TARJOOMASSA" PALVELUJAAN.. KUTEN PLOKISSAAN TARINOIT LENTÄNEESI SINNE, JA TAPASIN MONTA TASOKASTA MIESTÄ!! MITÄ YRITYKSIÄ TÄÄLLÄ ON!! SISKOS KANSSA KÄYT NÄPISTELEMÄSSÄ :) HEH!! VAI EI EX-MIES ENÄÄ HALUA LAPSIA KANSSAS.. NO PITÄS IHAN MENNÄ PEILIN ETEEN JA MIETTII MIKS!!!!
epola
öö
no ei kai se enää halua lapsia jos ei kerran ole yhdessä? :D
?!
"Tuksu surkeana: Ex-mieheni ei halua vauvoja kanssani!"
Ex-mies tajusi sen minkä pitääkin!Miksi pilata hyvät jyvät pilaantuneeseen maahan?
KriZZ= p@p
Hmm
Ehkä se ex-mies ei vaan halua alkaa elatusmaksu automaatiksi ex-naiselle.
äly hoi
Niinpä
Sitä niittää mitä kylvää. Siis hän halusi lapsia 6 v. sitten... Elää menneessä: tankotanssii ja esittelee rintojaan
Äiti menee nyt töihin.
joo
Siks varmaa ku se on sun EX-MIES
kdad
Johanna nauraa
"partaansa" meille, kun keksi taas tällaisen ÄLYTTÖMÄN HYVÄN jutun aiheen.Ja me tyhmät otetaan niin
tosissaan
EX mies
Kuka haluaa lapsia ex-miehensä kanssa?
dddddas
Julkisuus
Eikö Johanna tajua että Suomen kansa ei pidä itsensä kehumisesta ja glamour elämän esittelystä, varsinkaan kun tiedetään että Johannalla ei ole kuin "tuulen huuhtoma perse". Glamour Dollsien ja Johanna Tukiaisen tarina julkisuudessä on jo ohi.
Heinäsirkka
Kuule...
ei ex-miesten kanssa niit lapsia yleensä tehdäkkään...pahvi
lol...
Jossu on IHQ
Eikös se ex-mies ole huorissa kävijä? Tosin aika monet miehet käyvät huorissa, parhaimpana esimerkkinä nyt Tiger Woods. Johanna ansaitsee parempaa, hän tarvitsee rakastavan ja tasokkaan miehen.
Tukiaisen tukija
oot johanna kyllä pihalla
suosittelen kyllä lääkäriä.jaksamista arkeen..
esa-sepe
kauheaa mitä löpinää ja höpinää - suoranaista koprolaliaa!
Eihän näissä teksteissä ole päätä ei häntää.
Henriikki
kikkeli
voihan kikkelinnahka http://www.anttikurhinen.fi/blogi/2009/12/10/29
mulkkujen kuningas
heh...
Vai näytti satuhahmolta Disneystä... Siskon lapsi (alle 2,5-vuotias) sanoi Johannan kuvan nähdessään: Näyttää Rölliltä. ;D
Totuus tulee lapsen suusta.
huh huh
ei kovin hyvä äitihahmo, pakko kyllä sanoa..
näin täl kertaa
etelän vetelät?
seiskalla meni vetelät pöksyyn ei enää uskala ihmisten puhua vapaasti tuksun touhuista.. sääli se oli parasta hupia näillä sivuilla
Rottamiäs
sama tyyppi??
oletteko muuten huomanneet että jos tuksu värjää hiukset niin näyttää ihan mervi tapola-nykäseltä
Rottamiäs
vai vielä lapsia
niin ois kyl kiva koulussa kertoa kavereille kuinka äiti on strippaava lumppu joka ei ymmärrä elämästä yhtään mitään.
limpnus
tuksu <3 halme
tekis tuksu lapsia tony halmeen kanssa? :D voi sitä tannerten töminää kun äpärää puskettaisiin aluilleen, huh.
miu-
TUSSU SURKUTTELEE
Minä olen aina rakastanut itseäni ja minusta olisi ihanaa saada itsellenikin täydellinen perseenreikä, jota voisin antaa satunnaisten ohikulkijoiden rassata. Olenhan KLÄMYR DÖLL. Elämä on todella vaikeaa....silloin kun persereikäni oli vielä piukka kun olin 25-vuotias, niin en itse vielä halunnut jakanut läpeäni samaan tahtiin kuin nykyään. Tilanne kuitenkin muuttui päinvastaiseksi. Nyt kuitenkin kun olisin valmis antamaan kenelle tahansa ja haluaisin himokkaasti sisääni vaikka metristä halkoa, niin peräreikäni on väljä kuin märkä villapipo.
TUSSU TAKIAINEN
JOHANNA
Sinun ei tulisi missään nimessä lisääntyä. Sinulla on surkeat geenit. Sinun kaltaisiesi ei tulisi ikinään tehdä lapsia, koska sinunlaiset ihmiset pilaavat maailman.
jokkepokke
nyt!
Tuksu-neiti on hyvä ja jää suosiolla julkisuudesta pois. Huomannet itsekkin että sinua ei liiemmälti kaivata palstatilalla sillä olet kieltänyt kommentoinnin blogissasi ja sitähän et varmasti olisi tehnyt mikäli suurin osa palautteista mitä sait, olisi ollut hyviä. Joten ihan suosiolla nyt vain ole hyvä.
poispoispoistuksutlehdistä
näinpä
En kyllä minäkää tommosen harakan kanssa mitää tekis.. Voisit jo oikeesti painua jonnekkii maan alle. ei tuota turpaa jaksa lehissä enää katella ku voivottelen huonoo elämääs ja blaa blaa blaa
Nekki
muahahahaaaa!
Pitäisi lailla kieltää tollasten ihmisten lisääntyminen.
hitleri oli oikeassa
YÄK!
ÄLÄ LISÄÄNNY!! Sukusi jatkuvuus pitisi katkaista!! Liikaa huonoja geenejä. Pilaatte maapallon.
jokkepokke
valivalivali
eihän jossusta ois ees mikskään vanhemmaks. ex-mies tais tajuta asian ja otti jalat alleen. hyvä niin
tuksu on ikuinen hömelö
What!?
Toi nainen on niin kahvílla!!!
Ei muuta
jännä juttu
mistäköhän mahtas johtua???
................
Voi Tuksu, tuksu
Ensin pitää kasvaa aikuiseksi, ennen kuin kannattaa lapsia tehdä. Aikuisuudesta ei ikä kerro mitään, koska henkisesti voi näköjään olla vanhemmaksi täysin sopimaton vaikka jo noinkin kypsässä iässä.Pyydäpä nyt jotakuta tasokasta miestä ostamaan sulle tämän joulun hittivauvanukke ja huolehdi siitä aluksi. Et todellakaan ole valmis äidiksi. Jos saisit lapsen, missä välissä enää ehtisit vilautella persvakoasi hämyisissä kapakoissa? Ajattele mikä menetys!
Epätuksu
Sama exä, joka raiskasi ja kuristi?
Täälläpäin exät unohdetaan, eikä haikailla perään. Suosittelen Tuksulle samaa.
Ei näin
täh
mää luulin että Tuksu on raskaana Toni Halmeelle kun se Tuksu on niin mahottoman lihava,mutkun ei vissiin ole,kyll mää oon sitten tosi tyhmä
Tyhmä mää
Parisuhde
Minusta olisi hienoa jos Johannasta ja Tony Halmeesta tulisi pari, siinä olisi pariskunta joka olisi edustava kaikkiin tilanteisiin koti- ja ulko- mailla. Tonylla olisi aikaa panostaa parisuhteeseen ja hänestä tulisi hyvä isä Johannan lapsille. Olen Johanna ikuinen fanisi !
Grandmother
siis sen exän kaa?
eli haluat johanna sitten lapsia sen miehen kanssa (mikako se nyt oli) jonka haukuit päiväkirjassas? kun on tuohon ikään mennessä ollut huimat 2 miesystävää niin kannattaisko vilkaista peiliin että mikä siinä mättää...
sillälailla
Huh, huh...
On kyllä sen näköinen ilmestys tuo, etten yhtään ihmettele, ettei sen kanssa kukaan halua vällyjä pöllyttää. Näyttää sitlä, että on aikalailla kilometrejä mittarissa.
Humbert
Väärä ilmasuunta
Lapsia kannattaa tehdä tulevien ex-puolisoiden kanssa. Ruotsinmaa ei ehkä ihan oikea ilman suunta...
Osa-aikaneuvos
hah-hah
GET A LIFE BITCH!!!! ei muuta!!!
gravedigger
ÄLÄ LISÄÄNNY!!
JOHANNA "TUKSU" TUKEVAINEN,LUPAATHAN ETTET TULE KOSKAAN SAATTAMAAN LASTA TÄHÄN MAAILMAAN!
DADDY COOL
Olet ihastuttava nainen!
Johannan molemmat siskot, sekä Jasmina että Julia ovat kaunottaria! Ja se niiden pikkuveli Joel on söpö kuin mikäkin! Joten tottakai Tuksulla on upeat geenit, heidän äiti on entinen missikin!!! Go Johanna Go, mutta älä tee lapsia raiskaajien tai huorissa kävijöiden kanssa! Sun molemmat exät oli sellaisia, ehkä se suomalainen sentään parempi kun ei raiskannut. Mutta ansaitset parempaa!
tuksu fani
Aviopuoliso
Ehdottomasti sopivin puoliso Johannalle olisi Tony Halme, hän on vapaana ja täyttää kovatkin vaatimukset. Miehessä on karsimaa ja jne. Eikös Johannalla ja Tonylla ollut kesällä jotain sutinaa.
Mökin muija
Sijoitus
Hei Johanna. Vieläkö kerkiää tilata Dolls 2009 vuoden kalenterin, voin ostaa kaikki loput varastosta.
Epävarma
Faneille tiedoksi.
Johannasta on julkaistu todella hyvä haastattelu osoitteessa www.muskleforum.phpbb.fi Löytyy myös Antti Kurhisen haastis. Ihan tuoreita. Johannan haastattelusta huomaa kuinka avoin ja mukava Johanna on.
Fani.
Faneille tiedoksi.
Aivokääpiön peräaukosta on valunut tällä viikolla poikkeuksellisen paljon eritettä. Aiheesta on julkaistu todella hyvä artikkeli osoitteessa www.muskleforum.phpbb.fi Artikkelista huomaa kuinka läskikasalta puuttuu aivot.
Fani.
on se
vaa kauhia kon nui nätti tyttö mänöö lapsen teos iha hukkaa
mskh
Oho
Taitaa kommentoijat olla kateellisia.
myös julkkis
Sääliksi käy.
Siinäpä vasta viisas mies kun ei halua lapsia kanssasi.Eikä sinua Tuksu raukka parhaalla tahdollakaan voisi kuvitella äidiksi.Mikä lie mainoskikka taas.
Realisti
??
no tuksulla nyt on surkeana?
POHJOIS-SUOMALAINEN
Ei tosiaankaan oo valmis vielä
..äidiksi, kun on ihan kakara vielä itsekin
hesse
ANTEEKSI TAAS
ANTEEKSI Olen jättänyt lääkkeeni syömättä ja olette saaneet kärsiä tosi tyhmistä kommenteistani edesllisissä viesteissä. Unohtakaa ne ja uskokaa että RAKASTAN Johannaa sekä hänen ihanaa siskoaankin. Seksikkäämmpää naista ei maapallo kanna kuin Johanna! Lupaan julkaista oman nimeni jos vielä toppäilen noiden rauhoittavien kanssa näin pahasti jotta osaatte tulla vetämään minua kunnolla turpaan, minkä ansaitsen noin sekoillessani.
TUSSU TAKIAINEN
Lisää kommentti artikkeliin:

"Tuksu surkeana: Ex-mieheni ei halua vauvoja kanssani!"






X MUISTATHAN, ETTÄ OLET VASTUUSSA OMASTA KIRJOITUKSESTASI JA SEN SISÄLLÖSTÄ. KIRJOITTAJAA SITOO SUOMEN LAKI. LAKIA RIKKOVA KIRJOITTAJA VOI JOUTUA OIKEUDELLISEEN VASTUUSEEN.
ILMOITUS