Viihdeuutiset

Petri Nygård panee julkkiksia halvalla – katso ja kuuntele!

9.10.2009 10:29 / HELI KARONEN, KUVA PETRINYGARD.COM
Tamperelaisräppäri Petri Nygårdin Sanon suoraan -musiikkivideolle ovat joutuneet julkkikset BB-Hennasta pääministeri Matti Vanhaseen.

Petri Nygårdilta ilmestyi 7. lokakuuta Sanon suoraan -single. Kappaleessa lytätään niin poliitikot, muusikot kuin tosi-tv-tähdetkin.

Nygårdin rivon ja irstaan pilailun kohteeksi ovat joutuneet muun muassa Matti Vanhanen, Henna Kalinainen, Jutta Urpilainen, Mariko, Jenni Vartiainen, Anna Abreu, Chisu ja Jippu.

Kuka on Petri Nygård?


Petri Nygård oli pitkään mystinen räppäri, jonka henkilöllisyyttä ei tiedetty. Nuera-yhtyeestäkin tuttu Petri Laurila paljasti viime vuonna Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen haastattelussa olevansa kohuräppärin hahmon takana.

Paluun tehneen Petri Nygårdin uusi Kaikkee pitää olla -albumi julkaistaan vuoden lopulla. Laurila tunnetaan myös taiteilijanimellä Travis Bicle.

Räppärin uusi tekele oli sen verran raju, että se ehdittiin jo sensuroida YouTubesta. Perjantaina musiikkivideosta löytyi kuitenkin sekä sensuroitu että alkuperäinen versio.

Sanon suoraan -biisin alkuperäinen versio:





Sanon suoraan -biisin sensuroidussa versiossa kirosanat, joita on paljon, on peitetty piippausäänellä. Rivot ja härskit kuvamanipulaatiot on sumennettu.

Sanon suoraan -biisin sensuroitu versio:





Mitä mieltä sinä olet Nygårdin uudesta biisistä? Kommentoi
Asiaa
Kyllä kelpaa kuunnella.
Magic
huippu!
hyvä petri v..tun hyvä biisi!
lisää näitä
Ahterista
Voiko olla paskempaa biisiä???
Mikko77
Matti Vanhasen ilme!
Puupää-Masalla on mainio naama videolla!
Spöde
sanon suoraan
mahtava
?
Kyllä lähtee!!!!
Petri ei petä vaikka vastassa ois mitä!!!
Todellaki
helmee
vittu joo asiaa siinä sai kaikki jotka ansaitsi niin että tuntuu jes lisää pete
TAUNUS 73
totta
miksi pitää tunkea itseään julkisuuteen jos ei kestä negatiivista kritiikkiä?? sentään joku osaa sanoa asiat suoraan. tällaista lisää!
hyvä petri
!
Kerrankin joku uskaltaa sanoa asiat kuinka ne on! Siksi varmaan Antti ja Henna niin kovaa suuttuikin... Totuus sattuu? ;D
aaaa1111
yli meni..
hyvän maun rajat ylitetty
yöks
hehehehe
"niin paljo pilluu- mullon vaan yks muna" REPS...
eivoi:D
V***U NÄIN ON!
Näyttävä comeback! lisää settii, ja pidähän lippu korkeella!
SetitKuosis!!!
JEE SANON SUORAAN
HYVÄHYVÄ! HYVÄ HYVÄ
rytmilä
Asiaa..
Nuorempana Petri nauratti ja naurattaa näköjään edelleen=) GO PETRI!!!
0
se o
vi**u todellaki!
petriii
Just joo
Tää puree kyllä kouluikäsiin. ja parit hyvät riimit. Paska biisi.
Parempaakin on
..
Ihan täyttä asiaa kyllä mun mielestä ton biisin sisältö..
Vestee
.
Asiaa!
kippo
Antilla <3 paikallaan
Metallican paita päällä? Okei... Sano suoraan, sano suoraan! On se hienoa kun ihmisellä on mielipiteitä, joista näin upean taide-elämyksen kautta saa koko kansa nauttia. Naamastakin (ja varsinkin kropasta) näkyy, että p*llua on tullut ja paljon. Yhtään ei jää sellainen vaikutelma, että kyseessä olisi lärviinsä kyllästynyt peräkammarin poika, joka jäi pienenä vaille huomiota ja kerjää sitä nyt angstaamalla asioista, jotka eivät ketään kiinnosta.
petri on ihqu <3 <3
Kyl
Ihan sairasta matskua!! JATKA TÄTÄ RATAA!!! =)
No Vittu Todellaki
sha
^^Antti, sinäkö se siinä kulta? Miltä julkisuus tuntuu, vieläkö karvat kasvaa?
Fasupala
Kuka edes on tämä Petri Nygård??
Onko tämä jokin parodia räpistä? Kyllähän räppi vai mikä "rap" (vai hiphop??) aina hirveeltä kuulostaa, muttei nyt sentään ihan näin hirveeltä. Ehkä tässä on käytetty jotain käänteispsykologiaa parodioimalla eminemejä... Muutenhan tässä ei olisi mitään järkeä, koska ukkeli on selvä amatööri. Tämä kuulostaa jopa omaan korvaan (joka räpistä ei siis pidä) ihan kauhealta räpin raiskaukselta.
..................
Fasupalalle
Ensinnäkin, fasupalat on muuten hyviä! Mutta eikö ne nykyään ole fanipaloja? Miksi nimeni olisi Antti? Antti on ihan kiva nimi, mutta ei se naispuoliselle olisi oikein sievä, vai mitä? En osaa sanoa, miltä julkisuus tuntuu, sillä en ole koskaan sitä kokenut, ja toivonmukaan en joudukkaan kokemaan. Ja miksi karvat eivät kasvaisi? Eiköhän ne kasva kaikilla terveillä ihmisillä? Ja joillain eläimillä jopa... :o
petri on ihqu <3 <3
hyvä petri
huikeeta parodiaa !! bb-antti on kova jätkä..
wuhuu
Aivan loistavaa
Hyvä biisi
AV
nolo
aika nolo biisi :D :D luulee olevansa jotain kun uskaltaa puhua paskassa biisissä muista paskaa. ja piiloutuu lasien ja hatun alle. oli petri sillon kova kun olin itse joku 10 vee ja kuuntelin niitä biisejä mutta kun on itse kasvanut aikuiseksi niin petri vaan pienenee ja vajoo alemmaksi. Ja kyllä se näkyy petrin naamasta kun lakkaa saamasta :D
ex petri fan
Ookoo
Räppi on kyllä meikäläisen makuun - ei kai pieni parodia edes kerrankaan haittaisi. Huumoria! Hyvä kai että bin Ladenin kustannuksellakin mentiin.. :D
d00
asdfghjhgfd
Tuo Petri on kyllä nolo.
gfdsiuytres
poiuyhgtfd
Tossa on anna puusta ei abreusta.
iujhbvcx
HYVVVVVÄ PETRRRRIII!!
turhaa se antti vonkuu mistää mitää. jos kattos toisen silmin naamaansa ja muijaansa lehistä niin ymmärtäs miks monilla (=kaikilla) keittää yli. ja petri sanoo tosiaa suoraan, antti ei edes kykene keksii edes hippase riipasevaa feedbackkii. surkee pelle. sais viel tän venäläismikäliekään pellen ja kaksari-hennan karvojenkasvatuksineen pois medista nii maailma ois taas parempi paikka. HYVÄ PETRIIIIIII!!!!!!
whoot
huh huh
Voiko löytääkkään loukkaavampaa laulua julkkiksista?Petri häpeä ja vielä piiloudut jonku lasin taakse ja hattu päähän ja ei muuta kun haukkumaan.Ei mitään järkeä..!
pettynyt
MAHTAVAAA!!!!!!!!!!!
MAHTAVAAAA PETRI, HYVÄ HYVÄ!!!!!
KK
ymmärtäkää idiootit
hei se on läppää.
dinkku
Oikein!
tottahan se on mitä tossa lauletaa
iHateBB
sfsf
vitu säälittävää sanoisinko joku s*tanan läski ja ruma lappilaine yrittää esittää hesalaist sanomal vittu joka toine sekunti vittu mitä paskaa
sssfffffffffffffffffffff
dodii
tykkäsin..niitä ihmisiä pilkattiin jotka ovat tuoneet itsensä julkisuuteen seksin avulla..jos noin voi sanoa..kuten henna kalinainen..
paskapökäle
Mutta
mihin sä Petri jätit Travis Bicle -hahmos? Eikö se ollukaan yhtä tykki ku Nygård? Nygård ei oo tykki, Bicle ei oo tykki. Täyttä paskaa
Were
!
Asia biisi. Kertoo asiat suoraa.
Jebbynni
Haha
:D hauskaa läppää. elkää ottako niin tosissaan
petrirocks
paska
Siis täysin paska biisi, ja videolla tietenkin vaan haetaan kohuu! Mutt metallican paita päällä, miks ? Ja tästäkö jotkut bb-turhuudet veti herneet nenään ?
korhu
petri is bäk! :)
helmeilevää ja osuvaa
jaxxx
lisääää!
OI luoja että on loisto biisi :D Lisää tällast ;) Taas yks hitti peteltä.
Nygåååård
sanat?!
Sanat kiitos nettiin! Tehkää joku johonkin liramaan ton biisin sanat!
bliis
petri<3
sanon suoraan et näin on et hyvä biisi on todellaki!
hensyy
sanon suoraan
niin petrii, niin helemee, niin suoraan!
sahuli
HYVÄ RÄPPÄRI.
onpa hyvä räppäri tamperelta joka toimi 2000-2002 saakka räp-urana noin vähän aikaa. täytyypä kuunnella petri nygårdin hip hop-musiikkia ja sitten fanitan itselle omaksi idoliksi.
POHJOIS-SUOMALAINEN
Ihan...
mahtavaa kamaa petriltä jälleen :D tykkäsin.
T.
AIVAN MAHTAVAA!!
HYVÄ PETRIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!
Juusooooooo
PARAS! ;)
Ihan tosi helemee Petri ja oli ILO KUUNNELLA,tykkäsin!!! ;) Oot esimerkkinä muillekkin,hyvällä tavalla!
Järvenpään kisu
Hyvä Petri!
OULU TYKKÄÄ KANS!! :DD Ja hyvä tuo Henna kohta varsinki,hahaa!!!! ;D
Sussuh
LOISTAVAA PETRI!
huippu hyvä biisi ja täyttä asiaa!biisi soi päässä sen on pakko olla hyvä sillon!!
hyvähyvä
ööh..
..en henkilökohtaisesti pidä ihmisistä joiden kuvia tämä video sisältää.. en BB-Hennasta tai muistakaan turhista julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä pyrkivistä.. mutta kyllä tää silti aika loukkaavaa materiaalia on, oli sitten pelkkää läppää tai ei..
tsillai..
Suoraan puhumisen taito
En kommentoi videota, mutta kyllä suoraan puhumisen taito pitäisi taas palauttaa suomalaiseksi hyveeksi.
Intellektuelli
viddu näi o!
kovaa roinaa liatsun hurjalta!
isokanki kivelä
petriii
KAIKKEE PITÄÄ OLLA.NÄTTIÄ!!!
JOO O
suomalaiset
on vaan niin ahdasmielisiä ettei kestä pillujuttuja tm scheissee :D, täs on tyyliä vaikkakin itse otan tämän ihan herjalla kuten muidenkin pitäisi :P
Janzuh
mitähän siitä
tulis jos eminemin insane vedettäis suomityylillä? :D
My step-father said that I...
Voi jestas sentään
En tajua miksi tästä on noussut niin kova kohu! Mun mielestä ketään ei edes mitenkään haukuta vaan voisi sanoa että julkisuuden henkilöille vaan v*ttuillaan. Eikä noi läpät edes todellakaan ole pahoja! Sitten BB-Antti suuttuu kun sen naista "huoritellaan" joo joo. Eihän biisissä sanota muuta kun että Henna on kova panemaan? Mun mielestä siinä ei ole mitään loukkavaa. Rakel Liekki osaa suhtautua oikein tähän biisiin... Ahdas on mieli jos ei osaa suhtautua tämmöseen ja ottaa kaiken niin hel*etin tosissaan!!
HyväPetri!!!
JES
Tulihan sitä uutta kamaa :D ja mitä sitte kaikki puhuu muutenkin paskaa toisistaan nii joku sen sanoo ainaki äänee ja hyvä niin :D
seo petriii!!!
Sanoo suoraan??
Hyvää parodiaa? Mitä tässä muka parodioidaan, hyvää musiikkia? Sanoo suoraan-mitä? Sitä että pildee olis mut v*ttu kun ei jaksa panna? Ihanko oikeasti tämä on jonkun mielestä hyvä (kenen? saamattomat idiootit jostain perähikiältä?), sanat oli huonot, ääni oli huono, ei ironiaa, ei toimivia riimejä, ei osuvia kommenntteja, vaan elähtäneen ukon säälittävää kitinää. Ei tästä kyllä kenenkään kannata loukkaantua,niin luokaton oli.
duuniin siitä
SÄÄLITTÄVÄÄ !
Hyvän maun raja ylitetty. Ihan hävettää tää biisi ! Tässä videossa ei oo mitään hauskaa, eikä hienoo. Aivan älyttömän säälittävää. Tarvitsee muita pilkata, kun itse on niin säälittävä. HUOOOH. Vois kyllä opetella ensinnäki räppää --'
HYI
Tämä Petri Nygård
on kaiketi jokin kuvitteellinen hahmo. Mutta täytyy myöntää, ettei missään kohtaa naurattanut, että siinä mielessä harvinaisen epäonnistunut vitsi. Että sikäli en havainnut tässä mitään komediallista arvoa... Sitä paitsi kiimaisen kehityksestä jälkeen jääneen räpillä uhoavan pikkupojan rooli on jo niin loppuunkaluttu aihealue. Jos hahmossa on myös haviteltu poikkeuksellista epämiellyttävyyttä, niin siinä hyvin onnistuttu. Naiset esitetään panopuina, että sikäli hyvin onnistunutta räppiä, koska sehän usein se tavoite onkin... Kaikkein merkittävin epäkohta lienee se, että biisin nimi on "Sanon suoraan", mutta ei ole sanottavaa mihinkään, saati suoraa sanottavaa. Muniaan vaan kourii metallican paita päällä kun viimestä päivää, tiedä sitten miksi...
.................
Niille jotka biisistä erityisesti pitävät:
"Onhan Henna hehkeä nainen ja minä vain haaveilen hänestä, Antti hänet saa lopulta pitää, joten olisi vaan ihan tyytyväinen elämäänsä." Näin toteaa Petri Mtv3:n viihdeuutisten mukaan, että ihan vain tiedoksi heille, jotka eivät Hennasta tms. julkkisista pidä, ja käsittivät videon väärin.
........
on näköjään sensuroimaton jou tupesta sensuroitu..
http://naurunappula.com/509879
ebola05
Suoraan
Kerranki asiaa, sitä saa mitä tilaa BB-pellet jne..
Zamuli
Lostavaa!!!!!!!!!
Tällästa matskua paljon lisää! Tätä kansa janoaa...Sais antaa vielä enemmän ruoskaa noissa teksteissä! Hyvä Petri!!!
pumppu
Säälittävää
Wannabe-Eminem, huoh ..
K
asdasdasdasdasd
Hyvä Petriiiii, hieno biisi!
Nygård
asiaaaa
Kyllä Petri pistää jauhot suuhun pelleille! :)
keiz0r
LOISTAVAA Petri
et petä koskaa xD
asiaa
Kyllä näin o!!
Hyvä setti!! Petrin räpeissä on ollu aina hyvä puoli se, että sanoista saa selvää.. Eikä oo puuromaista muminaa.. Jatka samaa rataa.. Lisää vettä kiukaalle!! :)
Rami Nipponen
henna kalinainen
henna on täys huora..luulee olevansa kaunis ja silti käy kauneusleikkauksissa..kaiken lisäksi on oikea turha julkkis..saa syyttää itseään kun tuollainen maine..täys lehmä!!!!!!!!!!!!!!
kartsuska
kauheen
näkönen toi petri... yäk.. miten se aukoo suutaan mua ällöttää sen suu lisäksi
laattis
just...
hehheh oli kyl nii kovat riimit.. mitä noi "se on nättiä se on helmee" on olevinaan :DD ja "sanon suoraan mitä aattelen, et kai et kai no vittu todellaki!" on kyl KOVAA RIIMII. ihan ku ois 11-vuotias päässy vähän julkisuuteen näyttää "taitojaan"!!! kyllä hävettäis olla tolle sukua.
remulus
:D
AAAAAAASIA Biiisi :D Kyllä lähtee!!
Mirkku--
Myötähäpeää
Noloa. V*ttuilis edes kunnolla, tosiaan, tämä on kuin 11v perheensä hylkäämä reppana yrittäisi riehumalla saada huomiota edes joltain.. Ei tällaista pitäisi oikeasti julkaista, jos tämä Petri joskus tulee järkiinsä niin kuolee itsekin häpeään..
Aijaijaij pää...
Kurapaskaa
Kuinka yksinkertainen pitää olla, jotta voi sanoa, että tämä on hyvää parodiaräppiä? Kuinka yksinkertainen voi olla, jotta suoltaa tällaista paskaa reilusti yli 11-vuotiaana? 11-vuotiaan suusta kun vielä voisi jotenkin hyväksyä tällaista tulevan, kun murrosikä painaa päälle. Mutta kyllähän tällainen juntteihin suomalaisiin uppoaa.
Xivi
mahtavaa
siis todella hyvä biisi,enempi sais avautuu noista turhista BB-mulkuista esim,v.tt..n sensuuri ei petriä pidättele suurikaan muuri..
uuteen nousuun
Amatööri...
Ei voi muuta kun nauraa
d44lol
:)
onnistu juurikin siinä missä halusikin.. aivan loistava biitti ja perus hyvät läpät,.. huippukamaa :)
LassO
...
oliko tämä nyt pakko sensuroida.. hä?
korventaja
No on kyllä hyvä!
Pojot tälle!
ae
Ihan oikeen!!
En oo kuullu kappaletta, mutta ihan oikeen noille julkisuudenkipeille kakaroille. Sitä saa mitä tilaa!!
m
Näin.
Videota en kommentoi, onhan noita nähty jo monta sataa, jopa tuhansia. Mutta lapsellista reagoida siihen tuolla tavalla, julkisuus = se joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön :) Kaikille "julkkiksille" tulee ihan varmasti jossain vaiheessa tällaista vastaan, varsinkin jos perseilee, esim. kuten Henna ja Antti tekivät lentokoneessa.
Meic
piiloutuu lasien taakse?
kyllähän kaikki tietää kuka petri on. loistava biisi! ihan oikein julkisuus tyrkyille,vanhasille sun muille..
lisäätätä
HYVÄ!
Tiukkaa kamaa petri! Lisää tätä.
hiiohoi
GO PETRI !!!!!
ASIAAA , GO PETRI
etkaietkai ? TODELLAKI
:DDD
Kai te tajuatte että tää tekee samalla pilaa räpistä itsestään? Hyvä jätkä musta... paitsi toi alun pyssynheiluttelu oli pikkasen liikaa.
Nina900902993
Petri on paras!!
Petrin paluuta olen odotellu jo pitkään kunnes nyt se tuli rajumpana kuin koskaa :D Petri on paras!
Instritional
KOVIS!! :D
TOI JÄTKÄHÄN ON IHAN PELLE,PAREMPI PITÄÄKKI LASIT JA LAKKI ETTEI ALA LÄSKI TUMMUU!! KUVITTELEE VARMAAN OLEVANSA SAIRAAN KOVA ÄIJÄ!!
NAM!! :P
Hyvä pete!
voi antti raukkaa...taatuli vie! Hyvä Petri!!!
rääväsuu
HUONO!!!
TÄÄ ON NIIN HUONO ET HUHHUH,TOIHAN TEKEE ITSESTÄÄN IHAN PELLEN!
PARAS ;D
No voi sentään
Että tällainen ratsastus tällä kertaa... Vois tällekin hepulle sanoa että hanki ihan oma elämä, josta lauluja teet. Pikkupoikien puuhastelua.
täti, jolla on oma elämä
hyvä
Petrihän kehuu sitä lehmännäköstä ämmää tossa, mitä se hintti-poika vinkuu!!!
-Mikko
Sanon suoraan!
Kova biisi/video! Levyä odotetaan! Naurattaa toi "mahtava" BB-Antti, saatanan nolo pelle.
Pikkukikkeli=BB-Antti
.
Erittäin maukas.
Suoraan
Just
Että sellanen.. Paska biisi vaikka Nygårdia tykkään kuunnellakkin.. Ja video on kun helvetin huono Eminem kopio..Olisi voinut tehdä vähän paremmankin
=O
Petri sanoo suoraan
Petri ei oo menettänyt otettaan ja hyvä niin. Petrin läpät ovat maailman parhaita!
Public Enemy Number 1
hahaha... onks tolla kaverilla varaa tälläistä MEDIA ihmettä ruveta kommentoimaan!!!
hahaha.. joopa joo.. Petri on niin kova jätkä ettei toista ole =)Petrin pitää tehdä lisää samanlaista settiä...MAHTAVAA!!!
Petri fani jo vuosien takaa!
eli siis hermot paloi..
Toi BB Antti alko vituttaa suoraan sanottuna!! Mitä vittua sillä on varaa kommentoida Petriä... Kattois vaan peiliin itse =)
Petri fani
antti meni liian pitkälle!!!!!
On äijällä pokkaa haukkua kaikkia H0r0!ks! ja ties mikskä Lutk!ks!! Jossain se raja menee ja se menee just siinä kun lauloit mun naisesta! Tommonen läski ruma paviaani ei varmaan p!mpp@@ nahnykkään, paitsi ehkä maksamalla ja nyt katkerana muille laulelee muista, hakien sillä huomiota biiseilleen, joita ei kuuntelis erkkikään normaalisti, kun tolla lauluäänellä ja ulkonäöllä ei voi muuta tehä kuin toimia variksenpelättimenä!!! Antti kirjoittaa blogissaan. Antti ja Henna harkitsevat vievänsä asian poliisille. He toivovat, että myös muut Nygårdin musiikkivideolla parjatut julkkikset tekisivät asialle jotain. Suomessa on laki..jos ajan punaisia päin, saan sakot, jos murhaan jonkun saan elinkautisen, jos solvaan jotain hu0r!ttelemalla niin saan kunnianloukkauksesta syytteen! Tässä se menee aikamoisesti yli kunnianloukkauksen ja tekisi mieli henkilökohtaisesti ihan sama vi**u millä pistää Petri P@skapää Nygardin pikku k!kkel! vadille ja tehä siitä munakasta, joka olisi varmasti vi**n p@skan makusta, miettien miten p@ska jätkä muutenkin Petri on! Antti uhoaa blogissaan. <---p@ska jätkä toi antti
seonpetrii!!!
OWNAGE!!
petrii ownaa julkiksii ja antii on nolo ku haukkuu petriä kuin pikkulapsi
seonpetrii!!!
Jepajee
Justiinsa juu http://www.anttikurhinen.fi/blogi/2009/10/19/8 Tämmöstä kuullemma Antin mielestä!
Augusto Colombo
En tunne koko äijää
mut kauheeta muminaa,ei jaksanut kuunnellla loppuun
????,,
Paskan saa pyytämättä..
Ja tää kalinainen joka julkimoksi yrittää kovin,käyttää hyväkseen kuin hyeena ja pyrkii julkisuuteen.Voi vittu mitä apinoita koko sakki!
Terska-69
jepa
aivan mahtava tuo alkuperänen biisi!
todellaki
paska!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
piisi oli paska kun se otti / pilkkas siin piisissä anna abreita eli näin PETRIN SANOEN HAISTAKAA PASKA!!!!!!!!!!!
HEVARI_92
hohhoijjaa...
eipä ollu kummonen värssy...
boooooring
....
?
öööö
Kiitos!
Nyt sai kyllä hyvät naurut moneksi päiväksi!!!!
Hahhahhaaaaaa
kyl petri on kova... :D
hyvä petri aiva oikeen ku teit tollasen biisin toi kalinainen on niin vitun idiootti ettei mitää rajaa.. olen sun fani :D jatka samaa rataa :)
mehmetsi
Onko
Onko tässä biisissä edes älyn hiventä?
candellstorm
?!
Petri on suomiräpin kermaa! Se mitä muut laulaa on täyttä paskaa, tämä on sentään edes hauskaa! Arvostakaa ihmiset tosiaan niin paljon näitä julkisuuden kurppia, ettei niitä vois yhtään piikittää kuinka naurettavia ne on...
Iso Pepe
Jep!
Kyllä näin on! Hajotkaa siihen Jippuun ku petri myy taas tupla platinaa hähähäääää!
BUJAKASHA
HYVÄ
Paras biisi!
yksvvaaa
hahhaa!! :D JES
niin oikein! sanoo suoraan! nyt voi miettiä noiki että kannattiko julkisuus :D
se on petriiiiiiiiii
*1/2
Pisteet siitä, että saa näinkin paskan biisin julkaistua.
Heikkoa
Onnistunut markkinointi ei luo taidetta
Suomessa on lahjakkaita muusikoita. On harmi että vähäisiä musiikin rahoja tuhlataan tällaiseen - ei millään pahalla Mr Laurila. Ei kai tässä voi syyttää kuin levy-yhtiöitä. Kaikkea paskaa ei ole pakko tehdä - kestävää kehitystä musiikin tuottamiseen!!
muusikko
OIKEIN
iha oikein et suomen kaikki turhat julkkikset ja paskat poliitikot saa kuulla kunniansa
v...n jees
hyi
Eiks tota yhtää hävetä. Eipä oo paljoa järkeä tehä julkkiksista tämmöstä..
hohhoijaa
mene hoitoon petri!
petri nygård=julkisuutta kaipaava lande spede.
eeela
mahtavaa!!
kyllä se petri osaa!! :D
;P aina vaan
ASIAA!
Nostan hattua PETRILLE!
jöööööööö
petrii kyllä se on se on se on
petri on paras v..tun kovia biisejä ja petrin peliki on kova
__joonassi
Jaa
Musa on kyllä tosi paskaa, tai en tosin hyvällä tahdollakaan viitsisi tuota musiikiksi sanoa. Sketsinä kyllä ihan ok.12 kymmenestä osaa tehdä samaa moskaa
Urpot
GO PETRI!!
Siis ihan asia biisi ja asiaa siinä oli muutenkin. Henna Kalinainen on ruma lihava leuaton ämmä ja antti näyttää ihan seinäänpäin kävelleeltä oravalta. Luulee kuitenki kummatki olevansa suomen parhaimman näköisiä ihmisiä ja tyrkyttää itseään julkisuuteen keinoilla millä hyvänsä. Ne ei oo vielä ymmärtäny että seiskan sivuilla notkuminen ei ole hyvää julkisuutta, mutta heille se on kai ihan sama oliko se julkisuus hyvää vai huonoa.
HYI
Pitäsköhän tuon antin vähän miettiä...hahaaha
HAHHAHAHHAHAH! Vuoden video! Mitä vittua kurhinen itkee tuolla julkisuuden hakemisesta :D nehä sen naikkosensa kanssa on kaks suomen häpeällisintä "julkkista" mene sinne "luksus" kotiis itkemään sen lepakkos viereen,
Petri eduskuntaan!
se
koira älähtää, johon kalikka kolahtaa!
Johan af
Hyvä
hyväääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääää
Pnf
Kyä näin on !
Se o helmee !
pöö.
jeeeeeeeep
Ykskään muu oo ikinä tehny yht hienoo biisii! ;)
ZAN!
petdrii!
Paras räppäri ikinä!
!!
SIIS MITÄ
EN tajuu miten ihmiset ei tiedä kuka PETRI on ?! Onko ne eläny jossai tynnyris alku 2000-luvulla ? Petrilhän on suomen parhaat riimit ja mielestäni muu suomiräp on läppää jenkkiräpist kun petri on kunno tamperelaine gangsta joka kettuilee kaikille :D
Petri FTW
petri sanoo suoraan!
Petri o vaa yksi kertasesti paras!
minttumau
oot hieno mies
Kiitos petri :) oot jotain uskomatonta. Suomen kovimpii.
Samu8
Nygård
On oikeesti nero, kun keksii kuitenkin rimmaavia lyriikoita, verrattuna nykyajan toisto toisto biiseihin. Petrikin toistaa, mutta eihän sitä koko aikaa voi keksiä uusia sanoja, kun on niin monta eri räppäriä. "Ennen oli realistista tv:tä nyt on reality tv:tä" :D
Honkeli
Se o nättiä, se o helmeeee
En ole mikään räpin ystävä muuten, mutta tätä kyl kuuntelee mielellään. Aika monilta on menny se fakta näköjään ohi, että Petri Nygård itse ja hänen edustamansa musiikkityyli kuuluvat hänen pilkkaamiinsa asioihin. Syy miksi Nygård on suosittu on se, että hän ei yritä tehdä vakavasti otettavaa Suomi hiphoppia (koska sellaista ei olekaan) ja hänen uniikki olemuksensa (kaljavatsa, hellehattu, Metallica paita ja ainutlaatuinen laulunääni:D)
khyä näin o
Petri on Paras!
Minun milestäni Petri Nygård on suomen Kovin räppäri kaikki ketkä dissaa painukoon helvettiin vitun fruittarit. etenkin BB Antti siin on kans yks vitun pelle. säälittävä homo. Petri 4Ever! Ps. kaikkee pitää olla paras albumi ikinä! vitun hieno Metallicn paita, ite rakastan Metallicaa.
Petri Fan nro 1
petriiiiiii
aivan loistavaa!
go petriiiii
Hyvä!
Loistava biisi petriltä, sain hyvät naurut
Kskdköl
hyvä petri,hyvä tampere
parasta petriä kaikkiin aikoihin! sanot suoraan just sen mitä me ajatellaan, lisää vaan pelleille vettä myllyyn!!
eri kuin bb-antti
PetriOnParas
Hyvä biisi, ite tykkäsin. Ja turha suuttuu, siitä ku sentään joku osaa vielä heittää hyvää läppää tässä nyky-yhteiskunnassa. HYVÄ PETRI!!!
Petrifani!
fani
sä oot petri paras, parempaa saa hakea. petri nygård sanoo suoraan niin kuin minäkin aina, jatka petri samaan tahtiin hyvin menee!!!
nygård fani
=oD
Tarviiko tätäkään nyt sitten niin tosissaan ottaa. Kyllä julkkikset pientä läppää kestää, vaikka tässä nyt rajoilla mennäänkin. Hyvä Petri, päivän naurut! =oD
Jemppu83
Jep
Petri o paras.. Se räppää niiku viimestä päivää.
ZeiZei
Haha
Petri suomiräpin ylijumala :D
;D
PETRI NYGÅRD
SÄ OOT PARAS!!
TODELLAKI
*
Petri on parasta mitä tässä maassa on sanoo asiat just niiku pitää ja seisoo niitten takana. SE ON NÄTTIÄ SE ON HELMEE!! Kaikkee ei kannata pikku,turhat julkkikset ottaa nii vakavasti! :DD kuka käskee pällistelee lehtien palstoilla jos ei edes ole mitää!!!!
Petrrrrrrrrrrrriiiiiiiiii
hyvää settii
Hyvin Petri vetää. Itse pidän melkein kaikista Petrin biiseistä.
wasd
biisi
aivan loistavaa settiä, hyvä petri! :)
!
se o petrii !!!!!!!!
petri on paras eikä muuksi muutu !
petri xxx
haistakaa petrin haukkujat vittu
älkää haukkuko petriä petri on mun idoli ja mä haukun ketä vaan samal taval ku petri bb antti voi pitää pääsä kii se semmonen hintti ja te muut jjotka dissaatte ni teiät pitäs vittu pistää kylmäks kyä
petrin kannattaja
Lisää kommentti artikkeliin:

"Petri Nygård panee julkkiksia halvalla – katso ja kuuntele!"






X MUISTATHAN, ETTÄ OLET VASTUUSSA OMASTA KIRJOITUKSESTASI JA SEN SISÄLLÖSTÄ. KIRJOITTAJAA SITOO SUOMEN LAKI. LAKIA RIKKOVA KIRJOITTAJA VOI JOUTUA OIKEUDELLISEEN VASTUUSEEN.
ILMOITUS