Missikaunotar klitoriskohusta: Haukutaan horoksi!

Seiska kertoi kaksi viikkoa sitten Miss Helsinki –kisoissa ensimmäiseksi perintöprinsessaksi kruunatun Cheyenne Järvisen uudesta lävistyksestä, pimppikorusta.
Cheyenne kertoi haluavansa seksiin lisäpotkua lävistyksen myötä. Tämä aiheutti negatiivisia kommentteja hänen blogiinsa.
”Tekeekö se ihmisestä horon, jos sanoo ääneen haluavansa lisänautintoa ? Kuka ei haluaisi saada lisäpotkua sänkyyn, jos olisi siihen mahdollisuus ? Miksi tyytyä vähempään, kun voi saada enemmän ? En usko, että kukaan sanoisi, ettei nauti seksistä tai kaipaisi joskus vaihtelua ja virkistystä. Siihen on kullakin omat tapansa. Itse sanoin sen ääneen ja päätin kokeilla pitkän harkinnan jälkeen genitaalikorua ja pakko myöntää, että ihan kiva lisähän se on.” Cheyenne Järvinen vastasi blogissaan. Hän oikaisi samassa yhteydessä myös muita negatiivisia kommentteja. Hän vastasi muun muassa, ettei ole laittamassa blogiin kuvaa korustaan.
Cheyenne Järvinen menestyi myös Seiskan tähtityttö -2015 kilpailussa.