Laulaja Arttu Wiskari on laihtunut hurjasti – katso kuvapari!

Muusikko Arttu Wiskarin ulkonäkö on kokenut huomattavan muutoksen lyhyessä ajassa.
Hän kertoo aloittaneensa kuntoprojektin, jonka seurauksena on onnistunut pudottamaan painoa hurjasti. Elämäntaparemontissa hänellä on ollut apuna personal trainer, jonka ohjauksessa muusikko on treenannut kahdesti viikossa.
Arttu on aiemmin kertonut pudottaneensa painoa hurjat 15 kiloa.


Arttu tekee valkokangasdebyyttinsä Paula Norosen kirjoihin perustuvassa Supermarsu-elokuvassa, jonka kuvauksissa muusikko onnistui hankkimaan itselleen ähkyn. Hän näyttelee elokuvassa päähenkilö Emilian isäpuolta, jonka ehdottomiin intohimoihin kuuluu syöminen.
- Yhtenäkin kuvauspäivänä söin viisi tai kuusi leipää ottojen välissä. Illalla oli levoton ähky, Arttu naureskeli Seiskalle Supersmarsu-elokuvan lehdistötilaisuudessa.