Vuokko Hovatan elämä jatkuu puolison kuoleman jälkeen: Työkalenteri täynnä

Vuokko Hovatta valitsi marraskuussa lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon saajaksi Juulia Niemen teoksellaan Et kävele yksin. Vuokolla on varhaisteini-ikäinen tytär, joten tehtävä oli paitsi suuri kunnia myös hyvin mieluinen.
Näyttelijä-kirjailija kahlasi läpi kuusi ehdokasta. Tehtävä ei ollut loppujen lopuksi vaikea.
– Kyllä se voittajakirja alkoi lukemiseni aikana ilmoitella minulle itsestään, Vuokko kertoi Seiskalle Finlandia-palkintojen jakotilaisuudessa (24.11.) Suomen Kansallisteatterissa.
Hän menetti alkuvuonna puolisonsa Markus "Zarkus" Poussan. Vuokolle kuuluu nyt kuitenkin hyvää, ja työt pitävät hänet kiireisenä.
– Näyttelen Komisario Palmun erehdys -näytelmässä ja harjoittelen uutta näytelmää. Näiden lisäksi minulta tulee ensi vuonna runoutta ja musiikkia yhdistävä musiikkiteos.