Julkkisblogit
PARAS JA SÄTEILEVIN MISSI VOITTI!
LISTA SUOSIKKIMISSEISTÄNI KAUTTA AIKOJEN SEKÄ SUOMESSA, ETTÄ ULKOMAILLA!Olen todella tyytyväinen, sillä kerrankin Suomen kansalla oli silmää ja osasivat valita juuri oikean voittajan! Viivi Pumpanen on kansainvälisen tyylinen kaunotar, hän on sensuelli ja säteilevä! Olin ihan innoissaan hänen voitostaan!! Hänen kovin kilpailijansa oli mielestäni vaalea upean näköinen kaunotar Susanna Turja.
Minun oli vaikeaa valita heidän väliltään! Olisin ainakin sijoittanut Susannan ensimmäiseksi, enkä toiseksi perintöprinsessaksi! Hän on niin säteilevä, että uskon varmasti että hän pärjäisi ulkomaisissa kauneuskilpailuissa! Upeaa että Suomesta löytyy noin upeita kaunottaria!
Satumme muuten tuntemaan Susanna Turjan isän Jori Turjan joka on tunnettu ravipiireissä. Tapasimme hänet Julian kanssa raviristeilyllä pari vuotta sitten jossa olimme Glamour Dolls showtanssiryhmämme kanssa esiintymässä. Hän oli aivan haltioissaan minusta ja Juliasta, erittäin kohtelias herrasmies kaikinpuolin! Hän kutsuikin koko perheemme Thaimaan Pattayalle lomalle omistamaansa asuntoon, josta löytyi jopa suomalainen sauna! Kiitos vielä Jorille, olet aivan mahtava tyyppi ja tyttäresi on suurenluokan kaunotar!
Muistan että sen Thaimaan matkan aikana otimme vuoden 2008 kalenterikuvat siellä.
Kalenterissa esiintyi pari muuta seksipommia Dollseista myös. Katson naisissa aina ensimmäisenä kasvoja, minua kiinnostaa kauniit kasvot ja hiukset enemmän kuin esimerkiksi pituus. Olen tähän asti arvioinut aina hyvin, ketkä missit tulevat pärjäämään ulkomaisissa kilpailuissa. Minun suomalaiset suosikkini olivat mm. Tarja Smura, joka oli aivan uskomattoman häikäisevä! Tiesin heti että hän tulee sijoittumaan finaaliin Miss Universum kilpailuissa! Paras missi koskaan meillä on ollut Anne Pohtamo, jolla on ulkoisen kauneuden lisäksi vaikka kuinka paljon sisäistä kauneutta. Hän oli suorastaan sykähdyttävän näköinen kun tapasin hänet pari kertaa seurakuntien kokouksissa puhujana.
Ehdottomiin suosikkeihin kuuluvat myös Janina Frostell ja Nina Autio.
Minusta Nina Autio oli yksi seksikkäimpiä missejä täyteläisine huulineen ja suurine rintoineen. Myös Carmen Mäkinen on sensuelli missi, hänessä oli karismaa. Tanja Karpela oli myös hyvin näyttävä nainen missiaikoinaan, kuin elävä Barbie nukke. Nämä ovat siis missisuosikkejani kautta aikojen, mitä itse muistan.
Sen sijaan suomalaisista misseistä en ole koskaan pitänyt paljon hehkutetusta Karita Tuomolasta, hän on todella tavallisen näköinen ohuine huulineen ja antaa ymmärtää myös olevansa hirveän leuhka. Minusta hän on tosi tavallinen, minusta hänen vaalea perintöprinsessansa Haukiputaalta oli huomattavasti säteilevämpi. En myöskään välittänyt monesta muustakaan voittajasta, he olivat ihan liian tavallisia pärjätäkseen ulkomailla. Lola Odusoga taas ei edustanut yhtään suomalaista missiä ulkomailla, mutta pärjäsi tosin yllättävän hyvin varmaan eksoottisuuden takia. Hänen haukkumansa Miss Universum-1997 Venezuelan Alicia Machado on yksi kauneimmista voittajista joita koskaan olen nähnyt. Tosin hänestäkin on nyt tullut aikamoinen skandaalimissi Etelä-Amerikassa, hänestä pyörii jotain seksikohtauksia netissä jonka takia poikaystävänsä jätti hänet.
Kuulin että muutti Miamiin.
Ulkomaisista Miss Universumeista suosikkejani olivat myös Dyanara Torres (jonka ex-mies on nykyisin naimisissa Jennifer Lopezin kanssa), sekä Hollannin Angela Visser joka oli kuin elävä nukke. Nyt tosin aiemmatkin voittajat lähivuosina ovat olleet suurenluokan kaunottaria, mutta harmikseni Suomen mikään kanava ei jostain syystä näytä enää Miss Universum ja Miss Maailma kilpailuja!!! Me suomalaiset olemme sen verran missihullua kansaa, että ne kilpailut pitäisi ehdottomasti saada takaisin TV:seen!!
Sitten oli näitä tuntemattomampia nimiä, kuten Elina Hurve, tosi nätti nainen. Ja meidän Glamour Dolls showtanssiryhmässämmekin on ollut niin kauniita naisia että voisivat olla vaikka filmitähtiä, heillä ei tosin pituus kenelläkään riitä. Suomalaisista seksikäistä malleista suosikkejani ovat mm. Anne-Mari Berg, sekä tietysti oma siskoni Julia Tukiainen, jolla on sellaista karismaa että mielestäni sellainen ei ole mikään itsestäänselvyys. Olen myös huomannut, että nainen voi olla nätti, mutta silti tietty karisma voi puuttua kokonaan. Miehille annetaan tässä asiassa enemmän anteeksi, heidän ei tarvitse välttämättä olla mitään adoniksia, mutta tietynlainen valta ja karsima on hyvin kiihottavaa.
Klubiemäntänä toimiessani olen aina ihallut upean näköisiä tanssijattaria, mielestäni naisen alaston vartalo on todella kaunis. Tämä nyt ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin lesbo. Kyllä minä ihan hetero olen, heh heh...:) Kateelliseksi minua ei kuitenkaan voi sanoa, nautin naiskauneudesta samalla tavalla kuin vaikka taidenäyttelystä.
Viivi Pumpanen ei ole mikään tavis, Susanna Turja on maailmanluokan kaunotar ja heidän tumma perintöprinsessansa oli todella suloinen ja söötti, enemmänkin sellainen naapurintyttö. Viivissä on enemmän seksiä.
Pidin myös Minna Nikkilästä joka oli finaalissa, hänellä on makea asenne ja kun tapasin hänet luonnossa, niin minusta hän oli tosi nätti tyttö.
Olin laulukeikalla Julian kanssa erään mainostoimiston juhlissa, joissa hän oli mukana Helsingissä.
Niin, tässä oli minun reportaasi uusimmista Miss Suomi kilpailuista.
Siellä oli taas finaalissa ihan kummallisia tapauksiakin, mutta niinhän tapahtuu joka vuosi.
Sitten on erikseen vielä nämä varsinkin Englannissa suositut ns. glamourmallit, joilla lähestulkoon on aina suuret rinnat ja suuri tukka.
Suosikkejani heistä on mm. Jordan (Katie Price), Emma B. ja Jenkeissä mm. Pamela Anderson jne. No koko Miami suorastaan kuhisi järjettömän näköisiä naisia, joten nämä luettelemani ovat tietysti vain tunnettuja nimiä.
Suomessa esim. yrittäjä Susanna Penttilä on omalla tavallaan myös hyvin suloinen ja seksikäs, jolla on hieno naisellinen tyyli.
Nämä ovat nyt omia mielipiteitäni, kauneus on tietysti katsojan silmissä.
Johanna Tukiainen
KAIKKI AIHEET
- Kanerva-tapaus vainoaa edelleen!
- Parisuhteen perusvaatimuksista!
- Minä ja SJP, mielialalääkkeitä ja yritysopas
- Oikeudenkäyntini peruttiin!
- Potkuni olivat mielivaltaa!
- PARAS JA SÄTEILEVIN MISSI VOITTI!
- YSTÄVÄNI TONI HALMEEN MUISTOLLE!
- Veromätkyissäni oli virhe!
- Tämä ylitti kaikki mahdolliset rajat!
- Ex-mieheni ei halua vauvoja kanssani!
- Minusta tuli seuraneiti ja limusiiniemäntä!
- Kiitti vaan, James!
- Tässä olen lyhyttukkaisena - kuuntele uusi biisini!
- Tapasin Jennifer Lopezin ja Kim Kardashianin!
- Olisipa joku pysäyttänyt minut ennen virhettäni!
- Minuilla on selvästi kriisi!
- Rajuja riitoja ja luksusjuhlia
- En voi olla poikkeus hiekkarannalla!
- Kokemuksia helvetistä!
- Minulla ei ole varaa edes veteen ja elmäni halutaan tuhota!









