Kirsi: Heräsin salabileissä Mika Häkkisen vierestä!

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen juhli räväkästi varpajaisiaan Helsingin yössä. Mukana matkassa oli lauma strippareita, joista yksi jopa yöpyi Mikan varaamassa sviitissä.
NEWS ERIKOISLÄHETYS: Mika Häkkisen kosteat ja härskit varpajaiset!
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Mikan juhlaseurueessa on vieraillut vieraita naisia – intiimeissä tunnelmissa. Alla oleva juttu julkaistiin Seiskassa 12/1012.
Joulun alla 2012 Mika järjesti salaiset juhlat vapaa-ajan asunnossaan Kouvolassa. Mikan avovaimo Marketa Kromatova ei tälläkään kerralla ollut paikalla.
Häkkinen oli kutsunut kymmenisen vierasta. Joukossa oli myös nuoria ja näyttäviä naisia.
Yksi paikalla ollut henkilö paljasti Seiskalle, kuinka illan isäntä Mika viihtyi erityisesti nuoren tummahiuksisen suomalaisnaisen kanssa eikä vaikuttanut kaipaavan avopuolisoaan Marketaa.
- Nainen istui sohvalla Mikan sylissä, Seiskalle kerrotaan.
Seiska tavoitti Häkkisen seuralaisena huvilalla juhlineen nuoren suomalaisen ”Kirsin”. Hän halusi kertoa salaisten bileiden tapahtumista oman versionsa. Kirsi sanoI, ettei ollut tavannut Mikaa aiemmin. Juhliin hän päätyi sattumalta yhteisten tuttavien kautta.
- Se meni niin, että kaverini sai erään henkilön kautta puhelun Mikan huvilalta. Minua ja kaveriani pyydettiin tulemaan sinne. Suostuimme lähtemään, ja Mikan kaveri tuli uudenkarhealla Audilla hakemaan meitä. Autolla matka perille Kouvolaan kesti pari tuntia, Etelä-Suomessa asuva Kirsi kertoo.
Juhlat Mikan olivat jo täydessä vauhdissa, kun naiset saapuivat.
- En tuntenut ennalta kuin muutaman vieraan. Mika itse tuli esittäytymään ovensuussa ja tarjosi minulle juotavaa. Hän oli ystävällinen, mutta vaikutti jotenkin väsähtäneeltä ja hiljaiselta, Kirsi kertoo.
Häkkisen huvilan olohuoneen pöydällä oli tarjolla ylenpalttisesti juhlajuomaa: olutta, siideriä ja väkeviä.
- Olen seurannut Mikan uraa ja elämää julkisuudessa. Tietenkin kysyin, miksei hänen avopuolisonsa Marketa ollut paikalla juhlissa. Mika vastasi, että hän ’on välillä Marketan kanssa, välillä ei’.
Illan aikana Mika osoitti Kirsille paljon huomiota ja vieraanvaraisuutta. Kirsi myöntää itsekin istuneensa huvilan olohuoneen sohvalla Mikan sylissä.
- Mika kehui minua kauniiksi. Hän osaa huomioida naista, Kirsi sanoo.
Kirsi paljastaa myös, että heräsi seuraavana aamuna huvilan vierashuoneessa – Mikan vierestä!
- Väsähdin ja menin nukkumaan vierashuoneeseen. Mika oli sitten tullut yöllä nukkumaan viereeni.
Kirsi vietti kaksi päivää Mikan luksushuvilalla juhlaseurueen mukana. Toisena päivänä ohjelmassa oli lähinnä rentoa oleilua, saunomista ja herkkujen napostelua.
-Aamupäivällä Mika tarjoili kaikille pizzaa. Illalla söimme yhden miespuolisen vieraan valmistamaa sisäpaistia.
Kirsi kuvailee bileiden puitteita ylellisiksi ja tunnelmaa mukavaksi. Huvilan pramea sisustus teki häneen vaikutuksen. Kirsi päätti kuitenkin lähteä kotiin oltuaan juhlissa toisen yön.
- Juhlat ilmeisesti kuitenkin jatkuivat. En sitten tiedä, kuinka pitkään.
Kirsi ei usko päätyvänsä uudelleen juhlimaan formulamiljonäärin luokse.
- Enpä usko. Vaikka meillä näköjään onkin yhteisiä tuttuja…
KATSO MYÖS:
NEWS ERIKOISLÄHETYS: Mika Häkkisen kosteat ja härskit varpajaiset!
Tämän julkkisstripparin kanssa Mika Häkkinen vietti varpajaisyönsä!
Stripparin kanssa yllätetyn Mika Häkkisen Marketa-rakas poseerasi rohkeissa kuvissa!
VIP: Mika Häkkisen strippari-varpajaiset - lue kaikki yksityiskohdat!