Apua, varkaat tuhosivat BB-Antin auton - katso kuvat!
Varas iski viime vuoden Big Brotherista tutun Antti Kurhisen autoon.

BB-Antti on järkyttynyt autonsa kohtalosta. Miehen Opel-merkkiseen autoon murtauduttiin. Menopeli oli tuhottu totaalisesti.

–Autostani oli laitettu ikkunat ihan säpäleiksi. Varas oli vienyt Hennan digikameran ja minun navigaattorini. Tupakatkin olivat kelvanneet, Antti kertoo Seiskalle.

Antti veikkaa, että varas oli tiennyt auton olevan hänen.
–Laitoimme hiljattain autosta myynti-ilmoituksen nettiin. Epäilen, että joku idiootti on bongannut sen ja halunnut tahallaan laittaa sen ihan romuksi, Antti sanoo.

Hän kävi tekemässä asiasta tietysti rikosilmoituksen.
–Tästä tulee useamman tuhannen euron lasku, mutta onneksi vakuutukset ovat kunnossa. Harmittaa kuitenkin ihan älyttömästi. Meillä menee Hennan kanssa kaikki suunnitelmat aivan uusiksi. Meidän oli tarkoitus lähteä ensi viikonloppuna Pietariin häihin ja tapaamaan äitiäni. Saattaa olla, että reissu jää väliin, Antti harmittelee.
KATSO MYÖS:
ILMOITUS
















