Pia Lamberg sai lisää tv-töitä: Uusi Baywatch-tähti - video!

Mainos
Mainos päättyy

Pia Lamberg (entinen Pakarinen) on palkattu koko loppuvuodeksi uuden Baywatch-sarjan tv-kuvauksiin Kapkaupungissa.

Vuoden 2011 Miss Suomi Pia Lamberg on viihtynyt Etelä-Afrikassa jo syyskuusta saakka. Kapkaupunkiin vaalean kaunottaren on vienyt uskomaton työtilaisuus: Pia on saanut roolin suuresta amerikkalaisesta tv-sarjasta nimeltä Saf3 (safe, suomeksi turvassa).

90-luvulla maailmalla ilmiöksi nousseen Baywatchin tuottajien uudessa megasarjassa kuljetaan samoilla jalanjäljillä, ja miljoonatuotantoa onkin kuvattu 2010-luvun Baywatchiksi.

−Minä olen kai sitten Baywatch-beibe, Pia nauraa.

Saf3-sarjan ensimmäistä kautta kuvataan Etelä-Afrikassa vuodenvaihteeseen saakka, ja se nähdään jenkkitelevisiossa ensi vuonna. Pia kertoo, että ainakin kahden kauden diilistä kanavalle on sovittu. Toinen kausi kuvataan ensi kesänä.

Mainos
Mainos päättyy

Pia ei ole sarjassa pääroolissa, eikä hän sellaista voisi kuvitellakaan vielä saavansa. Päätähtenä nähdään Hollywood-tähti Dolph Lundgren, jonka ruotsalaistausta on lähentänyt action-staraa ja suomalaisblondia.

−Juttelimme pitkään Dolphin kanssa kuvaustauolla. Minä heitin ruotsiksi, että ”hej, jag heter Pia”. Juuri enempää en ruotsia osaakaan… Dolph on tosi mukava tyyppi ja hän oli iloinen, että sarjassa nähdään suomalaista väriä, Pia kertoo.

−Dolph lentelee edestakaisin, sillä hän kuvaa parhaillaan The Expendables 3 -leffaa Bulgariassa yhdessä Harrison Fordin, Sylvester Stallonen ja Jason Stathamin kanssa.

Pian hahmo tv-sarjassa on Heather, ”kiltti tyttö”.

−Toki hänellä on flirttiä miesten kanssa ja välillä hän käy ulkona bailaamassa. Mutta ei ole mitään seksikohtauksia ollut, ei edes suuteluakaan, Pia nauraa.

−Olen tosi otettu, että rooliani on kasvatettu koko ajan. Alun perin minun piti olla syyskuussa kaksi viikkoa kuvauksissa parissa jaksossa. Sitten tuli taas pari viikkoa lisää. Ja kun olin lokakuun alussa lähdössä pois, tuottajat kertoivat olleensa niin tyytyväisiä roolisuoritukseeni että halusivat minun jatkavan kauden loppuun.

Näillä näkymin Pia työskentelee Kapkaupungissa jouluun saakka. Hän asuu mukavassa huoneistohotellissa lähellä kuvausrantaa.

Mainos
Mainos päättyy

−On kiva, että on oma keittiö, missä voi kokata. Minulla on 2-3 päivää viikossa kuvauksia Saf3-sarjaan. Päivät kestävät 10-12 tuntia. En jaksa käydä bilettämässä. Sen sijaan pääsin eteläafrikkalaisen mallitoimiston listoille sekä näyttelijäagentuuriin. Lisätöitä on tiedossa.

Kapkaupungissa kuvataan valtavasti tv-sarjoja, elokuvia ja muotimaailman mainoskampanjoita. Pian mukaan malleista ja näyttelijöistä on jopa pulaa, ja skandinaavisella vaaleaveriköllä riittää kysyntää.

−Sarjasta saan ihan hyvää päiväpalkkaa. Jo silläkin eläisi edullisessa Etelä-Afrikassa. Kaupunki on turvallinen enkä ole joutunut vaaratilanteisiin, kunhan pitää maalaisjärjen mukana eikä slummialueille eksy.

Koska Pia Lamberg on ollut koko syksyn Etelä-Afrikassa, hänen työkuvionsa Yhdysvalloissa ovat toistaiseksi jäissä.

−Tavallaan harmittaa, mutta toisaalta ei. Tv-sarja on kuitenkin ainutkertainen tilaisuus ja mahdollisuus läpilyöntiin näyttelijänä, viime viikon (14.-20.10.2013) Suomessa viettänyt Pia sanoo.

−Tulin Suomeen käydäkseni Yhdysvaltain suurlähetystössä hoitamassa hakemusta näyttelijäviisumiani varten. Minulla oli viisi kiloa papereita mukanani! Paljon erilaisia suosituskirjeitä alan ammattilaista Hollywoodista ja ehkä eniten painoi CBS-tv-kanavan suosituskirje.

Pialle myönnettiin näyttelijäviisumi USA:han ja hän myöntää, että nyt polttelisi päästä sitä käyttämään.

Mainos
Mainos päättyy

Nikelta oli tullut kutsu kuvauksiin, mutta en pääse. Tein Nikelle viime vuonna futispaita-mainoksen jenkeissä.

Katso ylhäältä Suomessa tehty tuore Pian erikoishaastattelu!

Tulossa viikonloppuna (26.10.) VIP: Pian kuumat kuvat Baywatch-beibenä Kapkaupungista!

KATSO MYÖS:

Pia: Avoero vei kodinkin alta!

Pian oma JulkkisLive-kanava: Flunssaa ja kuvauksia - video!

Pian oma JulkkisLive-kanava: Takaisin Kapkaupungissa!

Pia ja Sauli Koskinen Losissa: Votkaa ja rantapelleilyä - video!

Pia sai roolin jenkkisarjasta!

Pia kertoo "maailmanvalloituksesta" - video!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan