BB-Johnny: Pezhman Ahmadi velkaa tuhansia euroja!

Missi Viivi Pumpasen ex-rakkaan, Pezhman Ahmadin luotsaama Suomen hulluimmat bilettäjät -kilpailu osoittautui jättimäiseksi fiaskoksi.
Suomen Jersey Shoreksi kutsutun ohjelman kuvauksista on kulunut jo vuosi, mutta ohjelma ei ole vieläkään nähnyt päivänvaloa. Tuotannossa työskennelleen, Big Brotheristakin tutun Johnny Kuoppalan mukaan ohjelmaa ei nähdä televisiossa.
- Se on käytännössä mahdotonta, koska suurin osa kuvatusta materiaalista on tuhoutunut. Joutuisimme järjestämään uudet kuvaukset, Johnny kertoi.
Johnnyn mukaan tuotanto oli ongelmissa jo ennen kuvausten alkua.
- Saimme tietää noin viikko ennen kuvausten alkua, ettei meillä ollut tuotantoyhtiötä mukana. Tämä tarkoitti, ettei ollut kuvaajia tai ohjaajaa. Aikaisemmin Pezhman vakuutteli, että papereissa on mustaa valkoisella. Loppujen lopuksi saimme hankittua kuvaviestinnän opiskelijat kuvaamaan bilematkat.
Johnnyn mukaan hänellä on saamatta Pezhmanin vanhalta New Generation Music -yritykseltä tuhansia euroja. Yritys toimi ohjelman tuottajana. Saatavia on yhteensä 3 500 euroa.
- New Generation Music tuotti Suomen hulluimmat bilettäjät. Kesällä Pezhman myi osuutensa yrityksestä, kun laskut menivät perintään. Kävin yritysneuvonnassa kyselemässä neuvoa tilanteeseeni, mutta kuulemma mitään ei ole tehtävissä.
Suomen hulluimmat bilettäjät -voittajalle luvattiin 10 000 euroa ja bilematka Espanjaan. Finaalia ei koskaan järjestetty.
- Pezhman kertoi aina kaiken tapahtuvan ensi viikolla. Kesäkuussa hän lisäsi Facebookiin kuvan samasta paikasta, jonne kilpailun voittajan oli tarkoitus lähteä. Pezhman lähti matkalle ohjelman tuottajan kanssa, vaikka rahaa ei pitänyt olla. Sitä yhtälöä en enää ymmärtänyt.
Seiska yritti tavoittaa Pezhmanin kommentoimaan väitöksiä. Pezhmanin veloista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.