Julkkisblogit

ALEKSIWIDE2

Päivi Räsänen, ole mies!

15.11.2010 kello 11:53
Päivi, lähetin sinulle sähköpostia. Et ole vastannut. Avustajasi vastasi. Sinulla on kuulemma kiire. Tai sitten olit päiväunilla uuden 127 euron peittosi kanssa.

Olen ajatellut sinua, paljon. Olen yrittänyt ymmärtää. En pysty. Lähinnä on ottanut nuppiin ihan homona.

Mitä jos oma lapsesi olisi homo? Veisitkö häneltäkin ihmisoikeudet? Epäilen. Uskon sinun olevan hyvä äiti. Silti, tämäkään ei ole uskon asia. Aitiydessäkin on kyse teoista, Inhimillisyydestä, ymmärryksestä ja anteeksiannosta. Ennen kaikkea rakkaudesta. Lähimmäisen rakkaudesta.

Oletko tietoinen, että Raamattu on ihmisten kirjoittama fiktiivinen teos? Jokainen voi tulkita sitä haluamallaan tavalla. Minun mielestäni Raamatussa oli paljon homoja ja homoilua. Sokeasti raamattuun ei kannata uskoa, sillä se aiheuttaa sokeutta oikeassa elämässä. Satukirjan mukaan elämänsä eläminen on toki jalo ajatus.Toivottavasti tällä sadulla on onnellinen loppu.

Tiesitkö muuten, että Jumala keksi myös huumorin? Myös mustan huumorin. Ja homovitsit.

Jos sinussa olisi yhtään miestä, irtautuisit hetkeksi piparkakkutalostasi ja avaisit silmäsi. Samalla oppisit jotain uutta. Oppisit katsomaan maailmaa uusin, hyväksyvin silmin. Ymmärtäisit erilaisuuden voiman. Heikot ihmiset kokevat uuden uhkana, vahvat mahdollisuutena. Tuntemistani homoista moni hetero voisi ottaa mallia. Heidän positiivisuudestaan, avoimuudestaan ja välittämisen taidosta.

Kutsun sinut illalliselle. Voidaan puhua kuin hetero heterolle, mies miehelle. Illallisen yhteydessä voimme katsoa elokuvan Sinkkuelämää. Elokuvassa homot, heterot, kristityt ja juutalaiset ovat kaikki yhtä. Elokuva on tehty 2000-luvulla. Siis jälkeen Kristuksen.

Tosin, on myös toinen tapa tavata. Sinä järjestät illallisen. Minä tuon sinne 5.000 ystävääni. Sinä ravitset heidät viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Kaikki. Jos he tulevat kylläisiksi, kuten
oppikirjassasi väitetään, myönnän olleeni väärässä.

Illallisen jälkeen toivoisin saavani sinut ymmärtämään omat virheesi. Ja pyytämään niitä anteeksi kuin mies. Minäkin olen tehnyt virheitä. Ja olen oppinut pyytämään anteeksi. Siitä tulee hyvä olo. Jos kansa armahtaa, myös Jumala ymmärtää. Toisinpäin reitti on hieman mutkikkaampi, kuten olet varmasti huomannut.

Ai niin. Raamatun mukaan on syntiä kylvää kahta eri siementä. Minä teen siis syntiä lähes päivittäin. Villi veikkaus, että myös sinun lähimmäisesi ovat tehneet syntiä.

Joudummeko helvettiin?

Rakkaudella,
Aleksi