Julkkisblogit
KOHTI BB-SAAPUMISERIÄ
Ponnistuksiin kykenemätön ja niitä täysin kestämätön nykynuorison heikoin osa on vihollisen operaatiosuunnittelulle siellä jossakin valitettavan suuri houkutus. Neuvostovenäläiset olivat maailmanvalloitusuhossaan jo kerran kovin vakuuttuneita siitä, että Suomessa syttyy heti kapina riistoporvareita vastaan kun rajapuomit avataan ja voittoisa puna-armeija rytistelee peremmälle. Toisin kävi. Tahto ja taito voitti aineellisen ylivoiman ja maailma on pällistellyt tapahtunutta viimeiset 70 vuotta.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen päätteeksi itsenäisen Suomen ensimmäinen lohkovoitto oli se, että kyllä puolisotilaallinen vartiointiliike riittää- idea työnnettiin taas takavasemmalle. It-alan guruista koottu komitea, joukossa yksi koiraspuolinen sivarimies ja naaraspuolinen reservin upseeri, pähkäili osaltaan tulevaisuuden maanpuolustustusnäkymiä. Laskivat, tai ainakin tietokoneet laskivat, että puolensadan tuhannen ammattiarmeijan ylläpito maksaa enemmän kuin neljä kertaa suurempi, pääosin reserviläisiin perustuva asevelvollisuusarmeija. Hyvä niin. Koko maata ja kaikkia suomalaisia pitää puolustaa.
Suurinta julkista pulinaa aiheutti tietysti joitakin riemastuttava komitea-ajatus, että lyhin palvelusaika lyhennettäisiin jatkossa kuudesta neljään kuukauteen. SA-Int -hengessä vietettäväksi kesä-, syksy-, talvi- tai kevätleiriksi! Sotilaaksi kouluttautuminen vaatii kuitenkin muuta kuin hetkellistä bb-tason kimppakivaa. Sotilasjoukon kykyyn suorittaa annettu tehtävä tai edetä vaaditulle tasalle kun vaikuttaa se heikoinkin lenkki. Ja niitähän riittää. Ei mennyt kuin nanosekuntti kun ilmoille sinkosi jo vaatimus sivariajan lyhentämisestä. Ei ollut vaikea arvata. Tämä joukko, joka ei halua, osaa eikä oikein viitsikkään tehdä mitään rakentavaa. Hädän tullen olisi siinä meillä apumiehet!
Jo tosi-tv-asukit, tai missiehdokkaat, herättävät kauhunsekaisia tunteita yleistietämättömyydellään varhais-dropouteista puhumattakaan. Päättäjät ja koko opetuslaitos voisivat todella katsoa ns. peiliin. Pisa-tutkimukset eivät todellakaan kaikilta osin pidä paikkaansa eikä kerro mitään eloonjäämistaidoista! Kriisitilanteissa kun Google ei välttämättä toimi!
Asevelvollisuus vai ei -tilaus tuli kyllä sopivasti vaalivuoden alla. Se piristää poliitikkoja. Puolustusvoimien trimmaaminen parempaan kuntoon ei saa olla yksin vihreiden ja siviilipalvelusmies Pekka Haaviston asia, vaikka hän Sudanin suunnalla onkin solminut suhteita paikalisiin kapinapäälliköihin.
Ps. Puolustusministeri Jyrki Häkämies sanoi Huomenta Suomi-lähetyksessä, että yksikään puolue ei ota agendakseen NATOon liittymistä. Voi voi. Kykypuolueen kannattaisi vielä harkita asia Suomen hyväksi.

KAIKKI AIHEET
- Presidentille LISÄÄ puhtaana käteen 40 tonnia vuodessa?!
- Valtakunnallisen politiikan kuningasaravit 2012
- Miss Suomi evp ja suomi on valumassa BB-taloon!
- Puolustusvoimat pää pölkyllä!
- Väyrynen ei kelpaa edes omilleen!
- Ninan kanssa keskellä WTC:n jälkimaininkeja - YLE ja MTV3 tunaroivat kaiken
- MTV:n johtoporras päätti "pienentää minut oikeaan kokooni"!
- Lapsellista typeryyttä, Alexander Stubb!
- 30+ sukupolven virityshallitus
- Olin vallankumouksen silminnäkijänä
- Keihäsmiesten palkkapussit ovat syy "vääriin" valintoihin!
- HH IM MEMORIAM: JOIMME YHDESSÄ KAHVIA
- ITSENSÄ SYYLLISTÄMISEN MAAILMANMESTARUUS TAAS SUOMEEN?
- SUOMI LOMALLA
- MINISTERIÖKAAPPAUS
- VIIKINGIN "RISTIRETKI"
- MEDIAMOGULIN MUSTA AUKKO
- PULINAA PORISTA!
- VAINAJAN TUNNUSTUS LÄMMITTÄÄ EDELLEEN.
- Takinkäännön MM-kisat