Suvi Pitkäsen mystinen sairaus selvisi: stressi ja hiiva!

Tosi-tv-tähti ja kauneusyrittäjä Suvi Pitkänen on jo pitkään taistellut terveytensä kanssa.
Kaunottaren tuoreen blogipäivityksen mukaan oireilua kesti jopa yhdeksän kuukautta. Hänen kortisolihormoniarvonsa olivat pilvissä, kilpirauhasessa todettiin vajaatoimintaa, painoa tuli lisää 14 kiloa, tukka lähti ja väsymys painoi, ja hänellä epäiltiin jopa kasvainta lisämunuaisten kuoressa tai pikkuaivoissa.
Suvi Pitkänen järkyttyi: ”Kasvain se nyt siis on”
Loppuvuodesta olo kuitenkin koheni hieman ja Suvi alkoi treenata Nora Vuorion johdolla. Nora vinkkasi Suville verianalyysistä, jossa selvisi, että hänen veressään on hiiva.
Hiiva ei tietenkään ollut ainoa asia, josta oireet johtuivat.
Kaksi viime vuotta ovat olleet Suville rankkaa aikaa, sillä hän on uuden työn lisäksi mennyt naimisiin, kokenut hematooman, keskenmenon, vaikean avioeron, huoltajuuskiistan ja yksinhuoltajuuden.