Timo T.A. Mikkonen: Raju taistelu puhekyvystä - katso video!
Timo T.A. Mikkonen, 65, avautuu uudessa Seiskassa raskaasta, lukuisien vastoinkäymisten sävyttämästä kevättalvestaan. Myrskylässä asuva Timo T.A. sai lokakuussa 2011 lukuisia aivoinfarkteja. Hänellä todettiin hengenvaarallinen kallonpohjavaltimon tukos, joka ehti aiheuttaa Timo T.A.:n sokeutumisen, lisäksi hän joutui pyörätuoliin.
Timo T.A. kuntoutuu nyt kotonaan. Hän kärsii pahasta spastisuudesta eli jäykkähalvauksesta. Kehon vasemman puolen lihasjäykkyys on äitinyt välillä niin pahaksi, että Timo menetti puhekykynsäkin.
Nina Mikkonen, 48, kertoo että säikähdys oli suuri, kun Timo T.A.:n puhekyky katosi.
−Kovat kivut ilmeisesti aiheuttivat tajunnan tason laskun ja sen seurauksena puhekyvyn alenemisen. Neurologiselle osastolle päädyttyämme se sitten onneksi palasi. Aika näyttää, pääsimmekö pelkällä säikähdyksellä. Mutta eikö riitä, että häneltä on jo viety muistia ja näkö? Nina Mikkonen huokaa.
En pelkää kuolemaa
−Spastisuus vasemmalla puolella valitettavasti etenee, ja se tuo mukanaan kovia särkyjä. Esimerkiksi Timon vasemman käden sormet ovat kääntyneet koveriksi. Jokainen voi ymmärtää kivun määrän, kun nivelet taipuvat väärään suuntaan, Nina kertoo.
−Onhan se kipeä. Mutta olen onnellinen joka päivä, että minulle on annettu mahdollisuus päästä kunnossani eteenpäin. En pelkää kuolemaa. Se on osa elämänkaarta, Timo T.A. itse sanoo.
Nina myöntää, että turnausväsymys on iskenyt, mutta ”onneksi Timon mieli on myönteinen”. Perheen pojat Matias, 10, ja Mikael, 11, ovat oireilleet myös.
−Minä ja pojat olemme vaiheessa, jossa masennus on päällimmäinen tunne. Elämämme on niin monimutkaista ja toisaalta puuduttavaa, että se syö kaiken energian ja ilon. Olemme poikien kanssa sairastelleet kukin vuorollamme ja toisinaan yhtä aikaa. Vitsailemme, että ambulanssihenkilöstö on käynyt enemmän meillä kuin kotonaan, sillä heitä on tarvittu Timon lisäksi myös Matiakselle ja minulle. Matiaksen kuusivuotiaana alkaneet paniikkihäiriökohtaukset ovat lisääntyneet paineiden keskellä, Nina kertoo.
− Mikaelin kanssa on juostu lääkäreiden ja terapioiden väliä. Lievän masennuksen, aspergerin ja tarkkaavaisuushäiriön lisäksi hänellä on ilmeisesti astma. Itselläni reistaa paksusuoli ja vietinkin yhden viikonlopun sairaalassa.
Matias: Isi on ihmemies
Nina Mikkonen sanoo, että Timo on monessa mielessä lääketieteellinen ihme.
−Näin meille on kerrottu. Kallonpohjavaltimotukoksen jäljiltä ei ole monia henkiin jääneitä. Timo on kotihoidossa ja omaa äärimmäisen vahvan psyykeen, huumori kukkii ja ajatuskin kulkee, vaikka sen ei pitäisi olla mahdollista.
Kolmosluokkalainen Matias huomauttaa suorastaan yllättyneensä isänsä kunnosta.
−On tosi hyvä juttu, että isi on kuntoutunut. En usko, että hänen kaltaisiaan taistelijoita on paljon. Olen iloinen, että minun isini on yksi niistä ihmeistä. Ei haittaa, vaikka isi on sokea. Hänen kanssaan voi tehdä koululäksyjä, treenata vaikkapa englantia, Matias kertoo Seiskan jutussa.
Katso videolta Timo T.A.:n Mikkosen mietteet - yksnoikeudella SeiskaLiven VIP:ssä!