Hoidot lopettaneen Hunks-Janin syövässä yllätyskäänne!
Scandinavian Hunks -tanssiryhmästä tutulla Jani Kokilla, 32, todettiin kesällä aggressiivinen peräsuolen syöpä, joka vaati välitöntä sädehoitoa ja leikkauksen.
Jani kävi alkusyksyn sädehoidossa, mutta kieltäytyi sytostaateista. Hän uskoo luonnonmukaisiin hoitomenetelmiin ja on muun muassa uudistanut koko ruokavalionsa.
Sädehoitojen aikana kasvain pieneni kolmanneksen.
−Lääkärit olisivat halunneet leikata minut hoitojen jälkeen, mutta kieltäydyin. Uskon, että voin parantaa itse itseni, hän totesi.
Joulukuussa otettujen magneettikuvien mukaan kasvain oli hoitojen loputtua pysynyt samankokoisena.
Lääkäri ei kuitenkaan antanut Janille sen enempää toivoa kuin ennenkään, vaan kehotti odottamaan realistisesti tammikuun lopussa otettavien magneettikuvien tuloksia.
Jani halusi kuvista myös toisen lääkärin mielipiteen ja tilasi lausunnon kotiin kirjallisena.
Kuinkas sitten kävikään? KUUNTELE VIDEOLTA!
KATSO MYÖS:
Syöpää sairastava Jani Kokki lopetti hoidot: Kasvaimen koko pysyi samana!
Hunks-Jani kertoo ruokavaliostaan: Näin parannan itse syöpäni!
Syöpää sairastava Hunks-Jani: Kieltäydyin sytostaateista!
Hunksien Janilla todettiin aggressiivinen syöpä - koskettava videohaastattelu osa 1!
Hunksien Janilla todettiin aggressiivinen syöpä - koskettava videohaastattelu osa 2!