Jukka Poika avoliittoon siideripissiksen kanssa!

Jukka Poika avoliittoon siideripissiksen kanssa!
Jukka Poika avoliittoon siideripissiksen kanssa!
Mainos
Mainos päättyy

Vain elämää -sarjassa esiintyvä Jukka Poika eli Jukka Rousu erosi joitakin vuosia sitten pitkäaikaisesta vaimostaan Sandrasta. Nyt miehen elämään puhaltavat jälleen rakkauden tuulet, sillä hän on muuttanut hiljattain avoliittoon uuden rakkaansa Teijan kanssa.

Jukka Poika avoliittoon siideripissiksen kanssa!

Jukka Poika muutti reilu vuosi sitten Pohjois-Helsingissä sijaitsevaan 131-neliöiseen moderniin omakotitaloon, mutta Teijan osoitetiedot ovat päivittyneet kyseiseen osoitteeseen vasta kesäkuussa.

Pari on kuitenkin seurustellut jo yli vuoden päivät. Jukka Poika myös hakee parhaillaan oikeusteitse laajennettua tapaamisoikeutta kolmelle lapselle, joten Teija on tuleva äitipuoli.

Jukka Poika on hehkuttanut rakkauttaan Teijaan monessa haastattelussa. Suhteen vakavuudesta kertoo sekin, että Teijan nimi ilmestyi kesällä Jukka Poika Musiikki Oy:n hallitukseen.

Mainos
Mainos päättyy

Jukka Poika on tehnyt jo biisinkin Teijasta. Miehen Siideripissis-kipale nimittäin kertoo kaunottaresta. Kappaleen ensimmäisestä säkeistöstä voi myös päätellä jotakin siitä, miten parin suhde on alkanut:

Kun ekan kerran me tavattiin hissis, enpä ois sitä arvannut, että susta tulee mun siideripissis ja mä haluan vaan sut. Kun tokan kerran me tavattiin Poris silloin aloin jo aavistaa, että joku spesiaalikeissi tää olis ja aika vaan fiilistä vahvistaa”.

Katso myös:

VIP - Hän on Jukka Pojan siideripissis

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan