Noora Karmalla hulppeat häät miljonäärin huvilalla: biletystä, pulahduksia porealtaassa ja useita yllätysesiintyjiä!

Televisiosta tuttu mentalisti Noora Karma, 41, avioituu pian kihlattunsa Jani Strömsholmin kanssa. Parin onnea saapuu todistamaan noin 60 sukulaista ja läheisintä ystävää. Hääjuhla järjestetään suomalaismiljonäärin hulppealla huvilalla.
Nooralle on tärkeää, että kaikki vieraat viihtyvät.
– Meidän ei tarvitse liikkua huvilalta mihinkään, sillä rakennus pitää sisällään yökerhon ja saunaosaston, minkä lisäksi pihamaalla on poreallas, jota on tarkoitus käyttää illalla. Olen järjestänyt häihin useita yllätysesiintyjiä, joista tietävät toistaiseksi ainoastaan mieheni ja kaasoni, Noora paljastaa.
Häämenussa on runsaasti terveellistä ja täyttävää ruokaa.
– Ruokaa on tarjolla paljon, sillä kaikki Janin ystävät ovat urheilijoita. Tarjolla on muun muassa erilaisia salaatteja ja Miina Äkkijyrkän lihapullia, jotka on valmistettu taiteilijan omistamien kyyttöjen lihasta.
Hääkutsun yhteydessä Noora ja Jani ovat ilmoittaneet, etteivät halua lahjoja, mutta vieraat voivat halutessaan taikoa heidät paratiisisaarelle lahjoittamalla haluamansa summan matkakassaan.
– Tärkeintä on, että meille tärkeät ihmiset pääsevät paikalle.