Todistaja Martinan siskon tappo-oikeudenkäynnissä: Varoitin Stephaniaa!

Oikeudenkäynti Martina Aitolehden, 33, heinäkuussa 2014 surmatun pikkusiskon Stephanian kuolemaan johtaneista seikoista jatkui tänään torstaina toista päivää Helsingin hovioikeudessa. 51-vuotiasta miestä syytetään Stephanian taposta ja törkeästä huumausainerikoksesta. Vantaan käräjäoikeus tuomitsi hänet viime vuonna vain törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä huumausainerikoksesta.
Oikeudessa oli tänään tarkoitus kuulla useita todistajia, mutta ongelmaksi muodostui se, että osaa todistajista oli vaikea tavoittaa ja saada paikalle. Yksi avaintodistajakin tuotiin paikalle poliisin toimesta, kun hän ei itse muuten päässyt paikalle. Oikeudenkäynti alkoi sen takia reippaasti myöhässä.
Myöhästynyt avaintodistaja muutti aiemmin käräjäoikeudessa antamaansa kertomusta ja kertoi, ettei hän muista tapahtumista juuri mitään, koska hänellä oli tapahtuma-aikaan pitkä päihdeputki alla. Myös Stephanian tiedetään kärsineen todella pahoista päihdeongelmista, ja Vantaan Ilolassa sijaitsevaan ränsistyneeseen omakotitaloon hän saapui huumeiden perässä karattuaan ensin Kellokosken mielisairaalan suljetulta osastolta.
Ilolassa Stephania varasti syytetyltä poikkeuksellisen vahvaa amfetamiinia, kun sitä ei muuten tarjottu. Tämän jälkeen hän oli päätynyt tappelemaan erään todistajana toimineen naisen kanssa, minkä jälkeen hän yritti vielä uudestaan varastaa syytetyltä huumeita. Todistaja näki hänet omien sanojensa mukaan viimeksi hengissä, kun syytetty istui hajareisin hänen päällään ja kuristi häntä kaulasta.
- Olen jälkeenpäin pohtinut, että Steffi oli ollut kolme kuukautta hoidossa. Se on narkkarille pitkä aika ilman huumeita. Uskon, että hän kuoli siihen, että se kiskoi niin monta grammaa kerralla ja joutui sen jälkeen tappeluun, yksi todistajista sanoi tänään oikeudessa.
- Sanoin hänelle pari kuukautta ennen tätä show'ta, että sä et voi jatkaa tällä tavalla tai jotain käy, samainen todistaja muistelee.
Stephanian kuolemaan havahduttiin kuitenkin vasta useita tunteja väitetyn kuristamisen jälkeen. Muun muassa hänen ex-poikaystäväkseen kuvailtu mies vietti tunteja samassa huoneessa ruumiin kanssa luullen tämän nukkuvan.