Matti Nykänen taas sairaalaan tutkimuksiin

Olympiavoittaja Matti Nykäsen terveydentilassa on tapahtunut huolestuttava käänne. Matti sai lääkäriltä kutsun tutkimuksiin, joissa hänelle tehtiin niin kutsuttu rasituskoe.
Aluksi ex-mäkikuningas joutui juomaan punaista värinestettä ison pullollisen.
- Tempaisin koko putelin yhdellä huikalla. Lääkäri hieman naurahti, kun sanoin, että onhan noita liemiä tullut ennenkin juotua, Matti sanoo.
Matille tehtiin myös verikoe, jonka tuloksia hän odottelee mietteliäänä lähipäivien aikana.
– Lääkäri halusi ottaa verikokeen, sillä tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun verenpaineeni on koholla. Nyt tutkitaan, onko sydämessä jotain vikaa, kun paineet eivät ole normaalilukemissa.
- Verenpaineet ovat heitelleet viime viikkoina ylös ja alas hurjaa tahtia. Lähdin viime perjantaina keikalle enkä nukkunut kolmeen päivään sekuntiakaan. Ei tässä kauheasti ehdi rauhoittumaan, sillä keikkojen lisäksi haluan nähdä ystäviäni. Tapasin viime viikolla kahden vuoden tauon jälkeen lahtelaisia ystäviä. Jokin syy-yhteys tässä on kuulemma myös taannoiseen paksusuolileikkaukseen, Matti tietää. Ei voi kun kädet ristissä odottaa, mitä sieltä oikein paljastuu.
Lääkäri lupasi olla Mattiin yhteydessä kokeiden tuloksista ensi viikon alussa.
– Kyllä lääkärissä käymiseen ja tulosten odottamiseen liittyy aina pelkoa. Olen joskus joutunut syömään verenpainelääkkeitä kuukauden päivät.
Verikoe lähetettiin tutkittavaksi myös sairaalaan, jossa Matilta leikattiin hiljattain paksusuolesta.
– Kuukauden päästä on tähystys liittyen leikkaukseen.
Matti vakuuttaa Seiskalle voivansa paremmin kuin hyvin.
– Kävin aamukahdeksalta lenkillä. Urheileminen menee minulla vanhasta tottumuksesta. Hapenottokykyni on hyvä, sillä ei tarvinnut kauheasti puuskuttaa.