HD

HIV-positiivinen Janne Antin: Olen hirveän yksinäinen!

Viihdeuutiset 07.11.2013 08:56

Tv:stä tuttu Janne Antin myöntää kasvaneensa aikuiseksi vasta HIV-positiivisuutensa myötä. Nelosen Matkaoppaat-sarjassa kohdepäällikkönä toiminut Janne sai tietää HI-viruksestaan juhannusaattona 2006. Diagnoosin saatuaan hän koki tarpeelliseksi muuttaa arjen toimintamallejaan.

− Minulla ei ollut vaihtoehtoja. Tartuntani takia minun oli pakko alkaa miettiä asioita, kuten seksi- ja suhde-elämääni, uudella tavalla. Minulla on ollut aina vilkas seksielämä; se oli melkoista menoa, kun olin nuorempi, hoikempi ja kauniimpi. Mutta olen edelleen omaehtoisessa eristyksessä, en käy juurikaan ihmisten ilmoilla ja käytän harvoin alkoholia. Mietin kaikki ratkaisuni tosi tarkasti, ettei vaan käy vahinkoja, Janne kuvaili Seiskalle.

Janne kaipaa varovaisuudestaan huolimatta parisuhdetta. Uusien suhteiden luominen on kuitenkin tuntunut vaikealta.

− Olen 43-vuotias ja loppujen lopuksi hirveän yksinäinen, hän sanoi.

Teksti:
Paavo Nurmi

Muista tsekata myös nämä:

Kommentoi

3kommenttia

11/11/13 | Ridge Forrester

Kommenttisi on piilotettu

Ikävä kuulla Janne, mutta uskon että sulle voisi löytyä kumppani hiv-positiivisenakin.

7/11/13 | Livekäyttäjä2715

Kommenttisi on piilotettu

Voimia, Janne!

7/11/13 | kristamarianne

Kommenttisi on piilotettu

Tsemppiä!

Näytä lisää kommentteja

 

Ole hyvä ja kirjaudu ensin sisään - anna sitten mielipiteesi kuulua!

Kirjaudu | Luo käyttäjätili