Huippumalli Suvi Koponen esittelee Losin-kotiaan - video!
Suvi Koponen, 25, on Suomen menestynein malli, jonka ura alkoi Mallikoulu-ohjelmasta 16-vuotiaana. 181-senttinen vaaleaverikkö nousi nopeasti maailman huippumallien harvalukuiseen joukkoon.
Vantaalaislähtöinen Suvi asuu nykyään Los Angelesin esikaupungissa Sherman Oaksissa viehättävässä omakotitalossa yhdessä aviomiehensä, näyttelijä-malli Tyler Riggsin, 27, ja kahden koiransa kanssa. Rauhallisella ja vauraalla asuinalueella sijaitseva talo on hyvin maastoutunut, sillä sen etupuoli on vehreän kasviviidakon peitossa.
−Olemme viihtyneet Losissa huomattavasti New Yorkia paremmin. Täällä on leppoisaa, aurinko paistaa ja ihmiset eivät ole niin kireitä, Suvi sanoo.
Huippumalli on on asunut Kaliforniassa pari vuotta, sitä ennen hän viihtyi New Yorkissa viisi vuotta.
Suvin ja Tylerin talossa on kaksi makuuhuonetta, hyvin varustettu keittiö, tilava ruokailuhuone, iso olohuone sekä erillinen kotistudio- ja työhuone. Aurinkoisella takapihalla on itse istutettuja kasveja ja uusi nurmikko. Uima-allasta ei kuitenkaan ole.
−Koiriemme Stevien ja Josien kannalta tämä takapiha on parempi, Suvi sanoo esitellessään SeiskaLivelle taloaan.
Huippumallin kodin sisustustyyli on selkeän puhdaslinjainen.
−Olemme halunneet tehdä tästä kotoisan. Mummolatunnelmaa! Esimerkiksi verhotangot olen itse tehnyt maasta löytyneistä oksista, huippumalli kuvailee.
Talossa on myös paljon Suomi-viitteitä: Lapin kuksat roikkuvat keittiössä, Suvin itsensä Scrabbele-sanapelistä taiteilamat "sanataulut" sisältävät viittauksia Suomeen...
Suvi sanoo, että tämä talo kestää myös perheenlisäyksen.
−Rakastan lapsia. Kun oikea aika tulee, vauvoja saa tulla yksi tai kaksi tai kolme. Niin olemme Tylerin kanssa suunnitelleet!
Suvi ja Tyler rakastuivat reilu kolme vuotta sitten Milanossa muotinäytöksessä. Kihloihin he menivät tammikuussa 2012, ja häitä tanssittiin vuoden 2012 elokuussa Floridassa.
-Toki kaipaan Suomea ja kotimaani säilyy aina sydämessäni, mutta nyt elämäni on USA:ssa. Tyler on käynyt Suomessa muutaman kerran ja etenkin isovanhempieni mökki Kärsämäellä, keskellä lumista metsää jouluna oli iso elämys, Suvi muistelee lämmöllä.
Katso ylhäältä Suvin kotona kuvattu ainutlaatuinen haastatteluvideo!
KATSO MYÖS: