Viidakkoon lähtevä skandaalikuningatar on korviaan myöten veloissa!
Viidakon tähtöset –ohjelman uusi kohukaunotar Sanna Suutari on hoitanut talousasioitaan varsin retuperäisesti. Sannalla on nimittäin niskassaan jättivelat, joita ulosottovirasto on yrittänyt toistuvasti karhuta häneltä - tuloksetta.
Sannalta on lipsahtanut voutin karhuttavaksi kuluneen vuoden aikana noin 10 000 euron edestä erilaisia maksuja, kuten sairaalalaskuja ja tarkastusmaksuja. Suurin velkoja on tunnettu perintäfirma, joka odottelee Sannalta yli 4 600 euron velan takaisinmaksua.
Ulosottorekisteristä selviää, että Sanna on ollut ulosotossa jo vuosia. Takaisinperintä on ollut takkuista, sillä esimerkiksi vuonna 2012 Sanna tienasi vain hieman yli 9 000 euroa.
Sannalla on myös Betexet 5 –niminen osakeyhtiö, jolla on ulosotossa yli 8 000 euroa velkaa.
Viidakon tähtöset -ohjelman voittajalle on luvassa tuntuva rahapalkinto. Esimerkiksi viime voittaja Sabina Särkkä kuittasi saavutuksestaan
18 000 euroa. Olisitkovathan siis palkintorahat syynä siihen, että vuosikausia naftaliinissa ollut Sanna Suutari palaa nyt julkisuuteen?
LUE MYÖS: