Jokelan Tragedia

Jokelan tragedia

15.11.2007 12:48 / KUVAT LEHTIKUVA, PASI MURTO, POLIISI
Katso video! Nettituttu TJ Kincaid varoitti Auvisesta jo kesäkuussa.
JOKELApe13UUS
Erikoisraportti Jokelan murhenäytelmästä uusimmassa Seiskassa.

Kello 10.30

Auvisen uhkailuista tiedettiin jo neljä kuukautta sitten!



Kalifornialainen YouTube-kuuluisuus TJ Kincaid yritti varoittaa Pekka-Eric Auvisen aikeista jo yli neljä kuukautta sitten.

Graafikkona työskentelevä 22-vuotias TJ, nimimerkiltään TheAmazingAtheist, on seurannut videopalvelussa Columbinen kouluammuskelijoita ihannoivia nuoria ja näiden tekemiä karmivia videoita. Yksi TJ:n huomion herättänyt nuori oli Auvinen, jonka kanssa hän keskusteli muutaman kerran netin välityksellä.

Ilta-Sanomat lähestyi TJ:tä listalla kysymyksiä, joihin nettipersoona vastasi omalla tavallaan: hän teki YouTubeen 19 minuuttia kestävän videon.

Katso TJ:n haastattelu

TJ kertoo, että kaikki, jotka näkivät Auvisen tuotoksia, yrittivät estää tätä toteuttamasta uhkauksiaan. Hän kävi Auvisen kanssa julkista keskustelua YouTube-videoiden välityksellä ja niiden kommenttilaatikoissa. He puhuivat TJ:n mukaan viisi, korkeintaan kuusi kertaa.

TJ julkaisi kesäkuussa varoittavan videon, jossa näytettiin muun muassa Auvisen profiili. TJ toivoi väkivaltaa ihannoivien saavan paljon huomiota ja joutuvan tutkintaan.

TJ haluaa painottaa, ettei Auvinen ollut "mikään tunteeton sekopää", vaan hän oli muun muassa pyytänyt TJ:ltä anteeksi kärkästä argumentointiaan.

Auvisen tekemän Jokela High School Massacre -videon TJ näki yöllä paikallista aikaa. Kun TJ aamulla heräsi, hän tajusi Auvisen toteuttaneen aikeensa.

- Tunsin itseni täysin tyhjäksi. Toisaalta tunsin ylpeyttä oltuani oikeassa, mutta etupäässä tunsin itseni sairaaksi, TJ muistelee.

Kello 12.46

Oppilaat palasivat koulukeskukseen



Koululaiset ja opiskelijat palasivat tänään Jokelan koulukeskukseen viime keskiviikon tapahtumien jälkeen. Tähän asti koulua on käyty Pertun koulussa ja kirkossa.

Jokelan koulukeskusta on remontoitu ampumisten jäljiltä. Lisäksi sen ilmettä on muutettu positiivisemmaksi.

- Värejä on vaihdettu ja tiloihin on aseteltu kasveja ja tauluja, Tuusulan kunnan sivistystoimenjohtaja Esa Ukkola kertoo Iltalehdessä.

Ammuskelija Pekka-Eric Auvisen ruumiinavauksen tulokset tulivat eilen, eikä niistä paljastunut poliisille mitään uutta. Mahdollinen päihteiden käyttö selviää oikeuskemiallisen tutkimuksen tuloksista, jotka kerrotaan muutaman viikon kuluttua.

Pelottaako Jokelan tragedia lastasi?



Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuille on koottu tietopaketti siitä, miten voit tukea lasta.

Klikkaa tästä tietopakettiin

Auvinen sai apua USA:sta?



Klo 9.45

Rikos

Pekka-Eric Auvinen oli yhteydessä amerikkalaiseen Dillon Cosseyyn, 14, joka suunnitteli hyökkäystä omaan kouluunsa Philadelphiassa. Cosseyn asianajaja J. David Farrell vahvisti yhteydenpidon eilen. Amerikkalaispoika pidätettiin viime kuussa ennen kuin hän ehti toteuttaa suunnitelmansa.

Auvinen ja Cossey olivat luultavasti löytäneet toisensa YouTuben kautta ja vaihtaneet sähköpostiosoitteita. He olivat keskustelleet muun muassa tietokonepeleistä, videoista ja Columbinen vuoden 1999 verilöylystä.

- Cosseyn mukaan Auvinen ei ollut paljastanut suunnittelevansa verilöylyä, Farrell kertoo.

Teon suunnitelmallisuus on askarruttanut pitkään. Auvinen liittyi ampumakerhoon käymättä harrastemielessä ampumassa ja sai sen perusteella aseenkantoluvan. Käyttikö hän Cosseytä suunnitteluapuna, vaikka ei myöntänytkään tälle sähköposteissaan aikovansa itse ryhtyä tai suunnittelevansa vastaavaa?

Suomen poliisi on myös tutkinut Auvisen ja Cosseyn yhteydenpitoa mutta ollut yksityiskohtien ja tulosten suhteen vaitonainen.

Auvinen haki lupaa 9-milliselle



Klo 13.44

Rikos

Helsingin Sanomien verkkosivujen mukaan
Pekka-Eric Auvinen haki alun perin aseenkantolupaa 9-milliselle pistoolille.

Poliisipäällikkö Matti Tohkanen antoi kielteisen päätöksen aseen järeyden ja tulivoimaisuuden takia. Asiaan vaikutti myös se, että kyseessä oli Auvisen ensimmäinen hakemus.

Tohkanen perusteli luvan myöntämistä pienikaliiberiseen aseeseen sillä, että Auvinen oli Helsinki Shooting Clubin jäsen ja hänellä oli rikkeetön menneisyys. Hän sanoi verkkosivuilla, että luvan myöntäminen aloittelevan ampujan aseeseen on itsestään selvyys. Siinä ei oikeastaan ole harkintavaltaa.

Samasta haastattelusta käy ilmi, että Tohkanen ei haastatellut eikä tavannut Auvista. Auvinen oli jättänyt hakemuksensa yleisen käytännön mukaisesti Keski-Uudenmaan poliisilaitoksen kansliaan. Tohkanen kertoo, että perusteena hakemuksessa oli tarkkuusammunta, joten luvan antaminen .22 kaliiberista järeämpään aseeseen ei olisi ollut perusteltua.

Auvinen ei ollut käyttäytynyt mitenkään huomiota herättävästi hakemusta jättäessään.

Auvisen teon harkinnasta kertoo se, ettei hän Helsinki Shooting Clubin viestintäpäällikön Mari Kiurun mukaan käynyt useita kertoja ampumassa radalla. Auvinen on saattanut liittyä jäseneksi vain saadakseen aseenkantoluvan ja sitä kautta aseen.

- Jos hän on käynyt, hän on käynyt tutustumiskäynnillä. Ilman sitä jäsenyyslomaketta ei voi täyttää, Kiuru selvittää Helsingin Sanomien verkkosivuilla.

Uhreja muistetaan internetissä



8.03

Rikos

Jokelan koulusurmia todistaneet oppilaat palaavat tänään kouluun poikkeuksellisissa olosuhteissa. Koulunkäynti on siirretty Pertun kouluun ja Jokelan kirkkoon.
Jokelan koulukeskukseen palataan torstaina. Se pelottaa monia, sillä murhia läheltä todistaneita on poliisin mukaan kymmeniä.

Katso Seiska-tv:n video Jokelan koulukeskuksesta

Sekä asiantuntijat että oppilaiden vanhemmat ovat eri tilanteissa kuitenkin korostaneet medialle, että paluu arkeen on paras tapa selvitä.

Koulutoverit ovat perustaneet IRC-Galleriaan muistosivuja välikohtauksessa surmansa saaneille oppilaille. Niissä uhreja muistetaan muun muassa näin:

17-vuotias poika - Huipputyyppi

- Vaikka ei enää viime aikoina paljo nähty, mut se oli hyvä jätkä loppuun asti.

- Pelasin hänen kanssaan pari vuotta samassa jengissä, oltiin ketjukavereita. Oli huipputyyppi, vaikken vähää aikaa ollutkaan enää nähty ja juteltu.

16-vuotias poika - Maailman harmittomimpia ihmisiä

- Hän oli maailman harmittomimipia ihmisiä... ei varmaan koskaan edes puhunut sille Pekalle.

- Lepää rauhassa, ystävä rakas.

- Otan todella osaa. Voimia kaikille.

- Osanottoni läheisille. Pienenä tuli hänen kanssaan leikittyä.

18-vuotias poika - Muistakaa hänen hymynsä!

- Muistakaa aina hänen hymynsä!! Se oli elämäniloa täynnä, eikä kenelläkään ole samanlaista. Jään kaipaamaan rakasta serkkuani ja hyvää ystävääni.

- Nyt enkelten kanssa käyt käsityksin, ei jätetty meitäkään tänne yksin. Jäi muistoksi lämpösi suloinen, silmäsi loiste, hymysi aurinkoinen.

17-vuotias poika - Sä elit täysillä

- Katson sun kuvaa tässä koko ajan. Sun letti on ihan mahdoton siinä. Et suostunut menemään parturiin edes rippijuhlan takia. Toisessa kuvassa olet arviolta kolme vuotta, ja sulla on lastensukkikset jalassa, söpöä :). Silti kovempaa jätkää ei löydy, ei edes hakemalla.

- Kolme kuukautta niin olisit täyttänyt 18. Kuolemasi oli niin väärin... Mut ainakin sä elit täysillä. Rakastan sua todella paljon. On helvetin kova ikävä, ja se varmaan vaan suurenee, kun ei näe sun kasvamista enää.

- Ihan törkee ikävä. Mut nyt sul on hyvä olla ja me nähään vielä.

25-vuotias yksinhuoltaja - Niin ihana ihminen

- 20 minuuttia ennen kuin tapahtumat alkoivat, me mussanmaikan kanssa suunnittelimme, että koottaisiin soittajia ja hän tulisi laulamaan joulujuhlaan. Haaveeksi jäi.

- Hän oli niin ihana ihminen, mitä mä sen täällä tunsin. Koskaan ei miulle ainakaan pahasti sanonut.

- - -

Irc-gallerian etusivulta http://www.irc-galleria.net löytyy myös infopaketti vanhemmille, jotka ovat kiinnostuneet lastensa nettitekemisistä.

Seiskan toimitus haluaa ilmaista osanottonsa kaikille niille, joita tämä tapaus on koskettanut.

Useita kuulusteltu koulujen nettiuhkauksista

Amerikkalaisen Columbinen-koulun ampujan ja Jokelan murhien perässä on esitetty uhkauksia myös muille kouluille. Viime viikolla uhattiin kouluja Kirkkonummella ja Hyrylässä ja otettiin kiinni maaninkalainen poika, joka laittoi Maaninka massacre -videon You Tube -sivustolle. Vantaan poliisi on kuulustellut 14- ja 15-vuotiaita poikia, jotka laittoivat saman tapaista aineistoa nettiin länsivantaalaisesta koulusta. Kaikissa on ollut kuulusteltujen mukaan kyseessä "pila".

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) vetosi viime viikolla koulu-uhkausten lopettamiseksi. Sarkomaa pelkää, että uhkauksilla järkytetään perinpohjaisesti lasten ja nuorten perusturvallisuutta.

Ampuja kävi netissä vielä tuntia ennen rikostaan



Kello 14.30

Rikos

Poliisin rikospaikkatutkinta Jokelan koulukeskuksessa alkaa olla lopussa, ja se valmistuu tämän iltapäivän aikana.

Tutkinnassa käsitys keskiviikon tapahtumista on tarkentunut. Alueelta on nyt löytynyt 76 hylsyä, joista yhdeksän oli pihalla.

Kaksi hylsyä jäi jäljelle poliisia kohti ammutuista laukauksista, ja loput seitsemän vastaavat koulun rehtorin saamia vammoja. Tekijä ampui poliiseja 45 metrin etäisyydeltä.

Auvinen käsitteli nettiin laittamiaan tekoa koskevia tiedostoja viimeisen kerran keskiviikkona klo 11.08, eli alle tunti ennen ensimmäistä laukausta.

Isä: En tiennyt tulevasta



Kello 13.30

Rikos

Jokelassa kahdeksan ihmistä ja itsensä surmanneen Pekka-Eric Auvisen isä on tunnettu muusikko ja kitaransoitonopettaja. Isä oli ladannut ammuskeluaamuna kitarasoolon nettiin osallistuakseen Muusikoiden.net-sivustolla järjestettyyn kilpailuun. Torstaina hän omisti soolon kuolleelle pojalleen.

Isän torstainen päivitys:

Tämän soolon omistan 18vuotiaalle 7.112007 kuolleelle pojalleni Pekka-Eric Auviselle. Nyt voi muutamat skabat jäädä väliin. Tavataan taas

Hän päivitti viestiään vielä tänään perjantaina näin:

Edit. Toivon että tätä ei äänestetä ja on mukana vain poikani muistoksi. Itse en aio äänestää tässä, enkä tiedä milloin seuraavan kerran kykenen osallistumaan. Teille kaikille hyvää onnea ja menestystä kisassa. Ja kiitos runsaasta myötätunnosta.

Tämän paremmin en osaa enkä jaksa muotoilla nyt tätä ja sen verran, että tämä omistus siksi että poikani kouluunlähtö aamuna laitoin tämän soolon tähän mukaan, enkä tiennyt tulevasta. Anteeksi jos olen toiminut väärin.


Kuuntele kitarasoolo

Muitakin kouluja uhataan



Kello 12.15

Rikos

Poliisi on tänään koko päivän vartioimassa Hyrylän koulukeskusta. Huhujen mukaan netissä on esitetty koulukeskusta vastaan uhkaus. Poliisi ei ole löytänyt uhkausta.

Myös Kirkkonummen ala-astetta on uhattu. Poliisi kävi tarkastamassa tilanteen paikan päällä aamulla. Oppilaille on annettu lupa lähteä kotiin, mutta todellista vaaraa koulussa ei vaikuta olevan.

Hyrylän ja Kirkkonummen tapauksissa saattaa olla vain kyse pilasta, joka on levinnyt kulovalkean tavoin netissä.

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) on vedonnut koulu-uhkausten lopettamiseksi. Sarkomaa pelkää, että uhkauksilla järkytetään perinpohjaisesti lasten ja nuorten perusturvallisuutta.

Hän kertoi STT:lle pitävänsä tilannetta huolestuttavana ja toivovansa, että asiasta keskustellaan. Sarkomaan mukaan nyt ei ole leikin aika.

Isä ei tiennyt poikansa aseesta



Kello 21.26

RIKOS

Jokelan koulun oppilas Miro Lukinmaa kertoi hetki sitten Yleisradion A-talk-ohjelmassa soittaneensa Pekka-Eric Auvisen isälle pian koulusta paettuaan.

Isä oli puhelun aikana ilmoittanut poikansa lähteneen äidinkielen tunnille, vaikka koulussa oli sillä hetkellä menossa ruokatunti. Lukinmaa pyysi isää tarkistamaan, onko hänen poikansa ase tämän huoneessa ja kertoi, että koululla ammutaan.

Isä ei tiennyt aseesta mitään. Hän tarkasti huoneen ja sanoi lähtevänsä koululle.

Rikos

Keskusrikospoliisin tiedotustilaisuudessa kello 15 kerrottiin, että tähän asti tehtyjen tutkimusten perusteella Auvisen ja uhrien välillä ei ollut mitään suhdetta. Auvinen oli ampunut uhreja päähän ja yläruumiseen useita kertoja. Kaikki menehtyneet on tunnistettu.

Auvinen ampui 69 laukausta, joista osan hän kohdisti poliiseihin. Hänellä oli yhteensä 500 patruunaa. Ammuskelun lisäksi hän yritti tuloksetta sytyttää koulua sekä yhtä uhria tuleen. Hän kuljeskeli rakennuksen eri kerroksissa ja valeli polttonestettä seinille.

Ampuja löytyi huonossa kunnossa koulun vessasta. Auvisella oli vierellään surma-ase, jolla hän oli ampunut itseään päähän.

Auvinen harrasti tarkkuusammuntaa ja hän kuului Helsinki Shooting Clubiin, jonka tiloissa Sanna Sillanpää surmasi kolme ihmistä helmikuussa 1999.

KRP kertoi tilaisuudessa uhrien iät. Viidestä miesoppilaasta kaksi oli 17-vuotiasta ja kaksi 18-vuotiasta, kolmas oli 16-vuotias. Kolme kuollutta naista olivat 25-, 43- ja 61-vuotiaita. Kaikki uhrit kuolivat ampumavammoihin. Heidän omaisiinsa on saatu yhteys.

Yksi kuolleista oli terveydenhoitaja!



Klo 10.00

Rikos

Tänään tulleiden tietojen mukaan Jokelan ammuskeluissa surmansa sai viisi miespuolista oppilasta sekä kolme naista, joista yksi oli koulun rehtori ja yksi terveydenhoitaja.

Kolmas kuolleista naisista oli 25-vuotias oppilas ja kahden lapsen yksinhuoltajaäiti, jota kaipaamaan jäävät 3-vuotias tytär ja 5-vuotias poika. Nainen päätti palata vanhemmalla iällä lukioon, jonka hän oli jättänyt kesken alle parikymppisenä.

Pekka-Eric Auvisella oli vielä jokin aika sitten tyttöystävä, 22-vuotias tanskalaisnainen. Netin välityksellä yhteyttä pitäneen parin seurustelu kesti muutamia viikkoja.

- Olen saanut satoja viestejä ja sähköposteja. Osassa minua syytetään kaikesta tästä. Oloni on järkyttävän paha tällä hetkellä, nainen kertoo Iltalehdessä.

Vaikka nimimerkkiä Tanascheel käyttänyt nainen on jo kihloissa uuden miehen kanssa, välit Pekka-Ericiin pysyivät hyvinä.

- Hän ei ollut mikään psykopaatti, enkä todellakaan halua, että häntä kuvaillaan sellaiseksi. Hän oli kultainen poika, mutta epävakaa luonteeltaan, Tanascheel jatkaa.

Jokelan ampuja on kuollut!



Klo 22.50

Rikos

Jokelassa kahdeksan ihmistä surmannut Pekka-Eric Auvinen, 18, on kuollut vammoihinsa Töölön sairaalassa. Asian vahvisti lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalo.

Tuusulan Jokelan koulukeskuksessa puoliltapäivin .22 kaliiberisella tarkkuusaseella tulen avannut Auvinen ehti surmata 5 poikaa, 2 tyttöä ja koulun rehtorin ennen kuin ampui laukauksen päähänsä ja haavoittui kuolettavasti. Poliisi löysi Auvisen kello 16 jälkeen tajuttomana koulun käytävältä.

Seiskan nettiuutiset liittyen Jokelan koulusurmaajaan löydät
tämän uutisen alta. Samoin Auvisen itsemurhaviestin ja ampujan linkin hänen netissä julkaisemaansa videoon.

Seiskan koko toimitus haluaa välittää osanottonsa kaikille niille, joita Jokelan tragedia on koskettanut.

SEISKAN TYÖRYHMÄ

Pekka-Eric Auvisen testamentti ja itsemurhaviesti

Ampuja sai aseenkantoluvan vasta kaksi viikkoa sitten!



Klo 20:04

Rikos

Tuusulalainen Pekka-Eric Auvinen, 18, on epäilty Jokelan kouluampuja.

Hän on nyt kriittisessä tilassa Töölön sairaalassa ammuttuaan itseään päähän sen jälkeen kun hän oli surmannut seitsemän koulutoveriaan ja koulun rehtorin.

Tarkkuusammuntaa harrastanut Auvinen sai aseenkantoluvan vasta kaksi viikkoa sitten.

Ensimmäinen kouluammuskelu sattui vuonna 1989 Raumanmeren yläasteella, jossa 14-vuotias ampui kaksi muuta oppilasta.

Jos sinä tai läheisesi tarvitsette kriisiapua:
Kriisikeskus 09-717 2131


Tällainen on ”Sturmgeist”



Rikos

Poliisi uskoo, että Sturmgeist-nimimerkillä nettiin videoita ja manifesteja ladannut henkilö on myös Jokelan ampuja. Sturmgeist on saksaa ja tarkoittaa myrskynhenkeä.

18-vuotias nuorukainen kertoi etukäteen Internetissä suunnitelmistaan. Hän oli yksilöinyt muun muassa tapahtuman, kohteen ja oman nimensä. Hyökkäyksensä hän kuvaili joukkomurhaksi ja poliittiseksi terrorismiksi:

”Vaikka valitsinkin lukioni kohteeksi, motiivini hyökkäykselle ovat poliittiset ja paljon syvällisemmät, ja siksi en halua, että tätä kutsutaan vain ”koululaitosammuskeluksi”.

Ampuja oli ladannut Internetiin myös tiedoston, joka sisälsi kuvia, tiedot hyökkäyksestä sekä ”Luonnollisen valitsijan manifestin”. Tiedostossa oli myös videopätkä, jossa ampuja testasi asettaan. Hän ammuskeli omenoita muusiksi ja vilkutti vielä videon lopuksi kameralle. Poliisin mukaan Jokelan ampuja on tunnetun ampumaseuran jäsen.

Ampujan tunteneet henkilöt ovat kertoneet hänen olleen nuorempana koulukiusattu. Hän on myös ollut hiljainen ja ehkä yksinäinenkin, vaikka hänellä oli myös ystäviä. Ampuja katseli mielellään toimintaelokuvia ja kuunteli metallimusiikkia, jota kuullaan myös YouTubesta löytyneen videopätkän taustalla.

Suomi24.fi:n nettisivuilla nimimerkki Sturmgeist kertoo olevansa ”kyyninen oikeinajattelija ja yhteiskunnallisista asioista, historiasta sekä filosofiasta kiinnostunut opiskelija”. Hän ei myöskään kannata mitään tiettyä aatetta, oppia tai ideologiaa orjallisesti vaan pyrkii ajattelemaan asioita ”rationaalisesti, itsenäisesti ja kriittisesti”.

Sturmgeist on myös listannut asioita, joita vastustaa tai vihaa. Näitä ovat: tasa-arvo, suvaitsevaisuus, poliittinen korrektius, demokratia, uskonnollisuus, rap-musiikki, viherhipit, pasifismi, monikulturismi, vasemmistolainen ideologia, pakkoruotsi, skinheadien rasismi, TV-mainokset, puhelinmainonta, valtamedia, YK, pissiskulttuuri, kollektivismi, anarkismi, kehitysapu...

Jokelan ampujan luokkakaverin kaveri Miro Lukinmaa kertoo Iltalehden nettisivuilla kaverinsa olleen ampujan kanssa kuusi vuotta samalla luokalla. Lukinmaa kertoo ampujan olleen eristäytynyt ja harrastaneen aseita. Hän oli myös kiinnostunut politiikasta ja tähän liittyi myös ”ääriailahteluja”. Lukinmaa kertoi myös jutelleensa huumorimielessä ampujan kanssa edellisenä päivän aseista ja kysyneen häneltä, että ei kai hän ole mitään kouluiskua suunnitellut? Tähän ampuja oli vastannut kieltävästi.

ANNE TAHVOLAINEN

18-vuotias ampui itseään päähän!



Rikos

Poliisi järjesti tiedotustilaisuuden tänään Tuusulassa kello 18.

Poliisi vahvisti tilaisuudessa, että uhreista 5 oli poikaa, 2 tyttöä ja yksi keski-ikäinen nainen, jonka poliisi vahvisti koulun rehtoriksi. Kouluikäisten uhrien tunnistustyö on käynnissä.

Tekijä on tuusulalainen ja kuuluu tunnettuun ampumakerhoon. Hän harrasti tarkkuusammuntaa ja käytti murha-aseenaan luvallista .22 kaliiberista pienoispistoolia. Aseenkantoluvan 18-vuotias oli saanut Seiskan tietojen mukaan kaksi viikkoa sitten. Hän oli ampunut uhreihinsa useita laukauksia. Suurin osa uhreista löytyi Jokelan koulukeskuksen ala-aulasta.

Ammuskelu alkoi kello 11.44, ja viimeinen laukaus ammuttiin kello 12.04, mutta poliisi sai miehen kiinni vasta vähän ennen neljää iltapäivällä koulun käytävältä. Syy ampujan myöhäiseen löytymiseen oli se, että poliisilla oli kädet täynnä työtä evakuoinnissa ja lisävahinkojen ehkäisemisessä. Poliisin mukaan tunnelma koulussa oli kaoottinen. Oppilaita ja henkilökuntaa oli lukittautunut kaappeihin, komeroihin ja luokkiin. Kaikkiaan koulusta evakuoitiin 460 ihmistä.

Poliisi ei operaation aikana ampunut yhtään laukausta, mutta kuuli useita laukauksia tultuaan paikalle.

Ampuja oli löydettäessä tajuton, hän oli ampunut itseään päähän. Poliisin tiedossa ei ole, oliko ampuja alkoholin tai lääkkeiden vaikutuksen alainen.Aiemmista tiedoista poiketen hän ei ollut ottanut panttivankeja.

Motiivista poliisi ei osaa vielä sanoa, mutta uskoo netistä löytyneen Jokelan kouluun viittaavan ja Strumgeist-nimellä signeeratun materiaalin olevan ampujan tuottamaa.

SEISKAN TYÖRYHMÄ

Silminnäkijä: Ampuja ryntäsi opettajien huoneseen!



Rikos

Opettajien huoneessa kaverinsa kanssa asioimassa ollut lukiolaistyttö Sanna havahtui siihen, että joku hakkasi ovea. Samassa ampuja ryntäsi sisään ja kaikki huoneessa olijat näkivät aseistautuneen miehen.

-Kaikki menivät paniikkiin, kun mies tähtäili aseella ja huusi. Kaikki huusivat ja ihmiset rikkoivat ikkunoita ja juoksivat karkuun, Sanna kertoo Seiskalle.

Kun mies tähtäsi koulun rehtoria, Sanna juoksi karkuun ja kuuli, kuinka mies laukaisi aseensa.

Sannan perhe saa kriisiapua, ja kukaan heistä ei oikein pysty puhumaan.

-Itkua tulee vain, ei tätä kukaan pysty ymmärtämään, tyttäremme elämä oli hiuskarvan varassa, isä sanoo.

CARMEN MÄKINEN

AMPUJA SAIRAALASSA VAKAVASTI HAAVOITTUNEENA



Rikos

Jokelan koulun ammuskelussa on kuollut kahdeksan ihmistä. Ampujaksi epäilty 18-vuotias mies on sairaalahoidossa vakavasti loukkaantuneena.

SEISKAN TYÖRYHMÄ

Epäillyn kasvot julki!



Rikos

Töölön sairaalan vastaava lääkäri vahvistaa, että ainakin seitsemän ihmistä on kuollut Jokelan verilöylyssä.

Kansainvälinen uutistoimisto CNN on julkaissut epäillyn kasvokuvan nettisivuillaan.

Katso CNN:n uutinen!

Jokelan ammuskelusta epäilty latasi nettiin pakatun kansion, jonka sisällä olevissa tiedostoissa hän valottaa tekonsa syitä, kertoo itsestään ja ammuskelee videolla omenoita saavutuksellaan mässäillen.

Katso ampujan video

Kuolleita "enemmän kuin seitsemän"!



Rikos

Jokelan ammuskelussa saattaa vielä vahvistamattomien tietojen mukaan olla seitsemän uhria, jopa enemmän. Osa uhreista menehtyi sairaalassa, mutta menehtyneitä on löydetty Poliisin erikoisryhmän peratessa koulurakennusta varsinaisen operaation jälkeen.

Sisäministeri Holmlundin mukaan uhrien lukumäärä vahvistunee illan mittaan.

Tilanne koululla on nyt rauhoittunut. Koulussa on tällä hetkellä vain poliiseja, ja piiritystilanne on muuttunut rikostutkinnaksi.

Murhaajaksi epäillyn nettiin laittamien videoiden latauksia on jo noin 200 000. Ne on nyt poistettu YouTube-sivustolta.

SEISKAN TYÖRYHMÄ

Koulussa lisää kuolleita



Rikos

Viimeisimpien tietojen mukaan Jokelan koulusta on löytynyt ainakin seitsemän kuollutta ja useita on loukkaantunut. Poliisin erikoisyksikkö Karhu haravoi koulua luokka luokalta, mutta poistui hetki sitten. Huhujen mukaan koulussa olisi Karhu-ryhmän siellä ollessa yhä ollut oppilaita, ammuskelija ja useita uhreja. Töölön sairaalan saamien tietojen mukaan yhä koululla olevat uhrit olisivat kuolleita.

Töölön sairaalaan tuotu kriittisessä tilassa ollut haavoittunut henkilö oli aikuinen mieshenkilö.

Oppilaiden vanhemmista osa oli saanut päivän mittaan kännykällään yhteyden koulussa olleisiin lapsiinsa. Vanhempia ohjataan Jokelan kirkon yhteyteen perustettuun kriisikeskukseen etsimään lapsiaan.

SEISKAN TYÖRYHMÄ

18-vuotias tunnusti netissä!



Klo13.05

Rikos

Jokelan tilanne laukesi kello 14.30 eikä tutkinnanjohtaja Tero Haapalan mukaan ampujasta ole enää vaaraa.

Jokelan kouluammuskelussa on kuollut enemmän kuin yksi ihminen. Useiden uhrien määrä vahvistettiin hetki sitten Meilahden sairaalassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Aiemmin Töölön sairaalasta kerrottiin, että sairaalaan tuotu ammuskelussa kuollut henkilö on keski-ikäinen nainen. Tämän hetkisen tiedon mukaan kuolonuhri on koulun rehtori Helena Kalmi.

Oppilaat pakenivat paniikissa

Ampumavälikohtaus alkoi tänään puolen päivän aikaan, kun 18-vuotias abiturientti alkoi ammuskella kesken oppitunnin käsiaseella. Rehtori kuulutti, että oppilaiden ja opettajien olisi mentävä luokkiinsa ja lukittava ovet.

Karhuryhmä rynnäköi kouluun noin kello 14.15, jolloin loput oppilaista pääsivät pakenemaan koulusta, osa verisinä. Hetkeä myöhemmin kuusi poliisia raahasi elottoman näköisen ihmisen ulos rakennuksesta. Paikalle tuli ambulanssi, mutta henkilöä ei nostettu ambulanssiin. Silminnäkijöiden mukaan ulos tuotu henkilö on itse ampuja.

Oppilaat ja henkilökunta pakenivat ampumavälikohtauksen alta paniikissa. Osa pääsi pakenemaan ilman päällystakkia ja kenkiä.

Silminnäkijä: onneksi hän ei ampunut minua selkään!

Seiska tapasi koulusta paenneen opettajan Kim Kiurun, joka kertoi kaaoksen olleen hirveä.

-Ampuja tuli käytävällä minua vastaan, mutta pääsin häntä pakenemaan. Näin myös käytävällä makaavan verisen miehen.

Toinen silminnäkijä Anna-Liisa Vainio oli menossa käymään koululla tarkoituksenaan keskustella lapsensa opettajan kanssa. Vainiolla on koulussa kaksi lasta, toinen lukiossa ja toinen yläasteella. Hän näki jonkun makaavan lattialla ja tytön, jolta valui verta päästä. Hämmentyneenä hän ajatteli, että kyseessä on ensiapuharjoitus. Pian Vainio kohtasi ampujan silmästä silmään koulun käytävällä. Poika tiedusteli kuka Vainio oli ja mitä hän teki koululla ja ilmoitti, että tänään Vainio ei pääsisi keskustelemaan kenenkään kanssa ja kehotti tätä poistumaan.

Vainio pakeni paikalta ja oli kiitollinen siitä, ettei ampuja ampunut häntä selkään.

18-vuotias ampuja on ilmeisesti julkaissut kuvallisen tunnustuksensa netissä. Tunnustus on nyt poistettu sivustolta. Hän myös julkaisi YouTubessa tiistai-iltana videoidut suunnitelmansa nimillä Jokelan lukion verilöyly 11/7/2007 ja Testaan vain asettani. Jokelan lukion verilöyly -videossa näytetään ensin kuvaa Jokelan koulusta. Sen jälkeen kuvaan tulee mies, joka osoittaa aseella. Videon on lähettänyt nimimerkki Sturmgeist89.

SEISKAN TYÖRYHMÄ
voi ei
voi ei miten järkyttävää minä tiesin tästä enemmän se video on järkyttävä
orvokkih
Lisää kommentti artikkeliin:

"Jokelan tragedia"






X MUISTATHAN, ETTÄ OLET VASTUUSSA OMASTA KIRJOITUKSESTASI JA SEN SISÄLLÖSTÄ. KIRJOITTAJAA SITOO SUOMEN LAKI. LAKIA RIKKOVA KIRJOITTAJA VOI JOUTUA OIKEUDELLISEEN VASTUUSEEN.
ILMOITUS